Vihdoin Sandi-reissun viimeinen videopätkä on vamis ja julkaistu! Tässä pätkässä on jotain otoksia ennen kaikkea matkalta Bermudalta Azoreille, eli pohjoisen Atlantin ylitykseltä.
Tervemenoa katselemaan videota Youtubesta:
https://www.youtube.com/watch?v=L3Ip1I-xujg
Sandi-reissusta ollaan myös "julkaisemassa" pientä kirjaa, mutta siitä lähiaikoina lisää.
Oikein hyvää talven jatkoa kaikille lukijoille.
// Arimo
Espoosta
PS. Kaikki valtamerivarusteet on saatu nyt myös myytyä.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Kiitos Sandi-projekti – olemme kotona!
En tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa. Täältä lähdimme Dysselin kanssa viime elokuussa. Nyt on kulunut noin 10 kuukautta mitä erilaisimmissa maailmankolkissa ja kaiken tämän jälkeen olemme nyt takaisin Lauttasaaressa, Helsingissä – Dyssel ja me vielä ehjin nahoin ja entistä ehompana. Olo on mitä erikoisin, oikeastiko me purjehdimme itse tällä veneellä Atlantin yli Karibialle, vietimme talven siellä elämästä nauttien, ja tulimme takaisin – taas Atlantin ylitse - kotisatamaan saakka? Huikea fiilis, kun tämän ymmärtää olevan totta.
Maailmaa, ja maailman meriä on nyt koluttu oikein urakalla ja takana on uskomaton määrä kokemuksia ja muistoja.
Suunnittelimme Antin kanssa jo Azoreilta lähtien, että ensimmäinen asia, mitä Suomeen tultaessa tehdään on mennä saunomaan! Tämän jälkeen lieneekin luvassa nopea paluu arkeen ja arjen rutiineihin, vaikka toivottavasti tätä seikkailua emme ikinä unohdakaan.
Ensimmäinen kosketus Suomen maaperään otettiin maanantai-iltana, kun auringon laskiessa pysähdyimme Utöseen, Saaristomeren uloimpaan nurkkaan (aluevesille saavuttiin jo maanantaina puolenpäivän aikoihin). Kääntyessämme Utön sisäänajoväylälle Suomen Merivartiosto huusi meitä VHF:ssä. Pelästyin, että tulee satikutia reittivalinnastamme reittijakojärjestelmän kautta tai jotain tullimuodollisuuksia, mutta iloisena yllätyksenä merivartiosto toivottikin oma-aloitteisesti meidät tervetulleiksi takaisin Suomeen todella pitkältä merimatkalta! Hienoa viranomaispalvelua ;)
Utön karussa olemuksessa on sitä jotain kauaksi lähtemisen taikaa ja se ajoi täydellisesti asian ensimmäisenä kosketuksena Suomeen. Rantautumisen jälkeen oli pakko korkata veneestä löytynyt viimeinen suomalaisen lonkero, ja popsia kasa salmiakkia. Utöseen rantautumiseen oli muutenkin varauduttu poikkeuksellisen hyvin; meillä oli saaren hotellin saunaan saunavaraus!
Viimeisin pätkä Itämeren halki Kielistä Ruotsin rannikkoa pitkin Suomeen sujui suhteellisen leppoisasti, vaikkakin viileissä ilmoissa. Välillä sitä mietti, että vitsit kun kaikki näyttää niin pieneltä… oliko tämä meri kutistunut, vai meidän käsitys mittasuhteista muuttunut? Ruotsinlaivatkin näyttävät pieniltä jollilta. Viimeisin miehistönvaihto tehtiin Nynäshamnissa, Tukholman eteläpuolella, josta Matti hyppäsi pikakuljetukseen kohti Suomea ja jatkoimme viimeiset n. 300 mailia kolmestaan, minä, Antti ja Arnie.
Arniehan hyppäsi mukaan muutamia viikkoja sitten pika-aikataululla PYD:n kautta (www.pydww.com - voimme suositella), kun muuttuneet suunnitelmat olivat pakottaneet Ossin pois Dysselin kyydistä Azoreilla ja totesimme, että kolmella yksin yövahtiin kykenevällä reissu sujuu niin paljon rennommin ja helpommin. Arnie pääsi hienosti mukaan Dysselin elämään ja toi meille aimokasan kokemuksia ja oppeja kokemuksistaan mitä moninaisimmista eri veneistä ja niiden tavoista touhuta eri merillä – saimme myös Arnien innolla tähtinavigointiin paikannettua Dysselin sekstantilla alle 5 mailin tarkkuudella.
Itämeren legillä tehtiin myös uusi keittiötaidon ennätys Dysselin keittiössä. Sankarin rooliin pääsi Matti. Oli iltapäiväkahvin aika ja täytyyhän Ruotsin aluevesillä olla kahvin kanssa pannaria – ja vielä tuplataikina, ettei lopu kesken. Sopivasti kuitenkin tekijät X, Y ja Z puuttuivat peliin H-hetkellä ja lopputuloksena oli, että litrakaupalla pannaritaikinaa sujahti jääkaapin luukusta jääkaappiin. Kyllä, joka ikinen jääkaapissa ollut asia ja itse jääkaappi sai pannarikuorrutteen; lopputuloksena tuntien pesuoperaatio. Tekijä X lienee kulhon sijoittaminen hieman kyseenalaiseen paikkaan, tekijä Y jääkaapin luukun unohtaminen auki ja tekijä Z veneen sopiva heilahtaminen. Merellä sattuu ja tapahtuu, mutta huumoria tästäkin revittiin.
Nyt kun olemme perillä, on KIITOKSIEN aika:
Kiitos kaikille teille, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana Sandi-projektissa! Tukemassa, tekemässä, antamassa neuvoja tai muuten vain hengessä mukana. Olette mahdollistaneet tämän reissun – ja projektin – onnistumisen.
Erityinen kiitos kaikille miehistössä matkan varrella olleille, eli Annalle, Heikille, Jarnolle, Mikaelille, Saralle, Tomille, Annikalle, Tuomakselle, Teemulle, Mirvalle, Marille, Juulialle, Samulille, Rikulle, Otsolle, Ollille, Alpolle, Kimmolle, Arnielle ja Matille! Kiitos kaikesta, ja ennen kaikkea arkemme iloisesta piristämisestä!
Dysselin kipparina kirjoitin lokikirjaan: ”Kiinni, HSK, Helsinki; Sandi-purjehdus päättynyt, Suomen lippu laskettu.”. Näihin sanoihin voin ylpeänä reissusta päättää tämän n. 14 200 merimailin (n. 26 000 km) purjehduksen kipparoinnin.
Kiitän ylitse kaiken Dysseliä, ja tietenkin matkakumppaneita yli-insinööri/varakippari Anttia ja Ossia.
Mitä ikinä tuleekaan mieleen kysyä reissustamme tai kokemuksistamme vaikka vastaavia suunniteltaessa, saa aina olla mielihyvin yhteydessä.
Oli kivaa, lähtisin uudelleen!
// Arimo
Helsinki, Suomi
Juhannuksen aatonaatonaattona
arimo.leppa (at) gmail.com
Teknisluonteisina huomautuksina:
PS. Sandi-sivusto pysynee pystyssä vielä hyvän aikaa reissumme jälkeen ja jotain kuva/videomateriaalia saattaa vielä hyvinkin olla luvassa. Puuttuuhan vielä kaikki liikkuva kuva mm. Pohjois-Atlantilta.
PPS. Tarvetta meidän tavoittamiseen satelliittipuhelimen kautta ei enää taida olla ja koska sen liittymäsopimuskin päättyy ylihuomenna, niin siihen ei enää kannata viestitellä (eikä myöskään meidän satelliittisähköpostiin). Dysselin sähköpostia (sy.dyssel@gmail.com) luemme varmastikin jonkun aikaa vielä.
PPPS. Satelliittipaikannuspalvelu päättyy myös ja myös reittimme osoittava dynaaminen kartta poistuu käytöstä.
PPPPS. Jos tiedätte jonkun jolla olisi tarvetta erinäiselle valtamerivarustelulle veneeseensä, niin saa vinkata, että meiltä löytyy nyt aimokasa erinäistä valtamerivarustusta ja muuta pitkän matkan purjehdusreissulla tarvittavaa.
Maailmaa, ja maailman meriä on nyt koluttu oikein urakalla ja takana on uskomaton määrä kokemuksia ja muistoja.
Suunnittelimme Antin kanssa jo Azoreilta lähtien, että ensimmäinen asia, mitä Suomeen tultaessa tehdään on mennä saunomaan! Tämän jälkeen lieneekin luvassa nopea paluu arkeen ja arjen rutiineihin, vaikka toivottavasti tätä seikkailua emme ikinä unohdakaan.
Ensimmäinen kosketus Suomen maaperään otettiin maanantai-iltana, kun auringon laskiessa pysähdyimme Utöseen, Saaristomeren uloimpaan nurkkaan (aluevesille saavuttiin jo maanantaina puolenpäivän aikoihin). Kääntyessämme Utön sisäänajoväylälle Suomen Merivartiosto huusi meitä VHF:ssä. Pelästyin, että tulee satikutia reittivalinnastamme reittijakojärjestelmän kautta tai jotain tullimuodollisuuksia, mutta iloisena yllätyksenä merivartiosto toivottikin oma-aloitteisesti meidät tervetulleiksi takaisin Suomeen todella pitkältä merimatkalta! Hienoa viranomaispalvelua ;)
Utön karussa olemuksessa on sitä jotain kauaksi lähtemisen taikaa ja se ajoi täydellisesti asian ensimmäisenä kosketuksena Suomeen. Rantautumisen jälkeen oli pakko korkata veneestä löytynyt viimeinen suomalaisen lonkero, ja popsia kasa salmiakkia. Utöseen rantautumiseen oli muutenkin varauduttu poikkeuksellisen hyvin; meillä oli saaren hotellin saunaan saunavaraus!
Viimeisin pätkä Itämeren halki Kielistä Ruotsin rannikkoa pitkin Suomeen sujui suhteellisen leppoisasti, vaikkakin viileissä ilmoissa. Välillä sitä mietti, että vitsit kun kaikki näyttää niin pieneltä… oliko tämä meri kutistunut, vai meidän käsitys mittasuhteista muuttunut? Ruotsinlaivatkin näyttävät pieniltä jollilta. Viimeisin miehistönvaihto tehtiin Nynäshamnissa, Tukholman eteläpuolella, josta Matti hyppäsi pikakuljetukseen kohti Suomea ja jatkoimme viimeiset n. 300 mailia kolmestaan, minä, Antti ja Arnie.
Arniehan hyppäsi mukaan muutamia viikkoja sitten pika-aikataululla PYD:n kautta (www.pydww.com - voimme suositella), kun muuttuneet suunnitelmat olivat pakottaneet Ossin pois Dysselin kyydistä Azoreilla ja totesimme, että kolmella yksin yövahtiin kykenevällä reissu sujuu niin paljon rennommin ja helpommin. Arnie pääsi hienosti mukaan Dysselin elämään ja toi meille aimokasan kokemuksia ja oppeja kokemuksistaan mitä moninaisimmista eri veneistä ja niiden tavoista touhuta eri merillä – saimme myös Arnien innolla tähtinavigointiin paikannettua Dysselin sekstantilla alle 5 mailin tarkkuudella.
Itämeren legillä tehtiin myös uusi keittiötaidon ennätys Dysselin keittiössä. Sankarin rooliin pääsi Matti. Oli iltapäiväkahvin aika ja täytyyhän Ruotsin aluevesillä olla kahvin kanssa pannaria – ja vielä tuplataikina, ettei lopu kesken. Sopivasti kuitenkin tekijät X, Y ja Z puuttuivat peliin H-hetkellä ja lopputuloksena oli, että litrakaupalla pannaritaikinaa sujahti jääkaapin luukusta jääkaappiin. Kyllä, joka ikinen jääkaapissa ollut asia ja itse jääkaappi sai pannarikuorrutteen; lopputuloksena tuntien pesuoperaatio. Tekijä X lienee kulhon sijoittaminen hieman kyseenalaiseen paikkaan, tekijä Y jääkaapin luukun unohtaminen auki ja tekijä Z veneen sopiva heilahtaminen. Merellä sattuu ja tapahtuu, mutta huumoria tästäkin revittiin.
Nyt kun olemme perillä, on KIITOKSIEN aika:
Kiitos kaikille teille, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana Sandi-projektissa! Tukemassa, tekemässä, antamassa neuvoja tai muuten vain hengessä mukana. Olette mahdollistaneet tämän reissun – ja projektin – onnistumisen.
Erityinen kiitos kaikille miehistössä matkan varrella olleille, eli Annalle, Heikille, Jarnolle, Mikaelille, Saralle, Tomille, Annikalle, Tuomakselle, Teemulle, Mirvalle, Marille, Juulialle, Samulille, Rikulle, Otsolle, Ollille, Alpolle, Kimmolle, Arnielle ja Matille! Kiitos kaikesta, ja ennen kaikkea arkemme iloisesta piristämisestä!
Dysselin kipparina kirjoitin lokikirjaan: ”Kiinni, HSK, Helsinki; Sandi-purjehdus päättynyt, Suomen lippu laskettu.”. Näihin sanoihin voin ylpeänä reissusta päättää tämän n. 14 200 merimailin (n. 26 000 km) purjehduksen kipparoinnin.
Kiitän ylitse kaiken Dysseliä, ja tietenkin matkakumppaneita yli-insinööri/varakippari Anttia ja Ossia.
Mitä ikinä tuleekaan mieleen kysyä reissustamme tai kokemuksistamme vaikka vastaavia suunniteltaessa, saa aina olla mielihyvin yhteydessä.
Oli kivaa, lähtisin uudelleen!
// Arimo
Helsinki, Suomi
Juhannuksen aatonaatonaattona
arimo.leppa (at) gmail.com
Teknisluonteisina huomautuksina:
PS. Sandi-sivusto pysynee pystyssä vielä hyvän aikaa reissumme jälkeen ja jotain kuva/videomateriaalia saattaa vielä hyvinkin olla luvassa. Puuttuuhan vielä kaikki liikkuva kuva mm. Pohjois-Atlantilta.
PPS. Tarvetta meidän tavoittamiseen satelliittipuhelimen kautta ei enää taida olla ja koska sen liittymäsopimuskin päättyy ylihuomenna, niin siihen ei enää kannata viestitellä (eikä myöskään meidän satelliittisähköpostiin). Dysselin sähköpostia (sy.dyssel@gmail.com) luemme varmastikin jonkun aikaa vielä.
PPPS. Satelliittipaikannuspalvelu päättyy myös ja myös reittimme osoittava dynaaminen kartta poistuu käytöstä.
PPPPS. Jos tiedätte jonkun jolla olisi tarvetta erinäiselle valtamerivarustelulle veneeseensä, niin saa vinkata, että meiltä löytyy nyt aimokasa erinäistä valtamerivarustusta ja muuta pitkän matkan purjehdusreissulla tarvittavaa.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Kaikki Ok
Entisen pääkolumnisti Raidan lepuuttaessa rannettaan - kirjoittamisesta - täytyy pääinsinöörin kantaa kirjaimensa kekoon.
Matkaa on tullut taitettua nyt noin neljätoistatuhatta merimailia. Vastaavaan matkaan voisi tutustua kotisuomen oloissa ajamalla Hangosta Utsjoelle yhdeksän kertaa edestakaisin, muistaen kuitenkin olla nostamatta huippunopeutta yli kymmeneen kilometriin tunnissa. Körötellessä kymmenen kuukautta kymppiä on eri valtioitakin tullut vastaan hyvän missi-iän verran, parisenkymmentä.
Pysähdyin kerran Karibialla turkoosin sinisen yhtäällä loputtomalta näyttävän meren sekä toisaalla kilometrin korkuisen vehreän vuoren ympäröimänä pohtimaan lapsuuteni vastaavia maisemia Seinäjoella.
Etelä-Pohjanmaan New York tarjoili, ja tarjoilee, kilpailijoiksi Kyrköksen tekojärven sekä Jouppilan tekovuoren. Jälkimmäistä on mm. allekirjoittaneen isoisä ollut aikanaan kuorma-autolla kasaamassa mahdollistaen laskettelukeskuksen nousun pohjanmaan lakeuksille. Kuljettu matka ja ponkaisu synnyinseuduilta tuntui tuolloin vuorten varjoissa huomattavasti pidemmältä kuin alussa mainittu mailimäärä, ja taitaa tuntua vieläkin. Ja sana "pitkä" sen kaikissa positiivisimmissa muodoissa.
Kuvailtaessa matkaamme löytää sana "pitkä" monesti paikan keskustelussa. On pitkiä valmistautumisia, pitkiä poissaoloja, pitkiä aikoja veneessä, pitkiä aikoja merellä, pitkiä pinnoja ja pitkiä iltoja. Määrittelenpä lyhyesti Sandin pitkiä. Ajatuksen valmistumiseen meni noin vuosi, siis siitä ensimmäisestä hullusta ideasta toteutuspäätökseen. Veneen valmistelemiseen meni noin vuosi, viikonloput ja arki-illat. Varsinaiseen matkaan vajaa vuosi (ainakin kova luotto Ruotsista sanottuna).
Mustetta säästääkseni (olen siinä aika hyvä jos joku ei ole vielä huomannut) mennään suoraan varsinaiseen matkaan, vaikka äskeisellä matikalla kaksi kolmasosaa seikkailustamme onkin ollut jotain muuta kuin itse purjehdusta.
Uudet valtiot.
Olemme nähneet melkoisen määrän uusia maita, ja aivan kaikkiin käytyihin paikkoihin ei seuramatkat kuljeta. Mikä sitten on ollut hienoin paikka? Melkoisen vaikea kysymys tässä experience overdose tilassa, mutta koitetaan.
- Pohjoismaat saakoon pisteet yhteiskunnan järjestyksestä, siisteydestä ja muun kuin kotimaan kielten taitamisesta. Asiat ovat ja toimivat "Suomen malliin".
- Englantilaiset ja ranskalaiset vieköön jykevimpien satamien tunnustukset, liekö sotien johdosta rakennetut. Näissä maissa aina koiranunta nukkuva matkapurjehtija tuntee olonsa turvalliseksi eikä jää öisin kuuntelemaan uutta kuuluvaa naputusta tai vinkunaa veneen turvallisuuden pelossa. Ranskassa myös suoritettiin toistaiseksi reissun ainoa kalsareiden tarkistus tullin toimesta (…vaatekaapista). Kahden edellä mainitun maan kansalaiset jenkkien ohella ovat myös patrioottisimmat matkalla tavatut. Kansojen luonteeseen tutustuessa ymmärtää paremmin, miksi esimerkiksi puolet reitillemme osuneesta Karibian saaristosta kuuluu edelleenkin kyseisten maiden määräysvallan alle.
- Etelä-Euroopan maat Portugali ja Espanja korjaavat ruokapöydän tyhjäksi kirkkaista mitaleista, näistä maista on vaikea saada huonoa, tai edes keskinkertaista ruokaa. Perinteisellä hintalaatusuhde-radalla jäävät muut myös maat telineisiin ihmettelemään.
- Marokko, jäävään itseni arvostelusta. Vaatisi varmasti uuden mahdollisuuden, joka tapauksessa ei korokesijoja.
- Gibraltar, reissun ainoat apinat. Mielenkiintoinen paikka ja korjaa kekseliäimmän lentokentän pystin.
- Kronologisesti Madeiraan, ehdottomasti yksi koko reissun vaikuttavimmista luonnoista. Levadoilla kävellessään tuntee olevansa taianomaisella matkalla jossain esihistoriassa.
- Teneriffa ja Kanaria. No, voiko suomalainen olla viihtymättä Kanarialla? Edulliset hinnat, mukavan kuiva ja lämmin ilmasto, ravintoloissa menuut suomeksi...
Sitten rapakon yli Karibialle.
Karibian saaristo on kuin Suomen saaristo, ei saaria ulkonäön perusteella osaa useinkaan erotella. Kaikilla on postikorttimaisia rantoja ja vuoria, poikkeuksena mieleen on jäänyt Dominican mielettömät höyryävät järvet ja kuumat lähteet.
Karibian korkein koroke kerää tunnustukset hiekkarannoista, paikallisten omanlaatuisesta rennosta elämänasenteesta ja reggeasta. Karibiassa on sitä jotain, liekö viihdeteollisuuden aiheuttamaa, mutta kuitenkin siellä kummasti tuntee elävänsä.
- Dominikaaninen tasavalta. Parhaat surffiaallot, No doupt.
- Turks and Caicos. Never even heard ennen kuin kartasta katottiin, kirkkaampaa vettä kuin vichy pullossa.
- Ameriikan yhdysvallat, Florida. Kallein satamamaksu, venepaikka armeijan hävittäjälentäjäkoulun vierestä oli vaikuttava. Taisi olla hieman enemmän lentotunteja käytettävissä kuin kotimaan horneteilla. Asiat tuntuivat muutenkin sujuvan mukavan "suomalaisittain" Karibian jäjiltä. Reissun pisin aika pois veneestä kun lähdettiin vene-elämän vastapainoksi laivalle.
- Kuuba. Ei oikein osaa lokeroida, omalaatuinen maa ja kansa. Isoimmat tullimuodollisuudet, halvin syöty ravintolaruoka. Erittäin käymisen arvoinen paikka. Ihmiset vaikuttivat olevan hyvin tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä silmiinpistävästä köyhyydestä huolimatta, pisti hieman jopa miettimään.
- Bahama, Kallein. Rahalla saa ja hevosella pääsee Bahamalla, saatiin reissun isoin kala.
- Bermuda, pikku britannia. Hyvin hoidetut talot, siistit pihat, mutkaiset tiet, hieno luonto, mukavat ihmiset. Vietettiin koko reissun pisin aika samassa satamassa. Bermuda tarjoilee vuoden 2017 Americas cupin kisapaikan. Takuulla loistava areena ja kisat tiedossa.
- Azorit. Madeiran veroinen luonto, loistavaa ruokaa. Mikäli pitää luonnossa liikkumisesta ja rauhallisesta kaupallisuudettomuudesta, Azorit is The Place = "erä testivoittaja Sandi 2015".
Uudet ihmiset.
Matkalla tavatuista eri maiden purjehtijoista mainittakoon muutama ylistävä sana. Seiloreissa satunnaisesti havaittavaa pönötystä ei matkapurjehtijoista löydy etsimälläkään. Kaikki pitkän matkan merenkyntäjät ovat aina vilpittömän innoissaan jakamassa ja kuulemassa kokemuksia, veneen koosta, nopeudesta tai hinnasta riippumatta. Pelkkiä hyviä kokemuksia ja hienoja uusia tuttavuuksia. Lähimmiksi hengen heimolaisiksi matkan varrella muodostui suomalaisten venekuntien s/y Defyrin ja s/y C’est la vie piin kovat seilorit.
Kattavan, Lonely Planetille vertoja vetävän maa- ja kansa-arvostelun jälkeen herää kysymys, mitä meistä suomalaisista maailmalla ajatellaan? Vastaus lainaten Madventuresista tuttua maailmanmatkaajaa Riku Rantalaa: Ei mitään. Saattaa äkkiseltään kuulostaa negatiiviselta, me suomalaiset kun ollaan aina niin korvat höröllä jos joku meistä jossain päin maailmaa edes sivulauseella mainitsee. Mutta todellakaan suurimmalla osalla ihmisistä ei ole hajuakaan missä Suomi on. Minusta se on oikeastaan ihan mukavaa, ei tule törmättyä turhiin ennakkoluuloihin. Suomea kuvaillessa saattaa tuntua jopa hieman kiusalliselta kertoa kaikista maamme asioista, ne kun tuntuvat maailmalla muuta maailmaa katsoessa olevan melkoisen hyvin. Mikäli kuitenkin haluaa nopeasti ”vastapuolelle” selvittää Suomen maantieteellinen sijainti, riittää yleensä maininta Ruotsin rajanaapuruudesta. Mitä ruotsalaisista sitten maailmalla ajatellaan? En tiedä.
Sitten Dysselin elämään.
Kaverini Suomesta oli neljän päivän purjehduslegillä ja sanoi jälkeenpäin ettei ole syönyt niin paljon kotiruokaa sitten äidinlihapatojen. Ruokaahan Dysselissä tehdään, paljon ja hyvää, ja se on isossa roolissa oikeastaan koko touhussa. Meille on kehittynyt omat erikoisalamme keittiössä matkan varrella. Arimo: liharuoat, erikoisuutena pihvit ja mureke, Ossi: lasagne, nacholautanen ja leivonnaiset. Minä: kastikkeet ja pastat. Edellinen miehistömme huomautti annostemme koosta, kuulemma hieman vähemmälläkin tulisi toimeen. Hyvä itse tehty ruoka kun meille maistuu, niin kirjoittajakin on purjehduksen fyysisestä rääkistä huolimatta saattanut onnistua miehistymään muutaman kilon. Virallinen mittaus suoritettakoon suomessa, Dysselin varusteista kun ei löydy puntaria kuin kaloille. Muita varusteita Dysselistä kyllä löytyy, niin kuin King Kongilta karvoja.
Dysselin varustemäärästä voi mielikuvan jälkeen todeta, että erilaiset kunnostus- ja huoltotyöt vievät myös osansa vene-elämän arjesta. Meillä kun on periaatteena että kaikki toimii, aina, lukuvalosta moottoriin. Kotitalousopettajan virkaan pyrkimisen sijaan voisimme siis yhtä hyvin hakea asentajan paikkaa telakalta, sen verran on saha soinut viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Itse purjehduksesta mainittakoon, että Swanin kesyttäminen valtamerillä on monesti kuin bussilla ajoa. Vanha rouva on yleensä on samaa mieltä menosuunnasta ruorimiehen kanssa. Hurjimmat kyydit on tähän asti saatu Bermuda-Azorit –väliltä, jolloin painelimme köli koipien välissä matalapaineita karkuun ristiin rastiin. Tyrskyistä selvittiin rikkoontuneella liesituulettimella, iso aalto löysi tiensä tuulettimen putkea pitkin liedelle. Nykyään Dysselin keittiön tuoksut toimittaa naapuriveneiden kateellisille uusi entistä tehokkaampi liesituulettimen moottori.
Kaikille ei kyseisillä vesillä käynyt yhtä hyvin... Paljon se siis saattaa ottaa ja antaa.
Pohdittaessa Sandin tuotto/panossuhdetta, Turun Sanomien toimittajan kysymä laskun loppusumma matkasta muodostuu henkilöauton ja vuoden palkan suuruiseksi (vasemmistopoliitikkona olisin varmasti reissun lisäksi saanut molemmat).
Onko se sitten ollut hintansa väärti? Tähän nyt vaatisi melkoisesti naamaa vastata ettei ollut. Mutta vastaan kuitenkin, että on ollut elämäni paras sijoitus. Sitä vapauden, seikkailun ja ajattomuuden tunnetta, mitä tällaisesta reissusta saa, ei korvaa mikään (joten jos joku ajattelee ”pikku” reissua, voi ostaa minulta oluen hinnalla hyvää psyykkausta).
Täytyy tähän kohtaan varmaan myös mainita mietteitä Suomeen palaamisesta.
Toistaiseksia ainakin tuntuu oikein mukavalta. Joku taisi mainita minulle ennen matkaa, että oletko miettinyt, miltä tuntuu palata arkeen reissun jälkeen. Ei sitä liiemmin tullut mietittyä, johtui kai siitä, ettei varsinaisesti tullut lähdettyä karkuun mitään. Ihmisillä kun on joskus kumma tapa ajatella elämäntilanteiden muutosten johtuvan tyytymättömyydestä nykyiseen.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kyllä sitä jotain on tullut reissun mittaan kaivattua. Herätessä kymmenen kuukautta siihen, että ensimmäisenä silmät avattuaan näkee Arimon, ja pään käännön jälkeen Ossin, tulee mieleen kotimaan kauniit maisemat... Sille kun ei yksikään maa ole antanut minkäänlaista vastusta.
Lukuisten mahtavien maailmankolkkien jälkeen voi siis todeta tuntevansa tyytyväisyyttä pitäessä kädessään Suomen passia. Kotiosoite pysyköön siis jatkossakin pohjantähden alla, ainakin niin kauan kun palkkakuitin ”maksetaan” -osuus ei ala pilkulla.
Maailmaa tuntuu silti olevan vielä paljon näkemättä!
Lopuksi pitänee mainita, että olen varmasti kirjoittanut näin paljon viimeksi ylioppilaskirjoituksissa. Kaiken edellä mainitun kun olisin totutusti pakannut yhteen mainitsemalla kaiken olevan OK. Ja tutun lukijan ollessa kyseessä olisi k:kin voinut jättää pois. Mutta nyt kun minulla ei ole enempää tietoa lukijasta kuin kuubalaisella Suomesta, täytyy k:n lisäksi laittaa muutama muukin merkki syvästä velvollisuudentunnosta lukijoitamme kohtaan. On meinaan ollut todella innostavaa ja lämmittävää kuulla, kuinka suuri joukko retkeämme on seurannut!
ANTTI
Matkaa on tullut taitettua nyt noin neljätoistatuhatta merimailia. Vastaavaan matkaan voisi tutustua kotisuomen oloissa ajamalla Hangosta Utsjoelle yhdeksän kertaa edestakaisin, muistaen kuitenkin olla nostamatta huippunopeutta yli kymmeneen kilometriin tunnissa. Körötellessä kymmenen kuukautta kymppiä on eri valtioitakin tullut vastaan hyvän missi-iän verran, parisenkymmentä.
Pysähdyin kerran Karibialla turkoosin sinisen yhtäällä loputtomalta näyttävän meren sekä toisaalla kilometrin korkuisen vehreän vuoren ympäröimänä pohtimaan lapsuuteni vastaavia maisemia Seinäjoella.
Etelä-Pohjanmaan New York tarjoili, ja tarjoilee, kilpailijoiksi Kyrköksen tekojärven sekä Jouppilan tekovuoren. Jälkimmäistä on mm. allekirjoittaneen isoisä ollut aikanaan kuorma-autolla kasaamassa mahdollistaen laskettelukeskuksen nousun pohjanmaan lakeuksille. Kuljettu matka ja ponkaisu synnyinseuduilta tuntui tuolloin vuorten varjoissa huomattavasti pidemmältä kuin alussa mainittu mailimäärä, ja taitaa tuntua vieläkin. Ja sana "pitkä" sen kaikissa positiivisimmissa muodoissa.
Kuvailtaessa matkaamme löytää sana "pitkä" monesti paikan keskustelussa. On pitkiä valmistautumisia, pitkiä poissaoloja, pitkiä aikoja veneessä, pitkiä aikoja merellä, pitkiä pinnoja ja pitkiä iltoja. Määrittelenpä lyhyesti Sandin pitkiä. Ajatuksen valmistumiseen meni noin vuosi, siis siitä ensimmäisestä hullusta ideasta toteutuspäätökseen. Veneen valmistelemiseen meni noin vuosi, viikonloput ja arki-illat. Varsinaiseen matkaan vajaa vuosi (ainakin kova luotto Ruotsista sanottuna).
Mustetta säästääkseni (olen siinä aika hyvä jos joku ei ole vielä huomannut) mennään suoraan varsinaiseen matkaan, vaikka äskeisellä matikalla kaksi kolmasosaa seikkailustamme onkin ollut jotain muuta kuin itse purjehdusta.
Uudet valtiot.
Olemme nähneet melkoisen määrän uusia maita, ja aivan kaikkiin käytyihin paikkoihin ei seuramatkat kuljeta. Mikä sitten on ollut hienoin paikka? Melkoisen vaikea kysymys tässä experience overdose tilassa, mutta koitetaan.
- Pohjoismaat saakoon pisteet yhteiskunnan järjestyksestä, siisteydestä ja muun kuin kotimaan kielten taitamisesta. Asiat ovat ja toimivat "Suomen malliin".
- Englantilaiset ja ranskalaiset vieköön jykevimpien satamien tunnustukset, liekö sotien johdosta rakennetut. Näissä maissa aina koiranunta nukkuva matkapurjehtija tuntee olonsa turvalliseksi eikä jää öisin kuuntelemaan uutta kuuluvaa naputusta tai vinkunaa veneen turvallisuuden pelossa. Ranskassa myös suoritettiin toistaiseksi reissun ainoa kalsareiden tarkistus tullin toimesta (…vaatekaapista). Kahden edellä mainitun maan kansalaiset jenkkien ohella ovat myös patrioottisimmat matkalla tavatut. Kansojen luonteeseen tutustuessa ymmärtää paremmin, miksi esimerkiksi puolet reitillemme osuneesta Karibian saaristosta kuuluu edelleenkin kyseisten maiden määräysvallan alle.
- Etelä-Euroopan maat Portugali ja Espanja korjaavat ruokapöydän tyhjäksi kirkkaista mitaleista, näistä maista on vaikea saada huonoa, tai edes keskinkertaista ruokaa. Perinteisellä hintalaatusuhde-radalla jäävät muut myös maat telineisiin ihmettelemään.
- Marokko, jäävään itseni arvostelusta. Vaatisi varmasti uuden mahdollisuuden, joka tapauksessa ei korokesijoja.
- Gibraltar, reissun ainoat apinat. Mielenkiintoinen paikka ja korjaa kekseliäimmän lentokentän pystin.
- Kronologisesti Madeiraan, ehdottomasti yksi koko reissun vaikuttavimmista luonnoista. Levadoilla kävellessään tuntee olevansa taianomaisella matkalla jossain esihistoriassa.
- Teneriffa ja Kanaria. No, voiko suomalainen olla viihtymättä Kanarialla? Edulliset hinnat, mukavan kuiva ja lämmin ilmasto, ravintoloissa menuut suomeksi...
Sitten rapakon yli Karibialle.
Karibian saaristo on kuin Suomen saaristo, ei saaria ulkonäön perusteella osaa useinkaan erotella. Kaikilla on postikorttimaisia rantoja ja vuoria, poikkeuksena mieleen on jäänyt Dominican mielettömät höyryävät järvet ja kuumat lähteet.
Karibian korkein koroke kerää tunnustukset hiekkarannoista, paikallisten omanlaatuisesta rennosta elämänasenteesta ja reggeasta. Karibiassa on sitä jotain, liekö viihdeteollisuuden aiheuttamaa, mutta kuitenkin siellä kummasti tuntee elävänsä.
- Dominikaaninen tasavalta. Parhaat surffiaallot, No doupt.
- Turks and Caicos. Never even heard ennen kuin kartasta katottiin, kirkkaampaa vettä kuin vichy pullossa.
- Ameriikan yhdysvallat, Florida. Kallein satamamaksu, venepaikka armeijan hävittäjälentäjäkoulun vierestä oli vaikuttava. Taisi olla hieman enemmän lentotunteja käytettävissä kuin kotimaan horneteilla. Asiat tuntuivat muutenkin sujuvan mukavan "suomalaisittain" Karibian jäjiltä. Reissun pisin aika pois veneestä kun lähdettiin vene-elämän vastapainoksi laivalle.
- Kuuba. Ei oikein osaa lokeroida, omalaatuinen maa ja kansa. Isoimmat tullimuodollisuudet, halvin syöty ravintolaruoka. Erittäin käymisen arvoinen paikka. Ihmiset vaikuttivat olevan hyvin tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä silmiinpistävästä köyhyydestä huolimatta, pisti hieman jopa miettimään.
- Bahama, Kallein. Rahalla saa ja hevosella pääsee Bahamalla, saatiin reissun isoin kala.
- Bermuda, pikku britannia. Hyvin hoidetut talot, siistit pihat, mutkaiset tiet, hieno luonto, mukavat ihmiset. Vietettiin koko reissun pisin aika samassa satamassa. Bermuda tarjoilee vuoden 2017 Americas cupin kisapaikan. Takuulla loistava areena ja kisat tiedossa.
- Azorit. Madeiran veroinen luonto, loistavaa ruokaa. Mikäli pitää luonnossa liikkumisesta ja rauhallisesta kaupallisuudettomuudesta, Azorit is The Place = "erä testivoittaja Sandi 2015".
Uudet ihmiset.
Matkalla tavatuista eri maiden purjehtijoista mainittakoon muutama ylistävä sana. Seiloreissa satunnaisesti havaittavaa pönötystä ei matkapurjehtijoista löydy etsimälläkään. Kaikki pitkän matkan merenkyntäjät ovat aina vilpittömän innoissaan jakamassa ja kuulemassa kokemuksia, veneen koosta, nopeudesta tai hinnasta riippumatta. Pelkkiä hyviä kokemuksia ja hienoja uusia tuttavuuksia. Lähimmiksi hengen heimolaisiksi matkan varrella muodostui suomalaisten venekuntien s/y Defyrin ja s/y C’est la vie piin kovat seilorit.
Kattavan, Lonely Planetille vertoja vetävän maa- ja kansa-arvostelun jälkeen herää kysymys, mitä meistä suomalaisista maailmalla ajatellaan? Vastaus lainaten Madventuresista tuttua maailmanmatkaajaa Riku Rantalaa: Ei mitään. Saattaa äkkiseltään kuulostaa negatiiviselta, me suomalaiset kun ollaan aina niin korvat höröllä jos joku meistä jossain päin maailmaa edes sivulauseella mainitsee. Mutta todellakaan suurimmalla osalla ihmisistä ei ole hajuakaan missä Suomi on. Minusta se on oikeastaan ihan mukavaa, ei tule törmättyä turhiin ennakkoluuloihin. Suomea kuvaillessa saattaa tuntua jopa hieman kiusalliselta kertoa kaikista maamme asioista, ne kun tuntuvat maailmalla muuta maailmaa katsoessa olevan melkoisen hyvin. Mikäli kuitenkin haluaa nopeasti ”vastapuolelle” selvittää Suomen maantieteellinen sijainti, riittää yleensä maininta Ruotsin rajanaapuruudesta. Mitä ruotsalaisista sitten maailmalla ajatellaan? En tiedä.
Sitten Dysselin elämään.
Kaverini Suomesta oli neljän päivän purjehduslegillä ja sanoi jälkeenpäin ettei ole syönyt niin paljon kotiruokaa sitten äidinlihapatojen. Ruokaahan Dysselissä tehdään, paljon ja hyvää, ja se on isossa roolissa oikeastaan koko touhussa. Meille on kehittynyt omat erikoisalamme keittiössä matkan varrella. Arimo: liharuoat, erikoisuutena pihvit ja mureke, Ossi: lasagne, nacholautanen ja leivonnaiset. Minä: kastikkeet ja pastat. Edellinen miehistömme huomautti annostemme koosta, kuulemma hieman vähemmälläkin tulisi toimeen. Hyvä itse tehty ruoka kun meille maistuu, niin kirjoittajakin on purjehduksen fyysisestä rääkistä huolimatta saattanut onnistua miehistymään muutaman kilon. Virallinen mittaus suoritettakoon suomessa, Dysselin varusteista kun ei löydy puntaria kuin kaloille. Muita varusteita Dysselistä kyllä löytyy, niin kuin King Kongilta karvoja.
Dysselin varustemäärästä voi mielikuvan jälkeen todeta, että erilaiset kunnostus- ja huoltotyöt vievät myös osansa vene-elämän arjesta. Meillä kun on periaatteena että kaikki toimii, aina, lukuvalosta moottoriin. Kotitalousopettajan virkaan pyrkimisen sijaan voisimme siis yhtä hyvin hakea asentajan paikkaa telakalta, sen verran on saha soinut viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Itse purjehduksesta mainittakoon, että Swanin kesyttäminen valtamerillä on monesti kuin bussilla ajoa. Vanha rouva on yleensä on samaa mieltä menosuunnasta ruorimiehen kanssa. Hurjimmat kyydit on tähän asti saatu Bermuda-Azorit –väliltä, jolloin painelimme köli koipien välissä matalapaineita karkuun ristiin rastiin. Tyrskyistä selvittiin rikkoontuneella liesituulettimella, iso aalto löysi tiensä tuulettimen putkea pitkin liedelle. Nykyään Dysselin keittiön tuoksut toimittaa naapuriveneiden kateellisille uusi entistä tehokkaampi liesituulettimen moottori.
Kaikille ei kyseisillä vesillä käynyt yhtä hyvin... Paljon se siis saattaa ottaa ja antaa.
Pohdittaessa Sandin tuotto/panossuhdetta, Turun Sanomien toimittajan kysymä laskun loppusumma matkasta muodostuu henkilöauton ja vuoden palkan suuruiseksi (vasemmistopoliitikkona olisin varmasti reissun lisäksi saanut molemmat).
Onko se sitten ollut hintansa väärti? Tähän nyt vaatisi melkoisesti naamaa vastata ettei ollut. Mutta vastaan kuitenkin, että on ollut elämäni paras sijoitus. Sitä vapauden, seikkailun ja ajattomuuden tunnetta, mitä tällaisesta reissusta saa, ei korvaa mikään (joten jos joku ajattelee ”pikku” reissua, voi ostaa minulta oluen hinnalla hyvää psyykkausta).
Täytyy tähän kohtaan varmaan myös mainita mietteitä Suomeen palaamisesta.
Toistaiseksia ainakin tuntuu oikein mukavalta. Joku taisi mainita minulle ennen matkaa, että oletko miettinyt, miltä tuntuu palata arkeen reissun jälkeen. Ei sitä liiemmin tullut mietittyä, johtui kai siitä, ettei varsinaisesti tullut lähdettyä karkuun mitään. Ihmisillä kun on joskus kumma tapa ajatella elämäntilanteiden muutosten johtuvan tyytymättömyydestä nykyiseen.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kyllä sitä jotain on tullut reissun mittaan kaivattua. Herätessä kymmenen kuukautta siihen, että ensimmäisenä silmät avattuaan näkee Arimon, ja pään käännön jälkeen Ossin, tulee mieleen kotimaan kauniit maisemat... Sille kun ei yksikään maa ole antanut minkäänlaista vastusta.
Lukuisten mahtavien maailmankolkkien jälkeen voi siis todeta tuntevansa tyytyväisyyttä pitäessä kädessään Suomen passia. Kotiosoite pysyköön siis jatkossakin pohjantähden alla, ainakin niin kauan kun palkkakuitin ”maksetaan” -osuus ei ala pilkulla.
Maailmaa tuntuu silti olevan vielä paljon näkemättä!
Lopuksi pitänee mainita, että olen varmasti kirjoittanut näin paljon viimeksi ylioppilaskirjoituksissa. Kaiken edellä mainitun kun olisin totutusti pakannut yhteen mainitsemalla kaiken olevan OK. Ja tutun lukijan ollessa kyseessä olisi k:kin voinut jättää pois. Mutta nyt kun minulla ei ole enempää tietoa lukijasta kuin kuubalaisella Suomesta, täytyy k:n lisäksi laittaa muutama muukin merkki syvästä velvollisuudentunnosta lukijoitamme kohtaan. On meinaan ollut todella innostavaa ja lämmittävää kuulla, kuinka suuri joukko retkeämme on seurannut!
ANTTI
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Kotilammikossa
Kielin kanavan sulut sulkeutuivat takanamme
tänään noin klo 17. Olemme nyt siis virallisesti takaisin kotilammikossa =
Itämerellä!
Purjehduksen näkökulmasta ainakin ylivilkkaat laivaväyät, vuorovedet,
virrat ja valtameren ylisuolainen vesi on jätetty taakse. Hieno fiilis palata
takaisin kotivesille. Tuntuu kuin suurin osa tästä matkasta olisi jo tehty ja
nyt odottaa jo paluuta kotiin. Onkohan Suomessa
mikään muuttunut tällä välillä?
Muutaman yön rypistys Haagista tänne
vilkkaiden laivaväylien vierellä ja risteyksissä sekä yöllinen saapuminen
Elbe-jokeen jätti yhtenäiset yöunet hieman vähille, joten mieli tekee rantaan.
Yöt ovat olleet merellä erittäin kylmiä, joten yksi yö ilman palelemista ulkona
pohjoistuulessa lumiukkona viisi kerrosta vaatetta päällä tekee hyvää.
Pysähdyimme siis Kielin kanavan suulle viettämään yhden yön tukevasti maankamaralla.
Huomenna jatkammekin seilausta jo kohti Ruotsin itärannikkoa.
Suuntana meillä on siis Suomen juhannus!
// Arimo
Kiel, Saksa
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
...Ranska, Englanti, Belgia, Hollanti – ja kohta Saksa
Mitä tapahtuu, kun kirjoittaa lokikirjaan
”saavuttiin Euroopan mantereelle, ei tullimuodollisuuksia, ketään ei
kiinnostanut tarkistaa veneen tai meidän papereita”? Vastaus lienee yllättävän
selvä. Seuraavana päivänä Ranskan rannikolla minut herätetään siihen, että
merivartioston alus ajoi kovaa takaa vierellemme. Sitten pojat alkoivat laittaa
tohinalla heidän kumivenettään alas. Lähtevätköhän he kalaan? Todennäköisempää
oli kuitenkin, että Dyssel kiinnostaa heitä enemmän kuin kalastus.
Ajattelin, että hoituisikohan homma VHF:ssä ja
kutsuin alusta. Paljon kaikkea kyselivät, mutta siitä huolimatta saimme
aamuvieraiksi kasan ranskan tullin ja merivartioston virkamiehiä. Johtuikohan
siitä, että en osannut antaa järkevää vastausta kysymykseen ”how many crew members
there are on your ship?”. Ensin laskin väärin kolmeen, sitten mietin, että
pitäisikö sanoa 1+2 vai 2+1 vai 1+1+1 vai 3? Halusivatko tietää miehistön
määrän vai koko henkilömäärän? No, meidän lukumäärä ja vene tuli muutenkin
kyllä tsekattua heidän tunnin mittaisessa tarkastuksessa. Selvittiin puhtain
paperein!
Keräsimme irtopisteet myös Rotterdamin
sisäänajoväylältä. Viime syksynä painelimme suorinta tietä laivojen
kääntöalueen läpi eteenpäin ja saimme VHF:ssä hieman sanomista tästä suorasta
suomalaisesta toiminnasta. Tällä kertaa menimme ”pienveneille” osoitettua
reittiä pitkin ja kysyimme oikein luvan ylittää laivaväylä. Tuntui ihan kuin
VHF:n päässä istunut liikenteenohjaaja olisi muistanut meidät viime syksyltä.
Taasko se Dyssel on täällä?
Rantauduimme juuri Den Helderiin, Hollannin
luoteisnurkkaan. Hollanti pääsi myös Dysselin maalistalle, sillä viime syksynä
painelimme Hollannin ohitse lainkaan pysähtymättä. Matka Brestistä tänne meni
nopeasti ja valtamerien yksinäisyys oli tipotiessään. Matkaa värittivät
vaihteleva sää ja tuulet, maailman vilkkaimmin liikennöidyt laivaväylät,
vuorovesivirrat, reiteiltään eksyneet laivat, merituulipuistot,
öljynporauslautat jne. Muuten ihan asian vierestä, Belgialla on rannikkoa vain n.
35 merimailia ja Dyssel paineli Belgian ohitse reilussa viidessä tunnissa – pakko
olla pieni maa.
Viime syksystä opittiin sen verran, että ne
virtataulukot (tai siis iPadin ohjelma) ei ole lainkaan turha ja saimmekin nyt
optimoitua muutamien tuntien pohdiskelulla vuorovesivirtojen avulla matkastamme
melkeinpä 12 tuntia pois. Mitä tekisi ylimääräisellä puolella vuorokaudella?
Vaikka pysähtyä Haagiin. Vietimme viime yön Haagin erittäin eloisassa
rantakaupungissa Scheveningenissä. Saimme nukkua yhtenäisen yöunen, syödä
ravintolassa, käydä suihkussa, ostaa tuoretta ruokaa ja huollettua paattia.
Mitä luksusta! Vaikka olisin ollut onnellisempi, jos rantautumiseen liittyneen
yhden yllättävän huoltohomman olisi voinut jättää pois…
Den Helderissä emme ehdi kauaa vanheta, sillä
tarkoitus olisi vain tankata dieseliä ja illansuussa ottaa miehistöön mukaan
Matti ja suunnata vielä ennen pimeää uudelleen merelle ja kohti Kielin kanavaa,
jonne ennustelemme saapuvamme tiistaina.
Keskiviikkona saatamme olla jo Itämerellä. Ja
ehkä siihen liittyen tietynlainen TJ-0 meininki alkaa hieman jo kutitella
Dysseliä, vaikka maileja on vielä kasa jäljellä Itämerenkin puolella.
Hengailimme Antin kanssa sisällä ja Arnie tuli kysymään noin 7 mailia ennen Den
Helderiä, että nyt on alkanut tuulemaan hyvin, pitäisikö nostaa genuakin? Antti
katsoi minua kirjan takaa sillä ilmeellä, että ei kai tässä nyt seilejä jaksa
enää nostaa, kun ollaan kohta satamassa ja kirjakin on kesken. Onneksi
seuraaviksi päiviksi on luvassa hyvää purjehdustuulta, niin päästään taas
seilaamaan!
// Arimo
Den Helder, Alankomaat
tiistai 2. kesäkuuta 2015
6.6.1944
Liittoutuneiden Normandian maihinnousua jouduttiin lykkäämään Englannin kanaaliin ennustetun myrskyn takia 24h. Samoin Englannin kanaalissa nyt myllertävä myrsky lykkäsi Dysselin lähtöä vuorokaudella ja nyt ennustelemme, että pääsemme irrottamaan köydet huomenna, tiistaina, illansuussa. Nyt ulkona viuhuva tuuli (ja laiturin yli lentävät aallot) tyyntyy hieman aiemmin, mutta vuoroveden aiheuttama 4 solmun vastavirta ei houkuttele lähtemään ennen virran kääntymistä.
Mistä Normandian maihinnousu ja toinen maailmasota päätyi blogiin? No, kun koneet hajoaa ja vettä sataa, niin mitä muutakaan sitä voisi tehdä... kun vuokrata auton ja lähteä katsomaan, mitä pohjoisella Ranskalla on annettavaa. No, tietenkin sitä ennen oli jo ehditty Kummelin tapaan nauttia useampi ilta täällä rannan ravintoloiden tarjonnasta.
Kaikki juontaa juurensa Volvo Pentaan. Moottorimme ei tullutkaan merellä tehdystä korjauksesta aivan kuntoon, vaan jouduimme tilaamaan siihen varaosan (tekniikkafriikeille tiedoksi: joku dieselin ylimenoputken suuttimeen menevä mutteri). Varaosan piti tulla perjantaina, sitten maanantaina ja nyt tiistaina. Näin Brestiin tehty, ja lyhyeksi suunniteltu, visiitti on venynyt. Nähtäväksi jää tuleeko varaosa tänne lainkaan, mutta päätimme tänään, kun maanantain lupauskaan ei pitänyt, että emme voi jäädä odottamaan sitä ikuisiksi ajoiksi, vaan jatkamme matkaa joka tapauksessa ja yritämme korjausta heti seuraavassa paikassa uudelleen.
Viikonloppu oli siis kalenterissa tyhjää ja ajoimme sellaiset vaivaiset 1100 km vuokra-auton mittariin. Pohjois-Ranskan pienet idylliset kylät, Pierre Huetin Calvados-tila ja hyvä hotelli tekivät vaikutuksen, mutta sitä enemmänkin pysäytti Omaha Beach - ja muut Normandian maihinnousuun liittyneet mestat. Ehdimme parissa päivässä kiertää usean museon, monta maihinnousupaikkaa ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan.
6.6.1944 on muuttanut Eurooppaa ja voi kyllä vilpittömästi suositella visiittiä näille historiallisille paikoille. Ehkä eniten pysäyttää se, että kaikesta tästä tappamisesta ja kärsimyksestä on aikaa vain n. 70 vuotta. Ja mitä jos uskomattomalla tarkkuudella suunniteltu maihinnousu ei olisi onnistunut, miltä Eurooppa näyttäisi nyt?
Sääennusteet eivät kovin tue nopeaa matkaa kohti Suomea, mutta yritämme käyttää kaikki sääikkunat hyväksemme. Tähtäämme nyt kovaa kohti Kielin kanavaa, mutta joutunemme ottamaan vähintään pari pysähdystä matkalla - sekä ennustetun vastatuulen että miehistönlisäyksen takia.
// Arimo
Mistä Normandian maihinnousu ja toinen maailmasota päätyi blogiin? No, kun koneet hajoaa ja vettä sataa, niin mitä muutakaan sitä voisi tehdä... kun vuokrata auton ja lähteä katsomaan, mitä pohjoisella Ranskalla on annettavaa. No, tietenkin sitä ennen oli jo ehditty Kummelin tapaan nauttia useampi ilta täällä rannan ravintoloiden tarjonnasta.
Kaikki juontaa juurensa Volvo Pentaan. Moottorimme ei tullutkaan merellä tehdystä korjauksesta aivan kuntoon, vaan jouduimme tilaamaan siihen varaosan (tekniikkafriikeille tiedoksi: joku dieselin ylimenoputken suuttimeen menevä mutteri). Varaosan piti tulla perjantaina, sitten maanantaina ja nyt tiistaina. Näin Brestiin tehty, ja lyhyeksi suunniteltu, visiitti on venynyt. Nähtäväksi jää tuleeko varaosa tänne lainkaan, mutta päätimme tänään, kun maanantain lupauskaan ei pitänyt, että emme voi jäädä odottamaan sitä ikuisiksi ajoiksi, vaan jatkamme matkaa joka tapauksessa ja yritämme korjausta heti seuraavassa paikassa uudelleen.
Viikonloppu oli siis kalenterissa tyhjää ja ajoimme sellaiset vaivaiset 1100 km vuokra-auton mittariin. Pohjois-Ranskan pienet idylliset kylät, Pierre Huetin Calvados-tila ja hyvä hotelli tekivät vaikutuksen, mutta sitä enemmänkin pysäytti Omaha Beach - ja muut Normandian maihinnousuun liittyneet mestat. Ehdimme parissa päivässä kiertää usean museon, monta maihinnousupaikkaa ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan.
6.6.1944 on muuttanut Eurooppaa ja voi kyllä vilpittömästi suositella visiittiä näille historiallisille paikoille. Ehkä eniten pysäyttää se, että kaikesta tästä tappamisesta ja kärsimyksestä on aikaa vain n. 70 vuotta. Ja mitä jos uskomattomalla tarkkuudella suunniteltu maihinnousu ei olisi onnistunut, miltä Eurooppa näyttäisi nyt?
Sääennusteet eivät kovin tue nopeaa matkaa kohti Suomea, mutta yritämme käyttää kaikki sääikkunat hyväksemme. Tähtäämme nyt kovaa kohti Kielin kanavaa, mutta joutunemme ottamaan vähintään pari pysähdystä matkalla - sekä ennustetun vastatuulen että miehistönlisäyksen takia.
// Arimo
 |
| Yksi parhaista museoista operaatio Overlord:sta (maihinnousun koodinimi) |
 |
| Antti yli 10 000 amerikkaisen hautasmaalla, jotka menehtyivät vapauttaessaan Eurooppaa. |
 | ||
| Omaha Beach, ja realisinen muistomerkki, miten liittoutuneet yrittivät päästä maihin. |
 |
| Loppukevennys: mitä tapahtuu, kun apukuski klikkaa huolimattomasti navigaattoriin lentokentän silleen "about tyylillä"? Voin kertoa, että autovuokraamoa ei löytynyt kiitoradan metsän puolelta, vaikka kauniisti terminaali ja auton palautuspaikka näkyy kiitoradan takaa. Onneksi on kuitenkin vielä 11 minuuttia aikaa palauttaa auto tankattuna. |
torstai 28. toukokuuta 2015
Vuorostaan kuvagalleria päivitetty
Tarjoilemme nyt kuvaotoksia myös Bermudalta, Pohjois-Atlantilta, Azoreilta ja vielä matkalta tänne Brestiin.
Kuvat löytyvät perinteiseen tapaan GooglePlusan alta, kansion "kaikki kuvat" -nappia klikkaamalla. Tässä myös suora linkki.
Miehistömme vaihtuu taas: Kimmo&Alpo lähtivät tänään takaisin Suomeen ja Arnien pitäisi liittyä seuraamme vielä tänä iltana. Dysselissä alkaa samalla uusi vaihe, sillä veneen kieleksi pitää muuttaa englanti, jotta uusin miehistönjäsenkin pysyy kärryillä veneen tapahtumista. Mitenköhän kaikki purjehdussanasto menee enkuksi, kun itsekin sekoilemme välillä suomalaisten ja välillä ruotsalaisten ja välillä niiden välistä olevien sanojen kanssa... no kohta opitaan.
// Arimo
Brest, Ranska
Kuvat löytyvät perinteiseen tapaan GooglePlusan alta, kansion "kaikki kuvat" -nappia klikkaamalla. Tässä myös suora linkki.
Miehistömme vaihtuu taas: Kimmo&Alpo lähtivät tänään takaisin Suomeen ja Arnien pitäisi liittyä seuraamme vielä tänä iltana. Dysselissä alkaa samalla uusi vaihe, sillä veneen kieleksi pitää muuttaa englanti, jotta uusin miehistönjäsenkin pysyy kärryillä veneen tapahtumista. Mitenköhän kaikki purjehdussanasto menee enkuksi, kun itsekin sekoilemme välillä suomalaisten ja välillä ruotsalaisten ja välillä niiden välistä olevien sanojen kanssa... no kohta opitaan.
// Arimo
Brest, Ranska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)