Aaltoja, virtoja, korallia

Aaltoja, virtoja, korallia

Anegadalla on kuulemma pohjoisen Karibian siisteimmät snorklausmestat.

Tästä innostuneena vuokrasimme pyörät ja lähdimme sotkemaan kohti Anegadan pohjoispuolta. Pyöräilyä tuli jotakin vajaa kymmenkunta kilometriä. Koska saari on vain muutaman metrin korkuinen, ei korkeuserot juuri pilaa aikataulua.

Perillä Anegadan pohjoisosissa maisemat olivat jälleen kerran mahtavat: eteen avautui kilometreittäin puhdasta hiekkarantaa. Rannalla oli myös rantabaari, jonka pitäjä, ”White Boy”, opasti meitä snorklauksen suhteen kerrottuamme hänelle aikeistamme käydä tarkastelemassa vedenpohjaa.

Itse asiassa, Antti ja Arimo snorklaavat (=räpylöillä, maskilla ja snorkkelilla). Allekirjoittanut yleensä vain maskittaa (=samaa touhua mutta vain maskilla, välillä tosin uimakenkien kanssa). Tähän mennessä jokaisessa paikassa on pärjätty ilman räpylöitäkin, myös näiden riuttojen väleissä.

White Boy ilmoitti heti kärkeensä, että tänään pitäisi juoda kaljaa eikä käydä snorklaamassa. ”Today is rough.” Totesi meidän kuitenkin näyttävän kovakuntoisilta kavereilta (en tiedä mistä?), joten uskoi homman pysyvän näpeissä.

 Asia liittyi voimakkaaseen pohjoisesta tulevaan suureen mainingiin, joka aiheutti pientä päänvaivaa snorklauksen suhteen. Ensiksikin suuret aallot sekoittavat vettä. Tämä ei tee mitenkään erityisen hyvää veden näkyvyydelle. Toisekseen suuri aallokko tekee melkoisia virtauksia koralliriuttojen ja rannan lähettyville.

Virtaukset yleisesti ottaen pyrkivät painamaan rannasta lähtenyttä uimaria takaisin rantaan aaltojen mukana. Nämä virrat eivät ole mitenkään vaarallisia pois lukien jos aallon mukaan lähtee surffaamaan ja sattuu lyömään päänsä rantakiville. Hankalamman tilanteen muodostavat pienet välit koralliriutoissa. Näistä väleistä vesi nimittäin karkaa pois riuttojen sisäpuolelta takaisin valtamereen odottaen jälleen uutta aaltoa joka työntää jälleen lisää vettä rannan ja riutan väliin (rip current).

Rip current virtaukset voivat olla melko voimakkaita ja työntävät kohti avomerta. Yllättäen juuri näistä riuttojenväleistä löytyy kaikkea mielenkiintoista katseltavaa. Anegodan pohjoisrantaa asuttavat useat eri hailajit, sting rayt, kilpparit ja kymmenet eri kalalajit. Koralliriutan reunoissa on melko siistejä korallikivestä muodostuneita pieniä luolia sekä onkaloita. Lisäksi mestoilta voi löytää hummereita, rapuja, simpukoita ja kotiloita. Kotilot ovat hauskoja elukoita, joihin olemme törmänneet usein.

Kotiloita voi syödä. Yksi tapa on laittaa pyydystetty kotilo pakastimeen pariksi päiväksi, jolloin se on helppo vetää ulos kuorestaan. Tämän jälkeen kotilo pitää perata. Kotilo voidaan laittaa monella eri tavalla, mutta Karibialla eräs tapa on pistää se keitettynä blenderin läpi ja tarjoilla palasina.

Kovien virtausten vuoksi tällä kertaa snorklaaminen kävi enemminkin uintitreenistä kuin maisemien katselusta.

Virrassa uimisesta tuli mieleen eräs vesipalloharjoitusleiri Unkarissa joskus vuosituhannen alussa. Kävimme yhtenä vapaapäivänä eräällä rannalla, jonka ohi virtasi joki. Joen virtaus oli melko voimakasta, joten valmentaja heitti porkkanan seuraavan päivän aamutreenien vapaaehtoisuudesta: uikaa joen uimarannan välillä olleet kaksi uimapoijua vastavirtaan ja seuraavana aamuna ei tarvitse olla vedessä kasilta. Poijujen väli oli ehkä jotakin 200 metriä. Homma onnistui, vaikka touhussa menikin melko kauan…

Täällä taasen aluksi piti uida kunnolla merille, jotta pääsi noin 3-5 metrin syvyyteen aaltojen ylitse. Tämän jälkeen oli syytä kuitenkin jossain kohtaa ruveta jarruttamaan huomatessa, että okei nyt vauhti alkaakin kiihtymään – virran suunta vaihtuu. Rip currenttin (merelle vievään virtaan) kohdalla melkeinpä kannattaa uida rannan suuntaisesti, sillä virtaus ei yleensä ole hirvittävän leveä ja sivuttaissuuntainen uinti virtaan nähden on muutenkin paljon tehokkaampaa kuin suoraan vastavirtaan paineleminen (kuten Unkarissa jo huomattiin).

Anegadalta lähdimme kohti Jost Van Dyken saarta.

Heti ankkuroiduttuamme seurasimme tuleeko eteemme uusi pelastusoperaatio: näimme muutaman varttuneen ihmisen uiskentelevan kauas veneestään. Nämä suuntasivat suoraan avomerelle! Piiiiiitkän uintireissun päätteeksi palasivat kuitenkin aivan muina ihmisinä takaisin veneelleen.

Täältä matka jatkuu kohti Dominikaanista tasavaltaa, jonne on muuten useamman päivän reissu.

 -ossi

Atolleja ja hiukan Rapalaa

Atolleja ja hiukan Rapalaa

Antigua jäi taakse ja saavuimme jälleen Eurooppaan, tällä kertaa Hollannin Antilleille. Yhden päivän ja yhden yön päässä Antiguasta on tarkemmin sanottuna St. Martinin saari, joka on puoliksi Ranskaa ja puoliksi Hollantia. Hollannissa ei vielä ole vierailtu tällä reissulla, joten korjasimme asian. St. Martinilla oli parkissa muuan Kalifornialaisen hedelmäyhtiön edesmenneen toimitusjohtajan & perustajan huvivene m/y Venus.

Monet lentokoneharrastelijat (sekä mahdollisesti lentopelkoiset karibianmatkaajat) tuntevat St. Martinin lentokentän yhtenä jännimmistä kentistä. Rannalta voi seurata lentokoneen laskeutumista todella läheltä. Myös lentsikoiden nousukiito poikkeaa monelta muulta kentältä, sillä isot jumbojetit ”väistävät” vuorenrinnettä heti noustuaan ilmaan.

Saimme vihdoin (ja lukuisten mahi-mahien ja muiden kalojen jälkeen) tonnikalaa!

Tarkemmin sanottuna nostimme pienen väsytystaistelun jälkeen nelikiloisen keltapyrstötonnikalan (yellow fin tuna, vapaa suomennos). Kyseinen fisu on erittäin hyvä ruokakala. Kala tuli Portugalista ostetulla Rapalan sinisellä vaapulla. Dominicalla kalastajat muuten sanovat kaikkia uistimia ja vaappuja yleistermillä – Rapala. Mad respect Kuusamoon! Luultavasti ovat hoitaneet hienosti myös uistintensa suojaamisen piraattikopioilta.

Vaapun tai uistimen suojaaminen on oikeastaan oikeudellisesti melko mielenkiintoinen kysymys. ”Urheilukalastusvälineiden immateriaalioikeudellinen suoja” Hmm.

Harmiksi kala sattui tarttumaan kiinni melko lähellä koralliriuttaa. Riuttakaloja onkiessa pitää olla hyvin perillä mitä tekee, ettei satu saamaan mitään riuttakalojen tauteja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi käydä kyselemässä paikallisilta kalamiehiltä mitä riuttakaloja voi pyydystää ja syödä ja millä alueilla tauteja esiintyy tarkemmin.

Ciguatera on tyypillinen riuttakaloissa esiintyvä myrkky, jonka myrkytyksen voi saada syötyään riutoilta kalastettuja kaloja. Myrkytys on siinä mielessä melko vaarallinen, että taudin oireet voivat jatkua vielä kuukausia myrkytyksen jälkeen. Erään kalakirjamme mukaan kaikissa riuttakaloissa voi periaatteessa olla myrkkyä, vaikkakin tonnikala ja isommat valtameren kalalajit eivät tyypillisesti kanna myrkkyä lainkaan. Myöskin tarinat myrkyllisyyden selvittämiseksi lienevät pääosin legendoja. Yhden tarinan mukaan hopeakolikko muuttuu myrkyllisen kalan kohdalla mustaksi tai jotakin vastaavaa.

Tekemämme analyysin perusteella päästimme kalan takaisin mereen eikä dinneriksi ollutkaan tunapihvejä.

St. Martinilta jatkoimme edelleen kohti Brittien Neitsytsaaria. Saarien välimatkat kasvavat koko ajan, ja jälleen piti purjehtia yön ylitse tuulen puhaltaessa täysin myötäisenä. Yön neljä tuntia menikin musiikkia kuunnellessa ja pyöritellessä ruoria sivulta tulleessa mainingissa.

Brittien Neitsytsaarilla pysähdyimme ensin Virgin Gordan saarella, jossa kävimme vähän pulaamassa vedessä ja Antti teki lähituttavuutta paikallisen sting ray:n (mikäköhän se olisi suomeksi, joku piikkilisko varmaan…) kanssa. Eläintä ei vahingoitettu. Kävimme myös surffailemassa Atlannin aaltoja vesiskoottereilla. Vauhdikas kruisailu aalloissa muistutti hiukan offarilaskettelua syvässä lumessa.

Virgin Gordalta jatkoimme aivan oudoissa etelätuulissa kohti Tortolan Road Townia, koko Brittien Neitsytsaarien pääkaupunkia. Tortolasta lähdimme aamulla pimeällä kohti Ameriikkoja! Amerikkoihin päädyimme tällä kertaa kaupallisen lautan kyydissä. Amerikoissa (US Neitsytsaarilla) emme tosin viipyneet kuin nelisen tuntia, jonka jälkeen suuntasimme takaisin Britteihin.

Jenkkien Neitsytsaaret on muuten ostettu ainakin osittain Tanskalta. Päivän polttavin kysymys lienee se, että jos Tanska on alun perin asuttanut St. Thomaksen saarta ja on myöhemmin myynyt tämän USA:lle jonka hallinnassa se on ollut jo pitkään – miten hemmetissä siellä voidaan ajaa väärällä puolella katua?? Toinen kysymys lienee se, että miksiköhän Tanska on myynyt saaristoa Karibialta eikä pohjoisnavan suunnalta?

Joka tapauksessa pääsimme harjoittelemaan ajamista väärällä puolella katua. Saavuimme Anagodan saarelle, koko Brittien Neitsytsaarien pohjoisimpaan kolkkaan, jossa vuokrasimme pyörät. Koska saarella oli vain kymmenkunta autoa, ei pyöräily tien väärällä puolella tuottanut suuria ongelmia.

Kävimme snorklaamassa saaren pohjoisrannikolla. 

 -ossi

Barbudan maihinnousu

Barbudan maihinnousu

Pyörähdettiin Barbudalla – täysin luonnonmukainen (autio)saari satoine biitseineen ja outoine lintuineen.

Barbudan ”vaisu” suosio johtuu ilmeisesti haastavista kulkuyhteyksistä – paikalle pääsee helikopterilla taikka veneellä. Veneellä saapumisessa purjehdusnäkökulmasta oman erityismausteensa tuo vallitsevat pasaatituulet (=trade winds) koillisen suunnalta. Kukaan Karibialla ei tunnu jaksavan purjehtia vastatuuleen, sillä se ei ole juurikaan tarpeen näillä vesillä.

Ohimennen muuten purjehdus Karibialla toimii aika lailla seuraavan periaatteen mukaisesti: saaret ovat lähtökohtaisesti pohjois-etelä –akselilla ja tuuli puhaltaa periaatteessa aina Atlantilta, idän suuntamilta.

Barbuda, sen sijaan, poikkeaa aivan pikkuisen pohjoisesta koilliseen Antigualta siirryttäessä, jolloin erityisesti vallitseva koillispasaati puskee tuulta päin näköä. Pieni vastatuuli ei tietenkään haittaa, mutta yhdistettynä pieneen vastavirtaan sekä myös vasta-aallokkoon, on matkanteko eksponentiaalisesti vaivalloisempaa kuin pudotella toiselle saarelle sivutuulessa.

Onneksi puhumme kuitenkin säätiloista, joten sanalla vallitseva tarkoitetaan periaatteessa joskus sieltä suunnalta tulevaa tuulta (taikka tyventä). Näin ollen tuulensuunta käytännössä voi vaihdella koillinen-itä-kaakko. Pääsimme tällä kertaa leppoisasti seilaamaan Barbudalle pienessä vasta-aallokossa, mutta muuten mukavasti täydellisissä olosuhteissa kaakkoistuulissa.

Barbudalle rantautuminen jollalla vaati hieman suunnittelua. Pohjoisessa olleet kovat tuulet aiheuttivat melko suuren mainingin Barbudan rantaan. Loiva pitkä maininki murtuu rannan madaltuessa ja lyö melkoisella voimalla rantahiekkaan. Surffasimme Dorfilla rantaan lähennellen jollan runkonopeutta. 2/3 osaa miehistöstä pysyi veneen kyydissä, mutta rantaan kyllä päästiin. Ja se ranta.

Ranta johon ländättiin oli 20 kilometriä pitkä hiekkaranta, jota voisin kenties luonnehtia reissun upeimpana rantana. Absurdin tilanteesta tekee kuitenkin se, ettei siellä käy kukaan. Barbudan suosiota voisi helposti kasvattaa esimerkiksi järjestämällä Barbuda Beach Run Marathonin.

Kävimme katselemassa muutamia muitakin hiekkarantoja, joita saarella riittää. Antigualla ja Barbudalla on yhteensä 365 valkoisen hiekan rantaa – yksi vuoden jokaiselle päivälle. Kuvagallerian siisteimmät rantakuvat taitaa muuten olla juurikin Barbudalta.

Vaikuttavimmat paikat olivat kuitenkin saaren pohjoisosissa olleet luolastot, joihin intiaanit tapasivat mennä pakoon hurrikaaneja ja muita myräköitä. Luolat näyttivät ensin tavallisilta kalliokoloilta. Kolosta johti kuitenkin pienempi reitti jälleen isompaan tilaan josta kapeampaa reittiä pitkin pääsi taas eteenpäin. Ensimmäistä kertaa reissulla kävimme myös katselemassa lintuja, sillä Barbudalla on maailman suurin yhtenäinen fregattilintualue. Linnut eivät laskeudu mereen, mutta luottavat taitoonsa pihistää muiden saaliit.

Kävimme myös yhtenä aamuna ihan muuten vain katsomassa auringonnousua rannalta käsin heräiltyämme hiukan ennen kuutta. Normaalisti auringonlasku osuu jossain määrin parempaan aikaikkunaan (noin kello 18), mutta eihän meillä ole mitään päivärytmiä jotenka miksikäs ei. Muutenkin kuudelta herääminen on melkoisen letkeää verrattuna purjehtiessa herätysaikoihin 00, 03 tai 07. Ja mukavastihan niilläkin jaksaa. Auringon laskiessa voi nähdä green flash valoilmiön, jossa aurinko muuttuu vihreäksi juuri mennessään mereen horisontin taakse. Yhtenäkään aamuna en ole kyllä nähnyt vihreää aurinkoa, joten valoilmiö taitaa olla vain hetkellinen.

Rannalta veneeseen pääseminen on myös oma juttunsa. Yllättävän militaariselta näyttänyt kumiveneoperaatio onnistui erinomaisesti; juoksimme jollan kanssa uimaan, kone tulille ja menoksi.

Barbudalta jatkettiin takaisin Antigualle. Valitsimme hienomman maisemareitin yhden koralliriutan sisäpuolelta, joten ajettaessa piti olla muutamassa kohtaa kieli keskellä suuta (vähän kun purjehtisi Suomessa viitoitettua väylää). Täälläpäin hyvinä (ja ainoina) viittoina toimii erivärinen vesi. Sininen vesi tarkoittaa väylää, vaaleammat värit että ohita sinisen veden puolelta. Kirkkaassa vedessä matalikkojen näkeminen on helppoa (pohja näkyy paikoitellen 30 metrin syvyyteen asti). Auringon mennessä pilveen (pohjoisen pojalle harmittavan harvoin) taikka kovemmassa tuulessa matalikkojen ja koralliriutan näkeminen muuttuu vaikeammaksi.

Antiguan Yacht Clubilla katselimme jenkkifutista ja Katie Perryn keikkaa SuperBowlin merkeissä.

 -ossi

Netti toimi

Löytyi ravintola, joka tarjoilee muun ohessa internetin, joka toimii hienosti. Tämä ihmetys mahdollisti muutaman juoman hinnalla heti perään uuden kuvapäivityksen kuvagalleriaamme.

Sandi.fi -sivustomme kautta pääsee katselmaan muutamia otoksia matkamme varrelta. Klikkaamalla vasemmasta yläkulmasta "Kaikki kuvat / All Photos" pääsee katsomaan kaikki kuvat, ja vielä aikajärjestyksessäkin.

Jatkamme muutaman päivän sisällä matkaa täältä St. Martinilta Neitsytsaarille yönyli purjeuhduksella, kunhan vain tuuli viriäisi täällä vähän lisää. Tällä hetkellä pohjois-Atlannilla oleva voimakas matalapaine on aiheuttanut lähes tyynet kelit tänne ja matka olisi niin paljon mukavampi purjeilla Volvo Pentan sijaan.

// Arimo

Uusia kuvia

Kuvagalleriamme on vihdoin saanut muutamia uusia otoksia ARC:n jälkeisestä ajasta Karibialla kolme viikon yrittämisen jälkeen. Kuvakollaasissa otoksia joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin. Ei täällä paikallisillakaan ole niin kiire.

Seuraava kuvapäivitys on jo tekeillä ja pääsee nettiin, kunhan nettiyhteys jaksaa siirtää seuraavan kuvasatsin kaikkien ihaltavaksi - toivottavasti pian.

// Arimo
St. Martin

Sademetsässä @ Dominica

Sademetsässä @ Dominica

Käytiin jätkien kanssa sademetsässä vaeltamassa.

Dominica on yksi maailman sateisimmista maista. Lukematta Wikipediasta, tämä on tullut selville. Sade ei kyllä juurikaan haittaa (+emme ole täällä sadekaudella), koska ilma viilenee mukavasti muutamalla asteella sateen sattuessa. Paikallisten mukaan saaren edustalla on jokin sääilmiö, joka tekee ilman erittäin kylmäksi aamuisin. Emme ole tätä itse havainneet (oma mittarimme näyttää aina yli 26). Maa on muuten eri kuin Dominikaaninen tasavalta, ajattelimme käydä siellä myöhemmin.

Melkein koko saari on UNESCON maailmanperintökohdetta ja saaren kymmenet vesiputoukset, kuumat lähteet, purot, joet, sademetsä, papukaijat, kuristajakäärmeet ja muut elukat kaikki kuuluvat tähän samaan kansanpuistoon. Melko viileää. 

Päiväretkellä kävimme noin 800 metrin korkeudella katselemassa vanhaa järveä. Järvi on vanha tulivuoren kraatteri, jossa siis vieläkin uinuu tulivuori. Kiivetessä vuorenrinnettä keskellä viidakkoa mieleen juolahti, että ajoittain matkapurjehtijalla taitaa olla sosiaalista elämää yhtä paljon kuin paikallisella tulivuorella. 

Vaeltaminen sademetsässä on aika leppoisaa, vaikka maasto on ajoittain hieman vaikeakulkuista – erityisesti vesiputousten alajuoksut ovat täynnä suuria kivenlohkareita joiden ylittäminen vaatii vähäsen effortia. Paikalliset käärmeet ovat kuulemma melkoisen isoja (n 2-4m). Emme nähneet retkellämme yhtään käärmettä, koska ne tulevat usein esille vain silloin kun ovat nälkäisiä. Noin kolmenkymmenen sekunnin käärmeinfon perusteella käärme ei morjensta nostaessaan päätä ylös, vaan on silloin hyökkäämässä. Kuristajakäärmeen purema ei kuulemma toisaalta ole lainkaan myrkyllinen. Käärmeet hengailevat näkyvillä paikoilla yleensä myöskin lämpimällä säällä, joten niitä ei kohdallemme osunut (olemme täällä kuitenkin ”sydäntalvella”).

Matkamme varrelle osui myös muutama vesiputous. Innostuimme toisesta vesiputouksesta niin paljon, ettemme huomanneet ohittaneemme paria kuumaa lähdettä. Vesiputous oli siitä huolimatta melko siisti. Polku loppui muutamaa sataa metriä ennen vesiputouksen alajuoksua, joten lähdimme tarpomaan kohti suoraan vesiputouksen alla ollutta pientä lampea. 1-4 metriä korkeat kivet tekivät muutamasta sadasta metristä pitkän, mutta ehdottomasti kiipeilemisen arvoisen. Kävimme lammessa uimassa, johon vesiputous puski jatkuvalla syötöllä kymmenien metrien korkeudesta niin paljon vettä että koko paikka oli täynnä vesihöyryä. Ilman s/y Thalessan kaverien neuvoa emme olisi varmaankaan käyneet Tragalfarin putouksilla – tai emme ainakaan olisi kiivenneet aivan putouksien alajuoksulle asti. Tack, Thalessa!

Paluumatkalla huomasimme tosiaan puolet koko mestan nähtävyydestä; kuumat lähteet. Noin 38 asteista vettä tuli pienestä kolosta maan sisästä ja jäi pyörimään pieniin kiven muovaamiin koloihin, johon saattoi jäädä lillumaan. Jos ilma ei olisi ollut +30, olisi tähän kuumaan lähteeseen voinut jäädä polskimaan pidemmäksikin aikaa.

Matka jatkui edelleen lähemmäksi maan ydintä, jossa kävimme katsomassa rikkilähteitä. Rikkipitoista ilmaa (tms, idk) tuli maan sisältä kuplivan veden mukana. Kaikki haluavat tietää miten kuumaa voi olla maan sisältä tuleva kiehuva vesi. On se kädenpolttavan kuumaa.

Purjehdimme aikaisin yhden Ahvenanmeren verran pohjoiseen, Dominican pohjoisosiin. Täällä on kuuluisa suosademetsäjoki, jossa Pirates of Caribbean on osittain kuvattu (jep, ykkösosaa oli kuvattu St Vincentillä, been there as well). Myös Survivors –sarjaa on kuvattu samaisessa joessa – olemmehan ankkurissa kolmen minuutin venematkan päässä paikasta.

Koko sademetsä näyttääkin ihan elokuvalta. En tiedä johtuuko se siitä, että täällä on kuvattu niin monta elokuvaa vai siitä että olosuhteet ovat hyvin elokuvamaiset. Albert Lawrence toimi oppaanamme joella (sinne ei päästetä turisteja yksinään) – suosittelemme ehdottomasti, mahtava tyyppi. Yhteystiedot löytyvät Chris Doylen –kirjasta Dominican kohdilta. Doylen tuntee täällä muuten kaikki ja hänen satamakirjansa on korvaamaton apu uusiin paikkoihin saavuttaessa.

Dominicalta matkamme jatkui kohti Antigueta (saatoimme pysähtyä Guadalopella pikapikaan upeissa snorklausmaisemissa ja ihailemassa greenflash –auringonlaskua kuitenkaan varsinaisesti kulkematta maan kautta).

Hyvän päiväseilin jälkeen reilussa kympin sivuvastaisessa päädyimme komentaja Nelsonin satamaan.

 

ps. Nettiyhteys on sen verran haasteellinen, että blogipostaukset tulevat hieman jälkijunassa. Erään tarinan mukaan Antigualta lähtee vain satelliittilinkki ulkomaailmaan...

 -ossi