Barbudan maihinnousu
Pyörähdettiin Barbudalla – täysin luonnonmukainen
(autio)saari satoine biitseineen ja outoine lintuineen.
Barbudan ”vaisu” suosio johtuu ilmeisesti haastavista
kulkuyhteyksistä – paikalle pääsee helikopterilla taikka veneellä. Veneellä
saapumisessa purjehdusnäkökulmasta oman erityismausteensa tuo vallitsevat
pasaatituulet (=trade winds) koillisen suunnalta. Kukaan Karibialla ei tunnu
jaksavan purjehtia vastatuuleen, sillä se ei ole juurikaan tarpeen näillä
vesillä.
Ohimennen muuten purjehdus Karibialla toimii aika lailla
seuraavan periaatteen mukaisesti: saaret ovat lähtökohtaisesti pohjois-etelä
–akselilla ja tuuli puhaltaa periaatteessa aina Atlantilta, idän suuntamilta.
Barbuda, sen sijaan, poikkeaa aivan pikkuisen pohjoisesta
koilliseen Antigualta siirryttäessä, jolloin erityisesti vallitseva
koillispasaati puskee tuulta päin näköä. Pieni vastatuuli ei tietenkään
haittaa, mutta yhdistettynä pieneen vastavirtaan sekä myös vasta-aallokkoon, on
matkanteko eksponentiaalisesti vaivalloisempaa kuin pudotella toiselle saarelle
sivutuulessa.
Onneksi puhumme kuitenkin säätiloista, joten sanalla vallitseva tarkoitetaan periaatteessa
joskus sieltä suunnalta tulevaa tuulta (taikka tyventä). Näin ollen
tuulensuunta käytännössä voi vaihdella koillinen-itä-kaakko. Pääsimme tällä
kertaa leppoisasti seilaamaan Barbudalle pienessä vasta-aallokossa, mutta
muuten mukavasti täydellisissä olosuhteissa kaakkoistuulissa.
Barbudalle rantautuminen jollalla vaati hieman suunnittelua.
Pohjoisessa olleet kovat tuulet aiheuttivat melko suuren mainingin Barbudan
rantaan. Loiva pitkä maininki murtuu rannan madaltuessa ja lyö melkoisella
voimalla rantahiekkaan. Surffasimme Dorfilla rantaan lähennellen jollan
runkonopeutta. 2/3 osaa miehistöstä pysyi veneen kyydissä, mutta rantaan kyllä
päästiin. Ja se ranta.
Ranta johon ländättiin oli 20 kilometriä pitkä hiekkaranta,
jota voisin kenties luonnehtia reissun upeimpana rantana. Absurdin tilanteesta
tekee kuitenkin se, ettei siellä käy kukaan. Barbudan suosiota voisi helposti
kasvattaa esimerkiksi järjestämällä Barbuda Beach Run Marathonin.
Kävimme katselemassa muutamia muitakin hiekkarantoja, joita
saarella riittää. Antigualla ja Barbudalla on yhteensä 365 valkoisen hiekan
rantaa – yksi vuoden jokaiselle päivälle. Kuvagallerian siisteimmät rantakuvat
taitaa muuten olla juurikin Barbudalta.
Vaikuttavimmat paikat olivat kuitenkin saaren pohjoisosissa
olleet luolastot, joihin intiaanit tapasivat mennä pakoon hurrikaaneja ja muita
myräköitä. Luolat näyttivät ensin tavallisilta kalliokoloilta. Kolosta johti
kuitenkin pienempi reitti jälleen isompaan tilaan josta kapeampaa reittiä
pitkin pääsi taas eteenpäin. Ensimmäistä kertaa reissulla kävimme myös
katselemassa lintuja, sillä Barbudalla on maailman suurin yhtenäinen
fregattilintualue. Linnut eivät laskeudu mereen, mutta luottavat taitoonsa
pihistää muiden saaliit.
Kävimme myös yhtenä aamuna ihan muuten vain katsomassa
auringonnousua rannalta käsin heräiltyämme hiukan ennen kuutta. Normaalisti
auringonlasku osuu jossain määrin parempaan aikaikkunaan (noin kello 18), mutta
eihän meillä ole mitään päivärytmiä jotenka miksikäs ei. Muutenkin kuudelta
herääminen on melkoisen letkeää verrattuna purjehtiessa herätysaikoihin 00, 03
tai 07. Ja mukavastihan niilläkin jaksaa. Auringon laskiessa voi nähdä green flash valoilmiön, jossa aurinko
muuttuu vihreäksi juuri mennessään mereen horisontin taakse. Yhtenäkään aamuna
en ole kyllä nähnyt vihreää aurinkoa, joten valoilmiö taitaa olla vain
hetkellinen.
Rannalta veneeseen pääseminen on myös oma juttunsa.
Yllättävän militaariselta näyttänyt kumiveneoperaatio onnistui erinomaisesti;
juoksimme jollan kanssa uimaan, kone tulille ja menoksi.
Barbudalta jatkettiin takaisin Antigualle. Valitsimme
hienomman maisemareitin yhden koralliriutan sisäpuolelta, joten ajettaessa piti
olla muutamassa kohtaa kieli keskellä suuta (vähän kun purjehtisi Suomessa
viitoitettua väylää). Täälläpäin hyvinä (ja ainoina) viittoina toimii
erivärinen vesi. Sininen vesi tarkoittaa väylää, vaaleammat värit että ohita
sinisen veden puolelta. Kirkkaassa vedessä matalikkojen näkeminen on helppoa
(pohja näkyy paikoitellen 30 metrin syvyyteen asti). Auringon mennessä pilveen
(pohjoisen pojalle harmittavan harvoin) taikka kovemmassa tuulessa matalikkojen
ja koralliriutan näkeminen muuttuu vaikeammaksi.
Antiguan Yacht Clubilla katselimme jenkkifutista ja Katie
Perryn keikkaa SuperBowlin merkeissä.
-ossi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti