Eurooppa (Portugal) –
Afrikka (Marokko, Tanger)
Pääsimme tutustumaan Vilamourassa Quinta de Ombria rakennusprojektiin
projektinvetäjä Ville Tallbackan johdolla.
Portugalin kukkuloille nousee suuri viiden tähden paratiisi hotelleineen,
golfkenttineen, kylpylöineen – ja mitä sitä muuta lomalainen voi kaivatakaan. Kävimme
myös tontilla, johon tämä koko suuri kompleksi tulee. Hahmotuskyvyn ylärajoilla
pyrimme ymmärtämään miten huvilan terassilta avautuu muutaman hetken päästä näkymä
upeaan luonnonmukaiseen lomaparatiisiin. Hahmotuskyvyn ylärajoilla menivät myös
projektiin liittyvät rakennustekniset, juridiset ja muut suunnittelua ja
ajatustyötä vaativat vaiheet sekä toimenpiteet. Tämän projektin ”parissa”
viettämämme muutama päivä olivat ehdottomasti reissun tähän mennessä
antoisimpia, josta haluamme kiittää Villeä suuresta vieraanvaraisuudesta ja
ajan allokoimisesta meille!
Villen kertoessa projektin eri vaiheista ilmeni Portugalin
monimutkaiset maankäyttösäädökset sekä muutkin ehkä suomalaiselle hassulta
kuulostavat säännökset esimerkiksi taimen muuttumisesta puuksi sen kasvettua
yli metrin korkuiseksi (käsitykseni mukaan lähtökohtaisesti vain taimia - ei
puita - sai kaataa ilman erinäköisiä monimutkaisia lupamenettelyjä).
Ei kyllä paranisi naureskella ulkomaalaisten säännöksille,
kun ei Suomessakaan taida ihan aina pysyä homma näppäimissä kaikissa
lainsäädäntöhankkeissa. Varsinkin alkoholilainsäädännön puitteissa voidaan
ilmeisesti keksiä lähes mitä tahansa. Onkohan ihan perustelua todeta, ettei
”viskistä” taikka ”viskiin liittyvästä tapahtumasta” voisi kirjoittaa ihan mitä
mieltä asiasta on? Milläköhän tavoin internetissä julkaistu teksti eroaa
painetusta tekstistä – vai oliko se tekstin tykkääminen se ongelma? Oikiksen
pääsykoekirjassa 1/2008 ylevästi todetaan, että perustuslain
perusoikeuspykäliin vetoavaa juristia ei naureta ulos oikeussalista.
Aluehallintovirastosta taidetaan vielä nauraa. Dysselin oikeus”oppineet”
paheksuvat sananvapauden rajoittamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Asialla ei
sinällään ole valtavaa merkitystä arkeemme tällä hetkellä.
Varustukseemme kuuluu pullo 18 v Aberlouria. Mutta tosiaan
nyt olemme purjehtineet Helsingin lauttasaaresta Afrikkaan.
Uloskirjautuessamme Vilamouran satamasta satamamestari
tiedusteli olimmeko lueskelleet säätiedot. Tämän lisäksi hän tenttasi
tiedämmekö mitenkä suurta reilu kaksimetrinen vallitseva maininki on – ja onko
veneemme suunniteltu siihen. Läpäisimme satamamestarin tentin täysin pistein ja
ystävällinen portugalilainen toivotti hyvää matkaa. Tällaiset ”infosessoit”
ovat varmasti hyviä ja ”pakottavat” kaikki seilorit tutustumaan tarkkaan
säätietoihin ennen merille lähtöä. Tästä lähdimmekin navakkaan (Suomen
sääslangissa kovaan) sivutuuleen, jossa uusimme jälleen Dysselin vuorokauden
ennätyksen (tällä kertaa tosin vuorokausi ei ehtinyt tulla täyteen 140 NM
matkan taituttua). Purjeina meillä oli isossa 2. reivi ja tämän lisäksi aika
paljon jennyä. Keli noudatti täsmällisesti ennustetta: tuulta oli
myötäisesti/sivulta noin 12-15 m/s tyyntyen yöksi. Aaltoennusteen mukaan aallokkoa
on jotakin pari metriä, joka voi aiheuttaa ”turbulencea” merenpohjan
madaltuessa.
Ruorilla ei tällä kertaa ehtinyt juurikaan ihailemaan yli
kymmenen knotsin surffeja, kun vene rullasi voimakkaassa myötäaallossa aivan
omassa luokassaan ruorimiehen keskiettyessä pitämään kurssia suunnilleen
oikeana. Yövahdissa oli mielenkiintoista pohtia, mitenköhän jätkät saavat
nukuttua sellaisessa vispauksessa. Veneen rullausefekti vain paheni tuulen
tyyntyessä aallokon heitellessä veneen keulaa sivulta sivulle sopivan epätasaisessa
liikkeessä. Itse etsin veneen kaikki tyynyt ja fendarin yökaveriksi. Nämä kun
tunkee keulan meripunkkaan itse äijän lisäksi, saa itsensä pysymään
suhteellisen paikoillaan punkassa. Usein sopiva soppu tuntuu löytyvän hetken
asettelun jälkeen. Unten maille on varmasti päässyt viimeistään siinä vaiheessa
kun kaveri tulee lausumaan yön odotetuimmat sanat ”herätys, herätys, sun vuki”.
Gibratarin salmi on aika kapea ränni, joten siellä on paljon
liikennettä. Vastarannalla näkee helposti korkeiden kallioiden vuoksi. Väli on
jotakin 16NM. Suuri osa Eurooppaan
tulevasta tuonnista tulee Suezin kanavan läpi. Hieman ennen salmea Antti
bongasi muuan Volvo Ocean Race –kilpailun purkit, jotka ohittivat meidät mailin
päästä. Vaikka VOR –veneillä näytti olevan kiirus, saimme napattua ne filmille.
Näyttivät ihan purjeveneiltä.
Afrikan majakka näkyi yöllä pitkään, mutta varsinaisesti
uudelle manterelle saavuimme vasta aamupäivällä.
Tätä ennen pääsimme vielä luovimaan tiukkaan reilun kympin
vastatuuleen. Tässä kohtaa Jennymme yläliikin käyttötunnit tulivat täyteen ja
sekunnissa purje oli kannella, odottamassa toista sekuntia jolloin se olisi
meressä. Lienee turha mainita, että joku meistä totesi ehkä minuuttia aiemmin
”nythän tämä vasta hyvin kulkee”. Saimme purjeen aika näppärästi pysymään
kannella ja pakettiin odottelemaan huoltoa. Pikku-genua tulille ja homma
jatkui. Onneksi purje itsessään ei kokenut mitään vahinkoa. Gibratarilla
taidamme silti käydä purjeneulojan puheilla, jotta hän neuloisi uuden lenkin
irronneen tilalle. Tämän voisimme periaatteessa korjata itsekin, mutta meidän
vehkeillämme super-kevlar-tms-vahvistettu genuamme on aika kovaa tavaraa.
Afrikka, sen sijaan, on vähän erityyppinen mesta mitä
Vilamouran turistikompleksi.
Saavuimme tarkalleen Tangeriin, Marokon yhteen suurimmista
kaupungeista. Kysymyksessä on maailman neljänneksi suurin islamistinen valtio.
Saavuimme Tangerin uuteen satamaan, jota Reedsin satamaopus (seilorin google)
kovin kehui. Lievähkönä ongelmana oli se, että satamaa ei vielä tosiaankaan
ollutkaan. Tosin sanoen sataman rakennusprojekti on edelleen käynnissä. Hetken
ihmeteltyämme, että mihinköhän täällä parkkeeraisi, kuului ranskaksi huutoa.
Melko random mies viittoi meitä ottamaan kylkikiinnitykseen matkustajalaivaan.
Ilman varsinaisesti parempaakaan suunnitelmaa, otimme tähän reilut 100 metriä
pitkään katamaraanin perään kiinni. Keulamme meinasi painua katamaraanin
ponttoonien väliin. Saimme veneen kuitenkin aika hyvin parkkiin (kaikki muut
rantautumiset ovat olleet tyyliin täydellisiä aisapaikkoja) keulan ollessa
kiinni laivassa ja perän isossa luotsiveneessä. Kyljen saimme kiinni toiseen
satamaan rantautuneeseen huviveneeseen ja myös parinkymmenen metrin päässä
olevaan laivalaituriin. Parin tunnin päästä tuli sama projekti uudelleen, kun
Italiasta tullut Dufour 40 otti kiinni vuorostaan meidän kylkeen.
Meille vakuuteltiin, ettei iso laiva ole lähdössä mihinkään.
Myöhemmin ilmeni, että matkustajalaivan yhtiö oli mennyt konkurssiin. Yksi
henkilö pitää laivaa kunnossa ostajaa varten. Sama heppu pyysi meiltä muutaman
euron hänen antamaa apuansa vastaan. Niin siis, Marokossa myynnissä 100
metrinen katamaraani, anyone? Sen sijaan luotsivene saattoi olla lähdössä
jonnekin. Tämä aiheuttaisi ”lieviä” ongelmia veneen perän kiinnityksessä, sillä
varsinaisesti emme saaneet perää mihinkään muuallekaan kiinni.
Aamuyöllä heräsimme siihen, että luotsivene oli lähdössä
vastaanottamaan saapuvaa laivaa. Peräköysi käytiin kauniisti viikkaamassa
peräkannellemme. Myös viereisen Dufourin takaköydet siirrettiin pilottiveneen
edestä meidän takaknaapiin. Hyvin siinä muutama tunti pysyttiin, joten
peräköydet taitaa olla vähän yliarvostettuja. Luotsin palatessa köydet
kiinnitettiin luotsin laivaan uudelleen.
Satamamestari pahoitteli meille, ettei satama ollut vielä
valmis. Muilta osin kaikki viranomaistoimenpiteet menivät hyvin ja kaikki
ihmiset ovat avuliaita ja ystävällisiä.
Nyt tosiaan rantauduimme jo Gibraltarin ”valtioon”, joka
sinällään on UK:n alaisuudessa. Tänne tulimme muutaman solmun myötävirrassa
melkoista kyytiä reippaaseen sivutuuleen. Laivojen väistely sai täällä legillä
ihan uuden määritelmän.
Seuraavassa postissa palaamme takaisin Afrikankiertueellemme,
jossa vietimme muutaman päivän tutustuessa Marokkoon.
-ossi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti