Viva la France

Päätettiin lähteä käymään Euroopassa.

Lähimpänä Eurooppa sattui löytymään Ranskalle kuuluvalta Martiniquen saarelta, jonka muuten Kolumbus etc. löysivät joskus 1400-luvun huitteilla (saaren löytöhistoriaa hieman pyöristettynä). Martinique on hyvin eurooppalainen eurooppalaisine rakennuksineen sekä ihmisineen. Aikoinaan paikalliset saaren asukkaat tekivät jonkinnäköisen kapinan saaren ranskalaisia valloittajia kohtaan. Kahinan tulos oli seuraava: kapinoitsijat 0 - ranskalaiset 1.

Myös britit ovat joskus hallinneet Martiniqueta parikymmentä vuotta, mutta ranskalaiset ottivat saaren takaisin haltuunsa myöhemmin 1800-luvun alkupuolella. Brittien vakoilulinnake lienee St. Lucian pohjoiskärjessä.

En ole koskaan nähnyt näin montaa venetarvikeliikettä. On liikettä liikkeen perään, kaikkiin pääsee näppärästi jollalla taikka kävellen. Taisimme käydä ihan vain shoppailemassa yhteensä kymmenessä veneliikkeessä. Vierailimme myös ihan tavallisessa ostoskeskuksessa, johon pääsi pientä jokea pitkin Dorfilla. Ostoskeskuskin oli täynnä venetarvikeliikkeitä.

Kaiken kaikkiaan Martinique on oikein hieno saari ja ihmiset ovat avuliaita sekä ystävällisiä. Täällä on myös suurin koskaan näkemämme satama – aivan älytön määrä veneitä. Sataman lisäksi veneitä on joka puolella ankkurissa sekä poijussa. Veneiden kirjo on tämän lisäksi melkoinen; on superjahtia ja on haastavampia tapauksia. Yksi näkemämme mies asuu veneessä satamassa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista (täällä). Hauskemman tarinasta tekee se, että veneen moottorin tilalle hän on asentanut pesukoneen koska pesukoneella on satamassa huomattavasti merkittävämpi rooli kuin moottorilla.

Me sen sijaan olemme tyytyväisiä Volvo Pentaamme ja vaihdoimmekin siihen filtterit ja öljyt.

Öljyistä tuli mieleen diesel ja siitä bensa. Pelastimme erään venezuelalaisen miehen ajelehtimasta Atlantille. Kaveri oli käynyt hakemassa rannasta muutaman rommipunssin ja lähtenyt takaisin veneelleen. Matkalla veneelle bensiini oli sattunut loppumaan, eikä airoja sattunut tulemaan matkaan mukaan. Tilanne oli siinä melko lähellä suurempaa hässäkkää, sillä olimme viimeinen vene ennen aavaa ulappaa, johon voimakas pasaatituuli kuljetti miestä nopeaan tahtiin. Huomasimme kuitenkin täysin sattumalta, että ulkona huutaa (kyseessä oli myöhäinen ilta ja pimeä kuinkas muutenkaan) kaveri ja indikoi varsin universaalisti haluavansa apua.

Pelastusoperaatio alkoi vastaavan pelastusmestari Sundqvistin näyttäessä valonheittimellä valoa takakannelta kun pintapelastajat Leppä & Raita lähtivät merille Dorfin kanssa. Saimme kaverin kiinni ja hinattua tukialus Dysseliin. Annoimme hänelle myös vähän menovettä, jotta pääsisi takaisin veneelleen. Vaikka täällä purjehtiessa ja Karibialla yleensäkin näyttää aina törmäävänsä mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin, pelastusta seurannut skene oli outo.

Taustana mainittakoon, että kävimme noukkimassa miehen yllättäen juuri sinä päivänä jolloin olimme laittaneet venettä kuntoon (vaihtaneet öljyjä ja säätäneet lämmitintä jonka testaaminen on muuten mielenkiintoista kun sen termostaatti lyö vehkeen huilille veneen lämpötilan ollessa jatkuvasti yli 30 astetta…) edeltävät kymmenen tuntia. Nälkäisenä, hikisenä ja kädet (sekä lopulta Dorf) moottoriöljyssä iltamyöhällä ei lähtökohtaisesti luonut venezuelalaismiehelle parasta mahdollista hetkeä aloittaa parantamaan maailmaa.

No, mies halusi esittää meille laajan kiitospuheen ensin ranskaksi ja tämän jälkeen espanjaksi. Häntä ei tuntunut häiritsevän lainkaan se, että emme ymmärtäneet paatoksellisen kuuloisesta puheesta sanaakaan. Kaveri meinasi myös jäädä hengailemaan kanssamme. Tilanne oli niin hullunkurinen, että aloimme jo miettiä onkohan tässä jonkinsorttinen vedätys käynnissä vai olemmekohan piilokamerassa. Lopulta hepun puhe päättyi ja mies jatkoi matkaansa.

Matka Martiniquelle ei muuten varmaankaan vastaa monen käsitystä purjehduksesta Karibian auringossa. Perinteisesti kohdalle sattui ensimmäinen oikeasti tuulinen päivä ja vedettiin kunnon 15 m/s puhurissa koko matka neljän metrin aallokossa – vastatuuleen.  

Martiniquen Channel on pitkään matalaa ja Atlantin aalto nousee suureksi ja teräväksi. Päivän päätteeksi saattoi kaivella suolakiteitä korvakäytävästä. Ajoimme kutteripurjeella ja 2. reivillä. Kutteripurje tuntui kuitenkin olevan tähän(kin) keliin liian vähän, joten lisäsimme hieman genuaa vauhdittamaan menoa. Reilusti reivatulla genualla, kutteripurjeella ja kakkosreivillä Dyssel seilasi vasta-aallokkoon hyvää kyytiä, vaikkakin aallot lensivät jälleen kannen yli (muutama koko veneen yli) ja touhu näytti niin coolilta, että ohilentänyt helikopteri kääntyi takaisin ja lensi ohitsemme noin viidenkymmenen metrin päästä. Muita veneitä ei juurikaan mestoilla näkynyt muutamaa myötikseen pudottelevaa purjevenettä lukuun ottamatta.

Eräs tulisempi puuska katkaisi reiviköyden isosta. Emme yleensä sido isopurjetta naruilla nippuun, vaikka se parantaakin periaatteessa näkyvyyttä (eipä isommilla merillä edessä oikeastaan mitään kiinnostavaa ikinä olekaan). Narut voivat tällaisessa taikka jossakin rinnastettavassa epätyypillisessä tilanteessa tehdä ikävää jälkeä purjeelle. Kaikilta vahingoilta kuitenkin säästyttiin. Varalla meillä on muuten melkein identtinen uusi isopurje. 

-ossi