Tulivuori, vahaa, rommia, hylkyjä

Otsikon sanat eivät liity toisiinsa.

St. Pierren ranskalainen pikkukylä, entinen pääkaupunki, tuhoutui täysin tulivuorenpurkauksessa toukokuussa 1902. Eräs Louis oli ainoa selviytyjä – hänkin pahamaineinen vanki kylän vankilassa. Vankila oli (tai on osittain edelleenkin, viereinen teatteri sai paljon pahemmat vauriot) kestävää tekoa ja Louis jäi henkiin. Myöhemmin kaveri työskenteli sirkuksessa. St. Pierren vankilasta on muuten vielä Kakolaakin paremmat näkymät: merinäköalan lisäksi eteen avautuu yksi Karibian hienoimmista auringonlaskuista.

Martiniquella ei tästä tulivuorenpurkauksesta pidetty ja pääkaupunki siirrettiin Fort de Franceen.

Paikallinen rommi on täällä tärkeä vientituote. Oikeaoppiseen Martiniqualaiseen rommipunchiin muuten laitetaan lasin pohjalle siirappia ja pari palaa limeä. Tähän lorautellaan reilusti vaaleaa rommia ja drinkki sekoitellaan lelellä. Muutaman jääpalan voi lisätä, mutta jäin käsitykseen, että jääpalat ovat mannereurooppalaisille. Käsitys eteläkaribialaisesta rommipunchista on nyt täysin romuttunut – eikö se olekaan punaista?!

Kävimme Depazin rommitehtaalla (tuli)vuoren rinteellä.

Kävelimme jossain määrin epätietoisina tehtaan sijainnista kaupungin ulkopuolelle mäkistä tienrinnettä etsien kuumeisesti kaikkea mikä voisi viitata rommiin. Lopulta (ja noin puolessa välissä matkaa) eteen avautui suuri sokeriruokoplantaasi. Tiesimme että rommi tehdään sokeriruosta, mutta kukaan ei varsinaisesti tiennyt miltä sokeriruoko näyttää. Löysimme tehtaan ja kävimme tutustumassa. Tehtaan vesipumppu on muuten Versaillesin puutarhan vanha pumppu. Puitteet ja tehdas oli aika hieno, sillä kaikki koneet ja systeemit oli täysin modernisoitu. 1700-luvulla tehtaalle oli tuonut sähköä 6 hevosvoimainen vesirataspyörä, joka on kuitenkin nykyään korvattu rehelliseen dieselmoottoriin.

Kierroksen päätteeksi saimme maistaa muutamaa tehtaan rommia.

Loppupäivän rommirundi oli melko kevyttä aamun vahausprojektiin verrattuna. Oli nimittäin kuuma. Merivesi on +27, jotenka sen alapuolelle ei ilmakaan pahemmin mene (yölläkään), joten suorassa aamuauringon paahteessakaan ei tarvitse palella. Auringon kuumottamisesta huolimatta Dysselin kyljet kiiltävät.

1902 tulivuorenpurkaus upotti kasan laivoja lahteen, jossa olimme ankkurissa. Ei siis muuta kuin hylkylaitesukeltelemaan! Kävimme Dive Centerissä vuokraamassa sukellusvehkeet ja saimme samalla epäviralliseksi sukellusoppaaksi vanhemman ranskalaisen kokeneen sukeltajan, joka oli itse lähdössä sukeltamaan tyttärensä kanssa samoihin paikkoihin. Englantikin taittui ja homma toimi: saimme venekyydin mestoille ja sukelsimme muutamalle lähistölle uponneelle hylylle miehen opastaessa meidät hylyltä toiselle ja muiltakin osin pitäessä sukelluksen syvyyksineen ja turvastoppineen ammattioppaan tavoin hallussa. Sukellus oli kaikin puolin onnistunut katsellessamme hienoja kaloja sekä hylkyjä. Uutena otuksena törmäsimme lion fishiin. Kyseinen kala on viuhkapiikikäs ja myrkyllinen. Se ei ole alkuperäisesti Karibian kaloja ja aiheuttaa hämminkiä luonnonmukaiselle kalakannalle. Tästä syystä lion fish on ainoa kala jota voi pyytää harppuunalla sukellusvehkeiden kanssa. Dyssel suosittelee St. Pierren dive centeriä 5/5.

Matkalla hylyille näimme tyhjässä kallionseinämässä suuren kasan reikiä. Kysymys ei ollut lepakonpesistä vaan brittien sodasta ranskalaisia vastaan. Ranskalaiset olivat sytyttäneet nuotioita vähän matkan päähän kaupungista ja britit murjoivat kallion klommoille tykeillään. Britit.. 

Saavuimme tänään muuten Dominicalle. Tämä itsenäinen valtio vaikuttaa melko eksoottiselta, vaikkemme vielä ehtineet kuin nopeasti käydä kylillä pyörimässä. Huomenna lähdemme viidakkoon katselemaan kiehuvia järviä ja papukaijoja.

 -ossi