Mitä tapahtuu, kun kirjoittaa lokikirjaan
”saavuttiin Euroopan mantereelle, ei tullimuodollisuuksia, ketään ei
kiinnostanut tarkistaa veneen tai meidän papereita”? Vastaus lienee yllättävän
selvä. Seuraavana päivänä Ranskan rannikolla minut herätetään siihen, että
merivartioston alus ajoi kovaa takaa vierellemme. Sitten pojat alkoivat laittaa
tohinalla heidän kumivenettään alas. Lähtevätköhän he kalaan? Todennäköisempää
oli kuitenkin, että Dyssel kiinnostaa heitä enemmän kuin kalastus.
Ajattelin, että hoituisikohan homma VHF:ssä ja
kutsuin alusta. Paljon kaikkea kyselivät, mutta siitä huolimatta saimme
aamuvieraiksi kasan ranskan tullin ja merivartioston virkamiehiä. Johtuikohan
siitä, että en osannut antaa järkevää vastausta kysymykseen ”how many crew members
there are on your ship?”. Ensin laskin väärin kolmeen, sitten mietin, että
pitäisikö sanoa 1+2 vai 2+1 vai 1+1+1 vai 3? Halusivatko tietää miehistön
määrän vai koko henkilömäärän? No, meidän lukumäärä ja vene tuli muutenkin
kyllä tsekattua heidän tunnin mittaisessa tarkastuksessa. Selvittiin puhtain
paperein!
Keräsimme irtopisteet myös Rotterdamin
sisäänajoväylältä. Viime syksynä painelimme suorinta tietä laivojen
kääntöalueen läpi eteenpäin ja saimme VHF:ssä hieman sanomista tästä suorasta
suomalaisesta toiminnasta. Tällä kertaa menimme ”pienveneille” osoitettua
reittiä pitkin ja kysyimme oikein luvan ylittää laivaväylä. Tuntui ihan kuin
VHF:n päässä istunut liikenteenohjaaja olisi muistanut meidät viime syksyltä.
Taasko se Dyssel on täällä?
Rantauduimme juuri Den Helderiin, Hollannin
luoteisnurkkaan. Hollanti pääsi myös Dysselin maalistalle, sillä viime syksynä
painelimme Hollannin ohitse lainkaan pysähtymättä. Matka Brestistä tänne meni
nopeasti ja valtamerien yksinäisyys oli tipotiessään. Matkaa värittivät
vaihteleva sää ja tuulet, maailman vilkkaimmin liikennöidyt laivaväylät,
vuorovesivirrat, reiteiltään eksyneet laivat, merituulipuistot,
öljynporauslautat jne. Muuten ihan asian vierestä, Belgialla on rannikkoa vain n.
35 merimailia ja Dyssel paineli Belgian ohitse reilussa viidessä tunnissa – pakko
olla pieni maa.
Viime syksystä opittiin sen verran, että ne
virtataulukot (tai siis iPadin ohjelma) ei ole lainkaan turha ja saimmekin nyt
optimoitua muutamien tuntien pohdiskelulla vuorovesivirtojen avulla matkastamme
melkeinpä 12 tuntia pois. Mitä tekisi ylimääräisellä puolella vuorokaudella?
Vaikka pysähtyä Haagiin. Vietimme viime yön Haagin erittäin eloisassa
rantakaupungissa Scheveningenissä. Saimme nukkua yhtenäisen yöunen, syödä
ravintolassa, käydä suihkussa, ostaa tuoretta ruokaa ja huollettua paattia.
Mitä luksusta! Vaikka olisin ollut onnellisempi, jos rantautumiseen liittyneen
yhden yllättävän huoltohomman olisi voinut jättää pois…
Den Helderissä emme ehdi kauaa vanheta, sillä
tarkoitus olisi vain tankata dieseliä ja illansuussa ottaa miehistöön mukaan
Matti ja suunnata vielä ennen pimeää uudelleen merelle ja kohti Kielin kanavaa,
jonne ennustelemme saapuvamme tiistaina.
Keskiviikkona saatamme olla jo Itämerellä. Ja
ehkä siihen liittyen tietynlainen TJ-0 meininki alkaa hieman jo kutitella
Dysseliä, vaikka maileja on vielä kasa jäljellä Itämerenkin puolella.
Hengailimme Antin kanssa sisällä ja Arnie tuli kysymään noin 7 mailia ennen Den
Helderiä, että nyt on alkanut tuulemaan hyvin, pitäisikö nostaa genuakin? Antti
katsoi minua kirjan takaa sillä ilmeellä, että ei kai tässä nyt seilejä jaksa
enää nostaa, kun ollaan kohta satamassa ja kirjakin on kesken. Onneksi
seuraaviksi päiviksi on luvassa hyvää purjehdustuulta, niin päästään taas
seilaamaan!
// Arimo
Den Helder, Alankomaat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti