Kurssi kohti pohjoista!

Tarkat blogimme seuraajat ovat jo huomanneet, että Dysselin keula näyttää kohti pohjoista.

 

Totta se vain on, että reissumme eteläisin piste, Tobaco Cays (St. Vincent & the Grenadines), koordinaateissa 12° 37' N ja 61° 21' W on jo takanapäin. Kurssimme on nyt jo kohti pohjoista. Aika etelässä käytiin, sillä matkaa Suomesta linnuntietä Tobaco Cays:lle on n. 8800 kilometriä - ja se oli aivan huikea paikka reissun eteläisimpinä pisteenä! Saimme ankkuroida aivan Atlantin reunalle vain pieni vedenalainen riutta erotti meidät Atlantista ja hyppäämällä veteen pääsit suoraan uimaan merikilpikonnien kanssa.

 

Tobaco Cays:ltä olemme jo purjehtineet toista sataa merimailia pohjoiseen ja kuten aiemmista blogipostauksista on käynyt ilmi, niin hengailemme rauhalliseen tahtiin nyt täällä Karibian auringon lämmössä nauttimassa "talvesta" lukuisten muiden matkapurjehtijoiden kanssa. Päivät ovat lämpiä (lue kuumia), varjolämpötilat lienevät keskimäärin n. 28 asteessa, vesi on n. 27 asteista ja aurinko paistaa välillä hieman liikaakin. Karibian sadekuurot (kestävät alle 5 min) kastelevat yleensä onneksi ainakin kerran päivässä. Suomeen verrattuna säät siis ainakin suosivat – jos olemme oikein käsittäneet.

 

Vene on saatu ns. tikkiin kuntoon (eli to do –lista tyhjäksi, toistaiseksi…) ja erinomaista ranta-aktiviteettia on riittänyt todella hienosti purjehduksen lisäksi. Ollaan sukellettu kirkkaan sinisessä vedessä, snorkalttu, vaellettu ja hypitty viidakoissa, vuorilla, vesiputouksilla, käyty sademetsäjoella, hengattu hiekkarannoilla, tutustuttu saariin ja paikalliseen kulttuuriin ja businekseen, tsekkailtu ranta/yöelämää ja syöty hyvin sekä veneellä että paikallisissa ravintoloissa. Päivät kuluvat uskomattoman nopeasti. Tästä nauttii ja tänne kannatti purjehtia! Vaikka Karibialla on tullut vuokraveneellä oltua aiemminkin, niin mikään ei voita sitä tunnetta, kun täällä on omalla veneellä ja pääsee näkemään tätä aluetta näinkin perusteellisesti ja aidosti!

 

Niin meillä kuin lienee blogin lukijoillakin mielessä on kuitenkin jo kysymys: mitä seuraavaksi?

 

Vielä vähän aikaa sitten emme edes itse tienneet siihen kysymykseen vastausta. Viime aikoina olemme kuitenkin selvitelleet erinäisiä asioita tohinalla ja sen lisäksi lukeneet ahkerasti purjehdusoppaita ja satamakirjoja sekä karttoja. Ja usean tekijän summana saimme kehitettyä suunnitelman: Jos matkamme edistyy suunnitellulla tavalla matkaamme Karibian saaria pitkin pohjoiseen Neitsytsaarille saakka (käsittääkseni Ilta Sanomat tms. oli juuri listannut Neitsytsaaret yhdeksi paratiisipaikaksi, jonne elämässä tulee harvoin eksyttyä). Sieltä suuntamme sitten kohti läntä ja Dominikaanista Tasavaltaa ja Turks ja Caiosin paratiisisaaria, josta matka jatkuu Floridaan (jos vain USA:n viisumimuodollisuudet antavat periksi – joo, ja tiedämme, että Suomella ja USA:lla on ns. VisaWaiver-ohjelma… mutta tutkikaahan sen soveltumista yksityisiin purjeveneisiin ennen kommentteja siitä, että suomalainen ei tarvitse USA:han muka viisumia… :) ) ja sen jälkeen Kuubaan, jossa odottelemme sopivaa "sääikkunaa" lähteä kunnolla kohti pohjoista, eli Bahamaa, Bermudaa, Azoreita ja lopulta Eurooppaa. Katsotaanko miten tämä suunnitelma toteutuu.

 

Joku on sanonut, että kaikki hyvä loppuu aikanaan – ja täytyy myöntää, että meidänkin matkasuunnitelma suuntaa nyt siis vähitellen koti-Suomea kohden… Voisi sanoa, että onneksi hitaasti, sillä täällä voisi viettää paljon pidempäänkin! Nautimme kuitenkin nyt täysin rinnoin ajastamme täällä.

 

Karibian paratiisisaaret tulevat vähitellen vaihtumaan arvaamattomampaan pohjois-Atlanttiin - ja uuteen Atlannin ylitykseen, tällä kertaa kohti itää. Perinteisesti ja tilastollisesti tähän suuntaan Atlantti ei ole lainkaan niin armollinen kuin tultaessa Karibialle. Dysselillä on siis luvassa vielä usea tuhat merimailia Atlanttia kynnettävänä vaihtelevissa sääolosuhteissa ennen kuin ollaan taas Euroopan vesillä.

 

Tällä suunnitelmalla Kuubasta pitäisi muuten tulla läntisin piste, jossa Dyssel käy.

 

Reitti Kuubasta takaisin Eurooppaan menee ensin Bahamalle, josta teemme ensimmäisen palan Atlantin ylittämistä takaisin päin - noin viikon matkan Bermudalle, jossa pysähdytään odottamaan seuraavaa sopivaa sääikkunaa tehdä varsinainen pohjois-Atlannin ylitys Azoreille. Tämä matka kestää n. kaksi viikkoa ja on tilastollisesti yksi matkamme haastavimmista valtameripätkistä. Azoreilta suunta on manner-Eurooppa, joko Espanja tai Englanti, tuulista riippuen.

 

Ihan heti emme siis ole vielä takaisin Suomessa. Matkaa Suomeen reittisuunnitelmamme mukaan on vielä n. 7000 merimailia (n. 12 000 kilometriä). Tästä päästään siihen, että matkamme taitaa merimailien puolesta olla nyt suunnilleen puolivälissä (7000 mailin raja rikkoutui juuri tällä viikolla) – tartteneekin juhlistaa tätä!

 

Saavuimme muutama päivä sitten keräämään uudet leimat passeihimme Antigualta, jota meille oli lukuisia kertoja suositeltu – joten oli pakko tulla katsomaan tätä kehuttua paikkaa. Täällä oli vastassa myös marina, joten saimme Dysselin taas laituriin parin viikon ankkurissa olon jälkeen. Antigualla kieli on taas englanti, joten kommunikaatiossakin on voinut siirtyä puheeseen käsimerkkien sijasta. Domica jäi nyt taakse, mutta tarjosi meille muutamassa päivässä uskomattoman kasan parhaita luontoelämyksiä koko Karibian vehreimmällä saarella.

 

Dyssel saattoi olla myös matkalla tänne myös ankkurissa Guadeloupen länsipuolella, Pigeon Islandin vieressä – uskomattomien snorkkelimestojen vieressä. Paikannusjärjestelmät eivät toivottavasti paikallistaneet meitä sinne, sillä yritämme välttää yhdet epäkätevät tullimuodollisuudet yöpymällä tämän yhden välipysähdysyön Ranskan aluevesillä ikään kuin laittomina siirtolaisina (ja olisi tullut ongelmia, niin onhan meillä EU:n yksi perusvapauksista – eli vapaa liikkuvuus! …vaikka taitavat täällä päin olla hieman eri mieltä siitä, mikä merkitys EU:lla on Karibialla… - tosin vielä asiaan liittymättömänä kommenttina; olemme bonganneet täältä jo useista eri paikoista kylttejä, joissa erinäisiä mestoja on rakennettu tai kunnostettu EU-rahalla, vaikka kyseinen valtio ei ole edes minkään EU-maan alaisuudessa… kaikkialle EU-rahaa riittääkin. Sen verran voisin EU-rahaa kuitenkin tänne alueelle antaa, että alueen satoihin eri virastoihin – joissa matkapurjehtijan pitää käydä - saataisiin edes kopiokoneet; alkaa nimittäin tuo jäljentävän paperin käyttäminen olla jo vähän 80-lukua).

 

Muuten, kasa kuvia odottaa vain tarpeeksi nopean nettiyhteyden löytymistä; useampi ravintola (ja marina) on jo tuottanut pettymyksen – vaikka ruoka on ollutkin hyvää.

 

// Arimo

Tulivuori, vahaa, rommia, hylkyjä

Otsikon sanat eivät liity toisiinsa.

St. Pierren ranskalainen pikkukylä, entinen pääkaupunki, tuhoutui täysin tulivuorenpurkauksessa toukokuussa 1902. Eräs Louis oli ainoa selviytyjä – hänkin pahamaineinen vanki kylän vankilassa. Vankila oli (tai on osittain edelleenkin, viereinen teatteri sai paljon pahemmat vauriot) kestävää tekoa ja Louis jäi henkiin. Myöhemmin kaveri työskenteli sirkuksessa. St. Pierren vankilasta on muuten vielä Kakolaakin paremmat näkymät: merinäköalan lisäksi eteen avautuu yksi Karibian hienoimmista auringonlaskuista.

Martiniquella ei tästä tulivuorenpurkauksesta pidetty ja pääkaupunki siirrettiin Fort de Franceen.

Paikallinen rommi on täällä tärkeä vientituote. Oikeaoppiseen Martiniqualaiseen rommipunchiin muuten laitetaan lasin pohjalle siirappia ja pari palaa limeä. Tähän lorautellaan reilusti vaaleaa rommia ja drinkki sekoitellaan lelellä. Muutaman jääpalan voi lisätä, mutta jäin käsitykseen, että jääpalat ovat mannereurooppalaisille. Käsitys eteläkaribialaisesta rommipunchista on nyt täysin romuttunut – eikö se olekaan punaista?!

Kävimme Depazin rommitehtaalla (tuli)vuoren rinteellä.

Kävelimme jossain määrin epätietoisina tehtaan sijainnista kaupungin ulkopuolelle mäkistä tienrinnettä etsien kuumeisesti kaikkea mikä voisi viitata rommiin. Lopulta (ja noin puolessa välissä matkaa) eteen avautui suuri sokeriruokoplantaasi. Tiesimme että rommi tehdään sokeriruosta, mutta kukaan ei varsinaisesti tiennyt miltä sokeriruoko näyttää. Löysimme tehtaan ja kävimme tutustumassa. Tehtaan vesipumppu on muuten Versaillesin puutarhan vanha pumppu. Puitteet ja tehdas oli aika hieno, sillä kaikki koneet ja systeemit oli täysin modernisoitu. 1700-luvulla tehtaalle oli tuonut sähköä 6 hevosvoimainen vesirataspyörä, joka on kuitenkin nykyään korvattu rehelliseen dieselmoottoriin.

Kierroksen päätteeksi saimme maistaa muutamaa tehtaan rommia.

Loppupäivän rommirundi oli melko kevyttä aamun vahausprojektiin verrattuna. Oli nimittäin kuuma. Merivesi on +27, jotenka sen alapuolelle ei ilmakaan pahemmin mene (yölläkään), joten suorassa aamuauringon paahteessakaan ei tarvitse palella. Auringon kuumottamisesta huolimatta Dysselin kyljet kiiltävät.

1902 tulivuorenpurkaus upotti kasan laivoja lahteen, jossa olimme ankkurissa. Ei siis muuta kuin hylkylaitesukeltelemaan! Kävimme Dive Centerissä vuokraamassa sukellusvehkeet ja saimme samalla epäviralliseksi sukellusoppaaksi vanhemman ranskalaisen kokeneen sukeltajan, joka oli itse lähdössä sukeltamaan tyttärensä kanssa samoihin paikkoihin. Englantikin taittui ja homma toimi: saimme venekyydin mestoille ja sukelsimme muutamalle lähistölle uponneelle hylylle miehen opastaessa meidät hylyltä toiselle ja muiltakin osin pitäessä sukelluksen syvyyksineen ja turvastoppineen ammattioppaan tavoin hallussa. Sukellus oli kaikin puolin onnistunut katsellessamme hienoja kaloja sekä hylkyjä. Uutena otuksena törmäsimme lion fishiin. Kyseinen kala on viuhkapiikikäs ja myrkyllinen. Se ei ole alkuperäisesti Karibian kaloja ja aiheuttaa hämminkiä luonnonmukaiselle kalakannalle. Tästä syystä lion fish on ainoa kala jota voi pyytää harppuunalla sukellusvehkeiden kanssa. Dyssel suosittelee St. Pierren dive centeriä 5/5.

Matkalla hylyille näimme tyhjässä kallionseinämässä suuren kasan reikiä. Kysymys ei ollut lepakonpesistä vaan brittien sodasta ranskalaisia vastaan. Ranskalaiset olivat sytyttäneet nuotioita vähän matkan päähän kaupungista ja britit murjoivat kallion klommoille tykeillään. Britit.. 

Saavuimme tänään muuten Dominicalle. Tämä itsenäinen valtio vaikuttaa melko eksoottiselta, vaikkemme vielä ehtineet kuin nopeasti käydä kylillä pyörimässä. Huomenna lähdemme viidakkoon katselemaan kiehuvia järviä ja papukaijoja.

 -ossi

Viva la France

Päätettiin lähteä käymään Euroopassa.

Lähimpänä Eurooppa sattui löytymään Ranskalle kuuluvalta Martiniquen saarelta, jonka muuten Kolumbus etc. löysivät joskus 1400-luvun huitteilla (saaren löytöhistoriaa hieman pyöristettynä). Martinique on hyvin eurooppalainen eurooppalaisine rakennuksineen sekä ihmisineen. Aikoinaan paikalliset saaren asukkaat tekivät jonkinnäköisen kapinan saaren ranskalaisia valloittajia kohtaan. Kahinan tulos oli seuraava: kapinoitsijat 0 - ranskalaiset 1.

Myös britit ovat joskus hallinneet Martiniqueta parikymmentä vuotta, mutta ranskalaiset ottivat saaren takaisin haltuunsa myöhemmin 1800-luvun alkupuolella. Brittien vakoilulinnake lienee St. Lucian pohjoiskärjessä.

En ole koskaan nähnyt näin montaa venetarvikeliikettä. On liikettä liikkeen perään, kaikkiin pääsee näppärästi jollalla taikka kävellen. Taisimme käydä ihan vain shoppailemassa yhteensä kymmenessä veneliikkeessä. Vierailimme myös ihan tavallisessa ostoskeskuksessa, johon pääsi pientä jokea pitkin Dorfilla. Ostoskeskuskin oli täynnä venetarvikeliikkeitä.

Kaiken kaikkiaan Martinique on oikein hieno saari ja ihmiset ovat avuliaita sekä ystävällisiä. Täällä on myös suurin koskaan näkemämme satama – aivan älytön määrä veneitä. Sataman lisäksi veneitä on joka puolella ankkurissa sekä poijussa. Veneiden kirjo on tämän lisäksi melkoinen; on superjahtia ja on haastavampia tapauksia. Yksi näkemämme mies asuu veneessä satamassa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista (täällä). Hauskemman tarinasta tekee se, että veneen moottorin tilalle hän on asentanut pesukoneen koska pesukoneella on satamassa huomattavasti merkittävämpi rooli kuin moottorilla.

Me sen sijaan olemme tyytyväisiä Volvo Pentaamme ja vaihdoimmekin siihen filtterit ja öljyt.

Öljyistä tuli mieleen diesel ja siitä bensa. Pelastimme erään venezuelalaisen miehen ajelehtimasta Atlantille. Kaveri oli käynyt hakemassa rannasta muutaman rommipunssin ja lähtenyt takaisin veneelleen. Matkalla veneelle bensiini oli sattunut loppumaan, eikä airoja sattunut tulemaan matkaan mukaan. Tilanne oli siinä melko lähellä suurempaa hässäkkää, sillä olimme viimeinen vene ennen aavaa ulappaa, johon voimakas pasaatituuli kuljetti miestä nopeaan tahtiin. Huomasimme kuitenkin täysin sattumalta, että ulkona huutaa (kyseessä oli myöhäinen ilta ja pimeä kuinkas muutenkaan) kaveri ja indikoi varsin universaalisti haluavansa apua.

Pelastusoperaatio alkoi vastaavan pelastusmestari Sundqvistin näyttäessä valonheittimellä valoa takakannelta kun pintapelastajat Leppä & Raita lähtivät merille Dorfin kanssa. Saimme kaverin kiinni ja hinattua tukialus Dysseliin. Annoimme hänelle myös vähän menovettä, jotta pääsisi takaisin veneelleen. Vaikka täällä purjehtiessa ja Karibialla yleensäkin näyttää aina törmäävänsä mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin, pelastusta seurannut skene oli outo.

Taustana mainittakoon, että kävimme noukkimassa miehen yllättäen juuri sinä päivänä jolloin olimme laittaneet venettä kuntoon (vaihtaneet öljyjä ja säätäneet lämmitintä jonka testaaminen on muuten mielenkiintoista kun sen termostaatti lyö vehkeen huilille veneen lämpötilan ollessa jatkuvasti yli 30 astetta…) edeltävät kymmenen tuntia. Nälkäisenä, hikisenä ja kädet (sekä lopulta Dorf) moottoriöljyssä iltamyöhällä ei lähtökohtaisesti luonut venezuelalaismiehelle parasta mahdollista hetkeä aloittaa parantamaan maailmaa.

No, mies halusi esittää meille laajan kiitospuheen ensin ranskaksi ja tämän jälkeen espanjaksi. Häntä ei tuntunut häiritsevän lainkaan se, että emme ymmärtäneet paatoksellisen kuuloisesta puheesta sanaakaan. Kaveri meinasi myös jäädä hengailemaan kanssamme. Tilanne oli niin hullunkurinen, että aloimme jo miettiä onkohan tässä jonkinsorttinen vedätys käynnissä vai olemmekohan piilokamerassa. Lopulta hepun puhe päättyi ja mies jatkoi matkaansa.

Matka Martiniquelle ei muuten varmaankaan vastaa monen käsitystä purjehduksesta Karibian auringossa. Perinteisesti kohdalle sattui ensimmäinen oikeasti tuulinen päivä ja vedettiin kunnon 15 m/s puhurissa koko matka neljän metrin aallokossa – vastatuuleen.  

Martiniquen Channel on pitkään matalaa ja Atlantin aalto nousee suureksi ja teräväksi. Päivän päätteeksi saattoi kaivella suolakiteitä korvakäytävästä. Ajoimme kutteripurjeella ja 2. reivillä. Kutteripurje tuntui kuitenkin olevan tähän(kin) keliin liian vähän, joten lisäsimme hieman genuaa vauhdittamaan menoa. Reilusti reivatulla genualla, kutteripurjeella ja kakkosreivillä Dyssel seilasi vasta-aallokkoon hyvää kyytiä, vaikkakin aallot lensivät jälleen kannen yli (muutama koko veneen yli) ja touhu näytti niin coolilta, että ohilentänyt helikopteri kääntyi takaisin ja lensi ohitsemme noin viidenkymmenen metrin päästä. Muita veneitä ei juurikaan mestoilla näkynyt muutamaa myötikseen pudottelevaa purjevenettä lukuun ottamatta.

Eräs tulisempi puuska katkaisi reiviköyden isosta. Emme yleensä sido isopurjetta naruilla nippuun, vaikka se parantaakin periaatteessa näkyvyyttä (eipä isommilla merillä edessä oikeastaan mitään kiinnostavaa ikinä olekaan). Narut voivat tällaisessa taikka jossakin rinnastettavassa epätyypillisessä tilanteessa tehdä ikävää jälkeä purjeelle. Kaikilta vahingoilta kuitenkin säästyttiin. Varalla meillä on muuten melkein identtinen uusi isopurje. 

-ossi

Nice to be nice

Nice to be nice

On vähän erilaista kuin keskellä Atlanttia. 

Käytiin jätkien (ja Marin) kanssa purjehtimassa vajaa parin viikon setti St. Lucialta etelään kohti päiväntasaajaa. Ihan päiväntasaajalle ei keritty, koska väliin mahtui huisisti mitä erilaisimpia paikkoja. Olemme jo jossain määrin sisäisesti hyväksyneet sen, että viikonpäivästä saati päivämäärästä kartalla pysyminen ei enää oikein luonnistu. Itse asiassa, vuodestakaan ei tuossa yhdessä vaiheessa ollut aivan täyttä varmuutta.

Tämän lisäksi saarivaltioissa pyörimisen varjopuolena on myös valtiollisten rajojen hämärtyminen ja tältä osin on nähtävästi myös mahdollista unohtaa missä maassa sitä oikein kulloinkin on.

Ensimmäinen stoppi liittyy luonnollisesti Piton –vuoriin [pi-TON], joiden välissä vietimme poijussa muutaman yön. Pitonit ovat kaksi 700 metriä korkeaa jyrkkää nyppylää, joiden väliin mahtuu paljon kovia pystyvirtauksia ja täysin epäsäännöllisiä tuulia. Nämä tulivuoriperäiset hässäkät sattuvat muuten olemaan myös maailmanperintökohde. 

Vuorien pohjalla oleva pohjukka on täysin suojassa aallokolta, joten tuulenpuuskista huolimatta nasta mesta käydä pyörähtämässä ennen St Vincentille lähtöä. Piton –vuoret tulivat eittämättä tutuiksi myös St Lucian paikallisoluen etiketeistä, joissa komeat kaksi mäkeä on kuvattu St Lucian eteläpuolelta.

Teemu piton kädessä Pitonit taustalla.

Matka jatkui avomerelle, tosin tällä kertaa Karibianmeren aalloissa surffaillen edelleen suuntana etelä. Lähdimme aamulla ennen auringonnousua, sanotaanko joskus aamuviiden jäljestä päämääräänä Bequian lahti Saint Vincent & Grenadiineilla. Kävimme matkalla katsastelemassa Pirates of Caribbean –elokuvien kuvauspaikkoja. Emme tosin tavanneet Johnny Deppiä. 

Pärjäsimme myös aika hyvin viiden veneen ad hoc St Lucia – St Vincent Open Racessa. Muut veneet olivat n. 50 –jalkaisia uudehkoja vuokrakatamaraaneja, jotka satuimme voittamaan navakassa avotuulessa. Strategiamme lähti liikkeelle purjehduslegenda Mikki Bernerin innoittamana – täyspurjein, aina.

Vauhdikkaan seilin jälkeen päädyimme Bequian lahteen, jossa veneitä oli ankkurissa ja poijussa vierivieressä kymmenittäin. Bequian kaduilla kävimme sisäänkirjauttamassa itsemme sisään St Vincentille ja Grenadiineille. Sisäänkirjautumisen jälkeen ostimme banaanileipää ja jatkoimme matkaa kohti Mustiquen [mys-TIK] saarta.

Mustique olikin paikkana melkoinen. Saavuttuamme pelipaikalle Mustiquen lahteen, kaveri tuli veneellä laittamaan köytemme kiinni poijuun ja toivotti tervetulleeksi Mustiquelle. Samalla hän kertoi touhun maksavan 300XSD, 100USD taikka 70EUR. Lisäksi sataman tyyppi järjesti meille tervetuliaisajelun saaren ympäri. Ajelulla kävimme morjenstamassa Tommy Hilfigeria, Peter Lynchiä, Mr. Lacostea, Bryan Adamsia, Puman porukoita sekä Brittien kuningashuonetta. Kaikki eivät olleet kotona. Sen sijaan näimme useita kilpikonnia.

Aamupalaa Mustiquella

Mustiquella on tätä nykyään yksi hotelli, jossa on seitsemän huonetta. Mestoille pääsee näppärästi yksityiskoneella. Lentokenttä on rakennettu mäkeen, jotenka laskeutuminen suoritetaan alamäkeen. Erään potkurikoneen kapteeni joutuikin yrittämään laskeutumista useita kertoja ennen onnistumista. Lieneeköhän säilyttänyt työpaikkansa, sillä heti seuraava kone laskeutui ensimmäisellä yrittämällä. Kävimme myös parilla biitsillä, joista ensimmäinen oli The Macaroni Beach. Rannalla ei ollut soveliasta ottaa valokuvia, sillä saaren omistajat haluavat rannan säilyvän ns. mitä tapahtuu biitsillä jää biitsille –tyyppisenä.

Rantakahvila

Purjehtijalle Mustique on Helsingin hintatasosta riippumatta yksi Karibian must kohteista. Saarella kaikki on laitettu enemmän kuin viimeisen päälle ja meininki on hyvin ystävällistä. Arki saarella muistuttaa monilta osin Suomea siinä mielessä, että lapset käyvät itse 16 henkilön koulussaan ja pyörivät ympäri saarta. Tätä turvallisempaa on vain Utössä. Mustiquen saaren pienen kokonsa vuoksi paikka ei ole kovin ihanteellinen kovalla tuulella, sillä maininki kiertää saaren helposti aiheuttaen keikuntaa. Tästä huolimatta poijut olivat uusia ja suunniteltu suurille jahdeille, joten keinumisesta huolimatta satama vaikuttaa hyvin turvalliselta myös olosuhteiden osalta. Veneemme keinui hieman poijussa tuulen Atlannilla puhaltaessa noin 12 m/s.

Melko idyllistä

Mustiquelta jatkoimme matkaa kohti Grenadiinien saaristoa kiemurrellen esimerkiksi Union Islandin ohitse. Varsinainen määränpäämme siinsi edessä: Tobaco Cays of Grenadines. Monesti Karibian hienoimmaksi paikaksi äänestetyt paratiisisaaret ovat täydellisen eristyksissä kaikesta. Saarilla ei ole lainkaan kiinteitä rakennuksia eikä siellä asu kukaan. Massiiviset koralliriutat suojaavat valkoisia hiekkarantasaaria Atlannin armottomalta aallokolta. Paikka on mitä ihanteellisin kitesurffaukseen, snorklaukseen taikka vain olemiseen.

Saarille lähestyminen on tarkkaa puuhaa ja suosittelemme kaikille paperisia karttoja ja tarkkaa optista navigointia tarkkaillen veden väriä. Parhaimmat ankkuripaikat ovat ehdottomasti saarten itäpuolella, josta avautuu näkymä suoraan kohti Afrikkaa. Saarten itäpuolelle pääsee parhaiten saaren pohjoispuolelta muutaman koralliriutan välistä. Ankkurointi on siinä mielessä ihanteellista, että syvyyden voi valita melko vapaasti ja pohja on melkeinpä kokonaan hiekkaa. Paikka on kuitenkin melko tuulinen, sillä tuulensuojaa ei ole lainkaan. Meidän ollessamme tuuli oli tasaista pyörien 10 m/s molemmin puolin. Aaltojen jäädessä koralleihin, ei tuuli kuitenkaan aiheuta lainkaan ongelmia.

Kävimme tutkimassa aluetta joko uiden taikka Dorfilla (M/S Dorf – Dysselin moottoroitu jolla, karibialaisittain dinghy) mukanamme vedenalaiset kamerat ja sukellusvermeitä. Paikalliset nähtävyydet lienevät muualla melko harvinaiset merikilpikonnat. Pääsimme poseeramaan merikilpparien kanssa muutaman metrin syvyydessä merisiilien miinoittamalla rannalla. Toisena päivänä kävimme vastapäisellä biitsillä myös sukeltelemassa. Maihinnousu rantaan valpastutti rannalla aurinkoa ottaneet iguaanit. Nämä liskot ovat reilun metrin mittaisia rauhallisia kasvissyöjiä, jotka tarvittaessa puolustavat itseään läimäyttämällä vihollista hännällään taikka vain rehellisesti puremalla. Iguaanit, kuten suurin osa muustakin Tobaco Caysien porukoista, nauttivat rauhasta, merestä ja auringosta. Muiden purjehtijoiden saapuessa rannalle myöhemmin aamusta loputkin iguaanit päättivät suunnata piiloon. Veneemme oli tämän iguaanirannan melko välittömässä läheisyydessä, joten päätimme Teemun kanssa oppikirjamaisesti uida poispäin rannasta takaisin veneelle, joskin vastavirta –ja tuuli hidastivat etenemistä.

Tobaco Caysiltä lähdimme navakassa vastatuulessa takaisin kohti St Luciaa. Matkalla takaisin otimme välistopin uudelleen Bequiassa. Tämän jälkeen kävimme nopealla viisitillä St Vincentin pääkaupungissa, Kingstownissa. Nimestään huolimatta paikka vaikutti varsin erilaiselta – paikka muistutti monelta osin Tangeria. Opaskirjat eivät suosittele paikassa vierailua, eikä sen puolesta siellä muita turisteja ollutkaan.

Lähtökohtaisesti tarkoituksemme oli nopeasti rantautua (laivalaituriin, taas..) ja käydä kirjautumassa ulos maasta ja jatkaa kohti St Luciaa. Odotellessamme uloskirjautumista laivalaiturissa, muuan univormuun pukeutunut mies tuli ilmoittamaan, että olemme laivalaiturissa johon suuret laivat kiinnittyvät. Meinasin todeta tälle hienoon virkapukuun sonnustautuneelle miehelle keskellä 400 metriä pitkää betonilaituria, että asia ei tullut meille aivan täysin yllätyksenä. Myöskään kiinnittyminen tähän laivoille suunniteltuun kolme metriä korkealle tasolle ei ollut aivan yksinkertaista. Katsoin kuitenkin miehen äänensävyn ja kiireellisyyden perusteella paremmaksi todeta lähtevämme laiturista asap.

Jos onnistuimme jättämään isoja vuokraveneitä avotuulilla (!) taaksemme vaikkei tässä tietenkään kisaamassa kukaan ollutkaan, niin vastatuuliosuudella liidimme kevyesti kärjessä – Dyssel liiti kepeästi navakassa tuulessa aluksi 2. reivillä ja myöhemmin 1. reivillä. Ja vesi lensi. Lempeän Karibian saaristopurjehdusosuuden jälkeen ei tarvinnut mennä enää uimaan.

Uudenvuoden lähestyessä purjehdimme Marigot Bay –nimiseen suojaisaan poukamaan, jossa uudenvuoden juhlintaan kuului ruokailu mukavassa ravintolassa. Emme päässeet ravintolan laituriin syväytemme vuoksi, jotenka siirryimme sataman (tai no hotellin resortin) laituriin muutamaksi päivää.

Marigot Bay, Ihan OK paikka hengata hetken aikaa.

Karibialle kanssamme purjehtimaan saapunut Mari sekä Tuomas ja Teemu lähtivät takaisin kotisuomeen Marigot Baysta muutama päivä sitten ottaen muutaman hetken välistopin hieman hektisemmässä New Yorkissa. Teemu ja Tuomas ehtivätkin viettää Dysselissä noin puolitoista kuukautta, jonka aikana mobilisoiduimme Kanarian sateesta Karibian lämpöön.

Suuri kiitos vielä koko Atlantticrew’lle; Mirvalle, Teemulle ja Tuomakselle!

Marigot Bayn hotellin resort on hulppea paikka. Satamamaksuun kuuluu hotellin palvelut, joten olemme käyneet sataman salilla, porealtaalla ja poolilla, sekä saunassa ja höyrysaunassa. Saunaa emme tosin saaneet päälle ja höyrysauna oli ilmeisesti tarkoitettu joihinkin hoitoihin, vaikka löysimmekin paikan aivan omatoimisesti.

Saimme toissapäivänä varattua myös paikat The Rainforest Hideaway ravintolasta, joka on piilossa poukaman toisessa päässä. Ravintolaan pääsee vain veneellä, joten soutelimme Dorfin kanssa mestoille Hoskilta Jukan suositeltuaan meille raflaa jo Lauttasaaressa! Tripadvisorin voittajaraflassa (Caribbean, fine dining) asiat sujuivat kertakaikkiaan täydellisesti – pieni ravintola oli viihtyisä meren päälle laiturille rakennettu terassi, jonka ruoka oli uskomattoman herkullista. Ravintolassa viettämäämme neljään tuntiin mahtuikin monen monta ruokalajia keittiön tervehdyksineen. Dyssel suosittelee 5/5.

Marigot Bayn satama on kyllä upea, vaikkakin huvittavana anekdoottina eräs huuteleva sataman kaveri kovaan ääneen ilmoittelikin, että veneemme kaatuu näissä olosuhteissa merellä. Oli miten oli, kansainvälinen lehdistö sen sijaan on kirjoittanut veneestämme seuraavaa:

“The Philip Hitchcock Award for safety was given to the Finnish yacht Dyssel for their excellent preparation in Las Palmas, setting an example for ocean sailors everywhere.”

 – noonsite.com

World Cruising Club kokoaa maaliintulomme vielä hieman tarkemmin sivuillaan artikkelissa An emotional finale to ARC 2014:

“[…] Despite losing a blade of their propeller some 200 miles from Saint Lucia, they displayed excellent seamanship by sailing the last bit across the line, and arrived into Rodney Bay Marina, appropriately, each crewmember still wearing their PFDs.”

- worldcruising.com

Noonsite kirjoittaa vapaasti suomennettuna, että Philip Hitchcockin palkinto annettiin Dysselille erinomaisesta ja esimerkillisestä valmistautumisesta Las Palmasissa [Atlantin ylitykseen], kun taas Worldcruising Club kehuu meitä erinomaisesta merimiestaidosta saapuessamme purjein aivan sataman ytimeen, pelastusliiveissä luonnollisesti.

Kyseiset kirjoitukset demonstroivat s/y Dysseliin asentamamme huippuluokan teknologian tärkeyttä turvallisuuden, kommunikaation ja navigoinnin saralla. Nautorin tinkimättömyys Swanien merikelpoisuudessa täydentää pakettia entisestään: isoihin aaltoihin suunniteltu vankka runko, jykevä riki ja luotettava ohjausjärjestelmä yhdistettynä uuteen teknologiaan luo puitteet ongelmattomalle ja turvalliselle merimatkalle - matkan pituudesta riippumatta.

-ossi