Portugalin rannikkoa auringonpaisteessa & syvänmeren fisuja

Portugal (Maaseutu) – Portugal (Lähelle Lissabonia; Cascais)

Saavuimme Espanjan pikkukylästä Portugalin rannikolle aika viihtyisään rantakaupunkiin perjantaina. Perinteisten uuden maan kunniaksi otettujen olueiden jälkeen (about eurolla) pyörimme kaupungilla ja kävimme syömässä pienessä perheravintolassa. Meininki Portugalissa näyttää olevan melko rentoa, joskin maltillisempaa kuin Espanjassa.

Jatkoimme heti seuraavana aamuna matkaa kohti Lissabonia, josta Jarno lentää takaisin kotiin Biscayn ja parin viikon lomaseilauksen jälkeen.

Reissumme kesä taisi juuri alkaa. Viimeisen viikon ajan on ollut sellanen reilut 23 tms. astetta ja nyt viimeiset päivät aivan hellelukemia. Muilta osin – ja erityisesti tuulien osalta – meininki onkin paljon vaihtelevampaa. La Corunasta lähdettyämme on tuullut sekä 0 m/s että 15 m/s. Taidettiin tehdä jonkinasteinen matkaennätys kun tuulta oli noin 10 m/s suoraan sivulta yhden aamun verran. Suuremman osan ajasta tosin ei ole tuullut juuri nimeksikään. Kevyimmän mahdollisen tuulen konfiguraatio taitaakin olla pelkkä spinnu. Sillä vene liikkuu jonkin verran, jos tuulta on edes muutama metri.

Kuten jo kirjoittelinkin, aloitimme syvänmeren kalastusuramme Biscayalta. Kvartaalitalouden kärsivällisyydellä totesimme yhteen ääneen, että tähän touhuun on nyt tultava muutos muutaman kalattoman päivän jälkeen. Näinpä kävelimme Portugalissa ensimmäiseen kunnon kalastusvälinekauppaan, jossa kävelimme suoraan myyjän puheille. Myyjä piti meidän aiempaa kalastusta periaatteessa ihan hyvänä, mutta ilmoitti kuitenkin pitävänsä kumisia lureja joita käytämme hieman ailahtelevina - ja lasten touhuna. Myyjän mielestä rehellinen vaappu ja 100 siimaa tuo meille tonnikalaa ja kaikkea muutakin hyvää. Aiemmin meillä oli ollut ehkä 2-3 veneenmittaa siimaa.

Meillä on ennestään jo muoviämpärillinen s/y Elainelta saatuja valtameren kalastusvehkeitä, mutta päätimme investoida rehelliseen Rapalan siniseen suureen kovaan vaappuun, jonka optimi matkanopeus on juuri 5-9 solmua – ainoa koko markkinoilla.

Ja sitten alkoi tapahtua.

Ensimmäisen tunnin jälkeen siimojen laskusta (laitoimme koukullisen puupalikan ”klassikko” ja uuden Rapalan vaapun) meillä oli ensimmäinen fisu Dysselin kannella. Atlantin makrilli oli päättänyt ottaa kiinni klassikkouistimeemme. Makrillista saatiin erinomainen iltapala.

Auringon laskettua ajattelimme pitää uistimia vedessä vielä sen aikaa, että saisimme iltapalamakrillin paistettua. Kesken iltapalakeskustelun kuitenkin Rapalan vaapun hälytysmekanismina ollut kaljatölkki rupesi vispaamaan. Tällä kertaa vaapussa (joka siis oli jossain 70—100 metrissä eli hippasen pitkän matkan päässä) oli isompi fisu kuin kalastettu makrilli. Tällä kalalla ei ollut aikomustakaan tulla veneeseen. Hiljensimme myös vauhtia, jottei se pääsisi karkuun. Antti ja Jarno tekivät Brestissä puoshakaan integroitavan kalakoukun, joka oli päästä tositoimiin tämän toisen kalan yhteydessä. Aiempi makrilli oli tullut melko sovinnolla, joten siihen kalakoukkua ei tarvittu. Veneemme laita on kuitenkin melko korkea, joten kalan ottaminen sitloodaan ei ole ihan helpoimmasta päästä jos kala laittaa täysillä vastaan.

Saimme kuitenkin toisenkin kalan näppärästi sitloodaan. Olimme toivoneet toista samanlaista makrillia (tai jopa tunaa), jotta iltapalasta saataisiin vähän tukevampi.

No, toinen kala oli hai.

Hain tunnisti hyvin selvästi haiksi, koska se näytti aivan totaalisen hailta. Tämä oli kuitenkin pieni mutta aika ärheä kaveri. Meillä on huikea juliste kaloista tällä seudulla. Kyseinen yksilö ei ollut mahtunut siihen, joten haimme tunnistusapua kalakirjasta. Antti piti haille seuraa sillä aikaa kun tunnistimme yksilöä. Hai osoittautui pieneksi sinihaiksi (isompi olisi yli 4 m pitkä). Näitä haita ei voi syödä (jonkun sokeuden tms. haimyrkytyksen vuoksi), joten päätimme irrottaa hain koukusta ja heittää takaisin mereen. Koukun irrotuksessa hai ei kuitenkaan ollut kovinkaan yhteistyökykyinen. Hain kevätjuhlaliikkeet jäivät kuitenkin kakkoseksi suomalaisen miehen niskalenkkiotteeseen, josta vaappu saatiin näppärästi irti ja kaveri mereen. Kyseinen pieni yksilö oli silti kyllä melko häijynnäköinen, vaikka se näyttikin aika hienolta. Kyseiset hait ovat muuten myös hyökänneet joskus ihmisten kimppuun.

Kalastelemme tosiaan kahdella eri siimalla, joissa molemmissa on parikymmentä metriä vahvaa rautalankaa ja n metriä melkein narunpaksuista siimaa (kuulemma pitäisi olla vieläkin paksumpaa). Siimojen lopussa on paksua kuminauhaa n 5 metriä vaimentamassa iskua. Tämä koko hoito menee heittoplokien kautta knaapeille. Heittoplokit oli aluksi kiinni kaidetolpassa, mutta laitoimme ne lisäköydellä Swanin kylkilistaan kiinni. Nautorin kylkilista kestää tunnetusti ”jonkin verran”, joten spinnun skuuttien lisäksi siinä voi muutama fisukin tarvittaessa roikkua. Kuminauhoissa on toisella narulla kiinni tyhjä kaljatölkki, joka kalahtaa kuminauhan kiristyessä. Siima vedetään veneeseen käsivoimin.

Näimme tässä Portugalin rannikolla seilatessa myös melkosta ukonilmaa. Salamoita ja ukkosta riitti parin tunnin ajan. Tähystimme säätutkalla pienehkön ukkosrintaman liikehdintää, jos pystyisimme vaikkapa kiertämään sen. Rintama ei kuitenkaan mennyt varsinaisesti ylitsemme, vaan kiersi noin 6 mailin päästä.

Stoppi Lissabonissa on näin kirjoitushetkellä (kello 0240) jossakin about 60 mailin päässä. Täällä olemme kalastajat sekä me. Elo ilman AIS:ia ei näytä olevan kovinkaan kummoista ja nähtävästi ilman sitäkin on pärjätty aiemmin…

-ossi

Huomenta Espanja

Puerto de Camarinas  (Espanja)

Tänään herättiin aikaisin.

Sää on mukavasti edennyt ennusteiden mukaan, ja päätimme jatkaa matkaa kohti Portugalia kello 0700 (kuten moni arvaa, emme lähde seiskalta ihan muuten vaan – suuri osa purjehtijoista tekee niin vapaaehtoisesti – vaan meillä reilun 1.5 vuorokauden matka pakottaa tekemään radikaaleja päätöksiä lähdön suhteen).

Tässä laiturilla istuskellessa voisi helposti luulla että on yö, sillä on aivan käsittämättömän pimeää. Jopa kahvikuppi meinaa kadota aamuyöhön.

Katsoimme eilen hyvää leffaa Dysselin omasta huikeasta kisa/elokuvastudiosta (made in Inkoo). Äänentoistona meillä on kotiteatterikaiuttimet sekä kuvaa tuottaa Led-videoprojektori. ”Elävä kuva” heijastetaan purjekankaasta tekemällemme kankaalle joka vedetään keittiön ja salongin väliin. Koko hoito saa sähkön invertterin kautta. Veneen pienen tilan vuoksi koko hoito toimii ihanteellisesti ja ylitti kaikki odotuksemme! Ennen Biscayn ylitystä katsoimme Skyfallin Brestissä. Ulkokaiuttimet jäivät leffan säätämisessä päälle, joten hetken aikaa koko satama sai nauttia Bondin sound trackista.

Hurautimme myös vesikoneen käyntiin, sillä La Corunassa vettä ei suositeltu sillä hetkellä tankattavaksi. Meikäläisen mielestä on muuten melko cool juttu, että kirjaimellisesti nappia kääntämällä alkaa makeaa juomavettä virtaamaan tankkeihin.

Tämä on myös siitä syystä siistiä, että talven pitkinä viikonloppuiltoina asentelimme muutamankymmentä putkiliitosta vesikoneen asennuksen yhteydessä. Kyseisen laitteen asennuksessa voinee periaatteessa käydä niin, että kytkeekin kaksi letkua väärinpäin jolloin makeavesi päätyy mereen ja merivesi tankkeihin. Meillä ongelma oli talvella sähköpuolella. Vesikoneessa olikin vika ja valmistaja (Katadyn) pyysi meitä lähettämään laitteen korjattavaksi. Homma toimi loistavasti ja vesikone kävi reilun viikon reissulla Sveitsissä ja toimii sähköpumpun vaihdon jälkeen loistavasti.

Muuten satamassa onkin hiljaista - meril eka meril vika.

-ossi

AIS:n korjaus

Jotkut jo huomasivatkin, että Dyssel menee Bristolissa AIS;n mukaan.

Oikeasti meidän AIS vehkeemme on Bristolissa, johon lähetimme sen takuukorjaukseen siinä ilmenneen ohjelmistovian vuoksi.

Olemme nyt erityisen kiinnostuneita missä AIS seuraavaksi menee, jotta saamme poimittua sen takaisin kyytiin.

Tähän mennessä Digital Yacht (AIS:n valmistaja) on ollut esimerkillinen ja näillä näkymin saamme systeemin jo tällä viikolla takaisin huollettuna!

s/y Dyssel miehistöineen sen sijaan viettää melko navakassa tuulessa iltaa Espanjan länsirannikolla, josta tarkoitus olisi lähteä kohti Portugalia todennäköisesti jo huomenissa.

Satelliittipaikannus toimii moitteettomasti ja siitä on muiltakin osin suositeltavaa seurata matkan kulkua.

-ossi


ps. tänään oli mukava päiväpurjehdus Espanjan rannikolla. Ajoimme pelkällä genualla aikamoista kyytiä kunnon mainingissa noin 12-14 m/s sivumyötäisessä.

Crossing the Bay of Biscay & muutakin seilaamista

Plymouth (Englanti) – Brest (Ranska) – La Coruna (Espanja)

Ei liene yllättävää, että muonitus parani aika lailla saavuttuamme Ranskan mantereelle. Brest on ranskalainen keskikokoinen kaupunki, joka on tunnettu simpukoistaan. Emme pystyneet vastustamaan kiusausta ja lähdimmekin veneestä syömään simpukoita pienehköön rantaravintolaan. Noin kilon jälkeen tuoreita herkullisia simpukoita voi mennä hyvillä mielin nukkumaan.

Illallista kuitenkin edelsi ensimmäinen varsinainen veneen huoltopäivä.

Kävimme läpi veneen oleelliset osat ja fiksasimme ärsyttäviä puutteita. Tällaiset pienet epäkohdat tuppaavat ärsyttämään. Nyt esimerkiksi vessan suihkun lattiakaivon pumppu toimii moitteettomasti eivätkä sukat kastu missään olosuhteissa. Tämän lisäksi korjasimme toisen kompassivalon, joka oli saanut vettä. Kompassin taustavaloksi taitaisi riittää aivan minimaalinen tuikku, sillä muuten se häikäisee turhaan. Tämän lisäksi ompelimme isopurjeeseemme pienen paikan toisen tutkamme kohdalle (tutka on mastossa ensimmäisten saalinkien kohdilla), koska myötätuulessa purje voi hangata tutkaa vastaan ja kulua turhaan. Olemme nimenneet mastossa olevan vanhemman tutkan ”säätutkaksi” sen suhteellisen pitkän rangen ja korkean sijoituspaikan vuoksi. Varsinaisesti käytämme B&G:n tutkaa, joka onkin osoittautunut huippuhankinnaksi. Vaihdoimme myös loput vanhemmat liitokset makeavesijärjestelmästä uusiin, ettei makeavesijärjestelmä sinällään voisi esimerkiksi lorahtaa pilssiin yhden vanhan liitoksen petettyä. Myös mastoon tuli kiivettyä ja tarkastimme kaikki rikiin littyvät liitokset, kiinnitykset, teippaukset, antennit jne.

Suoritimme myös normaalia huoltoa veneen eri systeemeille, esimerkiksi koneelle. Pesimme veneen kyljet, jotka olivat tulleet melko likaisiksi. Sen sijaan veneen pohjassa ei ollut yllättäen oikein mitään pestävää pois lukien muutamaa näkkiä. Brest on ensimmäinen satama Ruotsin jälkeen, johon oli mukava pulahtaa uimaan harjan kanssa. Muut satamat ovat olleet melko likaisia ja ahtaita satama-altaita. Täällä vesi ilmeisesti vaihtuu aallonmurtajien lävitse ja on siltä osin hyvin raikkaan tuntuista. Täällä on myös paikallisten mukaan ensimmäiset hait! Nämä ”hait” pörräävät ja katselevat veneen pohjan pesutoimenpiteitä melko läheltä. Oikeasti nämä kalat (mitä ovatkaan) ovat jotakin sukua lohikaloille eivätkä siis millään tavoin muistuta haita. Aivan pikkusinttejä nämä fisut eivät kuitenkaan enää ole, sillä ne näyttävät isoilta hauilta. Samannäköisiä kaloja myytiin kaupassa 25 euron kilohinnalla.

Otava on muuttelee asentoaan. Se näyttää tällä hetkellä hakevan puuroa kattilasta. Tähtinavigointi vaatii vielä muilta osin pientä treenaamista.

Näimme ensimmäiset suomalaiset kanssapurjehtijat. Isä ja tytär suuntaavat Chileen.

Matkaa Brestiin tuli Englannista jotakin reilut 150 mailia. Matkalle taittui reilun 10 metrin sivutuulessa, jossa Dyssel kulkee kauniisti. Tuuli tyyntyi hieman yöllä, mutta matka taittui silti melko nopeasti. Ylitimme Englannin kanaalin (taas) ja kohtasimme sivuttaiseen suuntaan kulkevaa laivaliikennettä (taas). AISsilla homma menee kuin videopeliä pelaamalla. Ensimmäistä kertaa yö oli jollain tavoin hyisen kylmä. Pelkäsimme jo hetken saapuvamme Brestiin suoraan yöllä, mutta vastavirta jarrutti jonkin verran saapumista ja otimmekin kiinni joskus aamupäivällä paikallista aikaa. Brestin satama on ylivoimaisesti suurin satama, jossa on kaikki palvelut (nettiä lukuun ottamatta!).

Sää Portugalin rannikolla näytti aika huonolta Biscayan ylitystä silmälläpitäen, joten odottelimme edelleen Brestissä kunnes tuuli myös Espanjan rannikolla tyyntyisi.

Biscayan lahden ylitys lienee ensimmäinen avomeriylitykseksi laskettava pätkä matkallamme, joten mietimme asiaa melko tarkasti. Jälkikäteen ajatellen mielestäni Biscayaa ei varsinaisesti voi pitää mitenkään erityisenä monestakin eri syystä. Kysymyksessä on kuitenkin lahti eikä mitään varsinaisesti ylitetä. Tämän lisäksi keli voi nousta yhtä lailla lyhyemmilläkin matkoilla taikka laivoja pursuilevassa Englannin kanaalissa joka myös on hyvin matala.

Tästä huolimatta lahdenylityksestä on kirjoitettu paljon - on jopa ”peloteltu” olosuhteiden karskiudesta.

Asia liittyy paljolti lahdella olevaan maininkiin - aallokkoon. Normaali valtameri on jotakin +4km syvää – Biscayan lahti on ensimmäiseltä kolmannekseltaan vain noin 200m syvä. Murroskohdassa vesi syvenee melko nopeasti 200m -> 4km. Tämä murroskohta – ja matalikko ennen sitä – muodostaa suurta aallokkoa, joka voi muuttua tuulen noustessa vaaralliseksi.

Omalla kohdallamme sääikkuna oli enemmän kuin optimi, joskin lahden keskellä oli paikoitellen täysin tyyntä; emme kohdanneet merkittävää aallokkoa eikä tuuli noussut missään vaiheessa yli 10 m/s. Näissä olosuhteissa oli oikein letkeää purjehtia keskellä ei-mitään. Muutamaan päivään emme nähneet muitakaan laivoja, vaikka yhtenä yönä taisimmekin sivuta jotakin paikallista kala-apajaa. Sen verran tuli kalapaatteja vastaan muutaman tunnin aikana.

Saadun huikean lukijapalautteen perusteella veneen eri teknisiin vempaimiin voi vaihteeksi kiinnittää vähemmän huomiota – ja kertoa millaista siellä merellä sitten on. Totta.

Asiaa voidaan miettiä näkökulmasta, jossa satojen kilometrien päässä ei ole mitään muuta kuin vettä eikä todennäköisesti juuri muita ihmisiä. Plotteria jos ei katso, ei tiedä että jossain horisontin takaa puksuttaa useampikin 300 metrinen rahtilaiva. Silti jostain poukkoilee delfiinejä seuraamaan menoa. Maininki siirtää venettä rauhalliseen tahtiin hieman eri suuntiin tuulen viedessä venettä eteenpäin. Sisällä kajuutassa pienet puuskat huomaa helposti skuuteista ja köysistä tulevasta vaimeasta narinasta. Ruorimiehen ajaessa venettä tarkkaan, ei sisällä juurikaan huomaa veneen liikkuvan. Isomman aallon kohdalla Dysselin keula sukeltaa hieman veden alle ja kannelle tulee saavillinen vettä. Pari isompaa aaltoa saattaa heittää pari tippaa sitloodaankin.

Avomerimaininki muuttaa toimintaa sisätiloissa esimerkiksi ruoanlaiton suhteen. Juuri pilkotut porkkanat eivät pysy rivissä vaan vaeltelevat ympäri keittiön pöytää. Isommassa aallokossa aamupalan tekijä saa mad-respectin, jos aamupalapöydästä löytyy omin pikkukätösin termariin kaadettua suodatinkahvia pikakahvin sijaan. Peräsintilaan ei ole mukavaa tetsata ihan muuten vaan.

Aloitimme heti toisena päivänä avomerikalastajanuramme.

Meillä on avomerikalastuksen ”The Book”, jonka mukaan kalaa ei todennäköisesti saa lukematta opusta. Olemme noin puolivälissä kirjaa – ja kirjoittajan kommentti pitänee vielä toistaiseksi paikkansa. Olemme kuitenkin optimistisia tulevan kalastusuramme kanssa, ja meillä on keittiössä suhteellisen hyvä varustus ensimmäistä kala-ateriaa varten. Sinällään kalavehkeemme todennäköisesti vielä tuottaa tulosta, koska saimme lähestulkoon saalista! Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut kala vaan lintu. Kyseinen ankka pyrki haalimaan noin viiden sekunnin välein veden pintaan (kalakirjan ohjeen mukaan) tulevaa lurettamme. Lintu kuitenkin totesi, että lure ei ole hyvä juttu ja lensi pois. Emme ehtineet kaivaa lintukirjaa, mutta myös paisti olisi varmaan ollut ihan maittavaa.

Kalaa odotellessa leivoimme kokonaan omatekoista pitsaa. Pitsan onnistuminen valaa uskoa tuleviin Dysselin keittiön antimiin sekä tuoreen leivän että muiden leivonnaisten osalta. Stay tuned! Pitsan leipominen (mitä ei ihan joka päivä tule kotona muutenkaan tehtyä) vie meriolosuhteissa sen verran aikaa, että taisimme alkaa puuhailemaan ja miettimään asiaa pikkuisen aamupalan jälkeen. Ruoka-aikaan (=kun on nälkä) pitsa tulikin uunista.

Muilta osin Biscayalla ajoimme spinnulla kun se oli mahdollista, koneella kun ei tuullut lainkaan ja taidettiin melko tiukkaa sivutuultakin olla jollakin hetkellä. Delfiinit seurailivat touhuamme usean tunnin ajan ja jokunen kävi aina yölläkin hyppäämässä perän vierestä. Muutama kirja ja yksi artikkeli tuli lueskeltua. Kirja käsitteli tekijänoikeutta, patentteja sekä varsinaisesti IP  –omaisuuden tehokasta hallintaa. Artikkeli oli myös aika akateeminen ja käsitteli lisensointikysymyksiä hyyyvinkin syvällisesti keskittyen hieman tuonne patenttien jännään ja eriskummalliseen maailmaan open source softan osalta. (what? oikiksessa opetettiin, ettei softaa voi patentoida...) Lisenssejä meillä on muuten Dysselissäkin aikamoinen kasa. Open source on niin mielenkiintoista juridisesti mietittynä, joten siitä voisi jotain omia näkemyksiä kirjoitella myöhemmin.

Softasta tuli mieleen – ja teknisyydestä huolimatta – meidän AIS järjestelmään tuli bugi! Teknologiayhtiössä työskennelleenä bugi (=virhe ohjelmassa) tai mahdollisuus sellaisen olemassaoloon jossain vaiheessa tuotteen kehitystä ei tunnu ihan hirvittävän kaukaiselta. Meidän AIS ilmoitti keskellä ainoaa sumuista yötä, että ”software problem, sent to repair”. Koomista tässä on se, että AIS jatkoi toimintaansa aamulla auringon noustessa ja hajosi jälleen illan suussa. Taas päivällä AIS toimi aivan hyvin. Joku insinööri voisi miettiä, että mistä ja miten vehje saa kellonajan ja miksi se ei toimi juuri yöllä (jolloin sitä tietty tarvitaan). Laitteessa on GPS, joten kellonaika voi periaatteessa tulla sieltä? Saimme laitteen huoltoon, ja lähettävät meille korjatun viikon sisällä.

Saavuimme La Corunaan aamutuimaan. Espajanja näyttää olevan rento & aurinkoinen. Kävimme syömässä tapas välipalaa ’ylityksen’ kunniaksi – oli jopa parempaa kuin Dysselin pitsa.

Pari päivää täällä on mennyt aika rennosti lomaillessa. Keulapotkuriin piti sukellella kun siellä oli jokin elukka (kasa levää).

Täältä matka jatkunee huomenna kohti pienempää kylää Espanjan ja Portugalin rajalla.

-ossi

Relay Message From DYSSEL

Terveiset Biscaylta. Pahamainen merenpohjan madaltumiskohta ylitetty ja arvioitu saapuminen Espanjaan sunnuntaina. Tama samalla testiviesti satelliitin kautta.

--

Kolme viikkoa takana

Reissua Dysselin kanssa on nyt takana reilu 3 viikkoa ja vene on saatu jo Ranskan rannikolle saakka odottamaan sopivaa sääikkunaa Biscay-lahden ylitykselle.

 

Dyssel on jo läntisellä pallonpuoliskolla, joten taitaa olla aika kipparin ensimmäiselle blogipostaukselle reissun päältä.

 

Monen lukijan mielessä lienee kysymys siitä, miten siellä menee. "Hyvin kiitos" sopii loistavasti vastaukseksi – toivottavasti samoin Suomessa. Kolme viikkoa on vierähtänyt äärettömän nopeasti ja vene-elämän rutiineihin on jo alkanut tottua ja miehistö on edelleen hyvin puheväleissä! Ensimmäisen miehistön lennettyä koti-Suomeen reilun viikon jälkeen, totuttelimme vene-elämään kolmestaan reilun viikon kunnes saimme Englannista mukaan uuden miehistönjäsenen matkalle kohti Lissabonia.

 

Edessä on kohta ensimmäinen varsinainen "valtameriosuus", eli Biscay-lahden ylitys, jonne on tarkoitus lähteä huomenna iltapäivällä, jos vain uusimmat sääennusteet suosivat ylitystä. Biscay-lahden eteläpuolella on ollut pitkän syvä matalapaine (eli huono keli), joka on pitänyt meidät rannassa odottamassa matalapaineen liikkumista pois meidän reitiltämme. Odottelemme siis Brestin perinteisessä kaupungissa ns. stand-by -tilassa ns. go-käskyä merille. Odotteluaika on kulunut erittäin nopeasti veneen normaaleissa huoltotöissä (mm. kone, sähköjärjestelmät, purjeet jne.) ja erilaisissa tarkistuksissa pidempää ylitystä silmälläpitäen.

 

Biscay-lahden ylityksestä on kirjoitettu paljon (yleensä kovin ikävää), mutta kohta näemme ja koemme ihan itse, millainen merialue se on. Ns. merimukavuutta näyttää säätelevän eniten veneen liike, joka aiheutuu aalloista ja kallistuksesta. Silloin kun sääolosuhteet ovat hyvät, tämä vene kulkee kuin juna ja kaikki onnistuu yhtä helposti (tai vaikeasti) kuin satamassa, mutta kun aalto kasvaa, muuttuu koko elämä. Yritäpä kaataa kahvia kuppiin, kun kuppi karkaa alta, puhumattakaan lautasesta tai kattilasta. Yritäpä pukea, kun lattia heiluu joka suuntaan jne. Meidän reissun teemana ei ole hakea kilpapurjehtijoiden suosimia kovia tuulia (ja sitä myötä suurta aallokkoa), vaan löytää reitti, jolla matka edistyy mukavasti purjehtien. Usein tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty - ja elämä edellyttää pitkiä (todella pitkiä) hermoja, kun kaiken tekeminen heiluvassa veneessä vaatii melkoisesti enemmän keskittymistä kuin koti-Helsingissä.

 

Ajattelin listata tähän viisi päällimmäisenä mielessä olevaa asiaa, jotka ovat jääneet tässä vaiheessa mieleen purjehduksen näkökulmasta.

 

1.     1 - Ajan kuluminen

Ensimmäisenä asiana mieleen nousee se, että päivät menevät paljon paljon nopeammin mitä ajattelin - ainakin toistaiseksi. Tähän mennessä olemme ehtineet katsoa ainoastaan yhden (!) leffan. Ensimmäinen kirjakin on vasta puolivälissä. Aika vaan lentää täällä ja tekemistä riittää.

Tätä ajankulumista tietenkin siivittää matkaveneilijän kumppani, eli korjauslista ja se, että kaiken tekemiseen kuluu paljon enemmän aikaa, mitä koto-Suomessa kuluisi. Merellä tekemistä riittää todellakin purjehtimisessa, ruuan laittamisessa, siivouksessa, tavaroiden etsimisessä veneestä (aikamoisesta armeijamaisesta järjestyksestä huolimatta), navigoinnissa, vahtijärjestelmän pyörittämisessä jne. Maissa aika menee vieläkin nopeammin, kun ensin selvittelee uuden sataman erilaiset kuviot eri porttikoodien, wifin, suihkujen, veden, polttoaineen, roskien jne. suhteen - ja sen jälkeen alkaa etsiä ruokakauppaa, iltaravintolaa tms. En olisi ikinä uskonut, miten paljon aikaa näihin saa kulumaan.

Tämän lisäksi veneessä on niin tuhottoman monta erilaista järjestelmää ja osaa, että aina joku kaipaa korjausta/huoltoa tai vaan tarkistusta. Toistaiseksi isompaa huomiota on vaatinut mm. latausjärjestelmä (erinäistä säätöä, jotta akut latautuvat täyteen), makeavesijärjestelmä (muutama liitoksen korjaus), peräsinakseli (vaati voitelua) ja kompassi- ja jääkaapin valo. Kaksi viimeisintä kuvaa hyvin arkea. Toinen kompassivalo oli saanut Itämeren myräkässä kostetutta sisäänsä, joka laukaisi sulakkeen. Korjauksen yhteydessä hajosi toinen valo, ja kompassia ei pystynyt lukemaan yöllä toisella halssilla (onneksi tämäkin saatiin kolvauksen jälkeen korjattua – tuli yläasteen teknisentyön tuntien taidoille käyttöä…). Jääkaapista ei taas löytänyt yövahdissa mitään, kun valo oli rikki (sekin tosin saatiin korjattua). Isossa mittakaavassa nämä ovat hyvin pientä ja täysin normaalia, mutta ajan niissä saa kulumaan.

Nyt alkaa muutenkin huomata, että totumme tähän matkapurjehtijan elämään, jossa ei periaatteessa ole mihinkään kiire, mutta silti tekemistä on aina ja aika meinaa loppua kesken heti alkuunsa.

 

2.     2- Itämeren myräkkä, eli ns. reissun tulikaste, josta blogissa onkin jo kirjoitettu useampaan kertaan.

Myräkkään liittyi ehkä myös tietynlainen voimattomuuden tunne. Heräsin yöllä vahtiin, kun minulle tultiin ilmoittamaan, että tuuli oli jo siinä vaiheessa noussut yli 15 m/s ja puuskissa n. 17 m/s ja edestä tulee laiva kohti. Aloin pukea purjehduspukua päälle ja menin katsomaan karttapöydälle Navtex-sanomia (merenkulun tiedotejärjestelmä), jossa ensimmäisenä oli "Gale Warning North Baltic Sea" (eli ns "myrskyvaroitus"). Ensimmäinen ajatukseni oli, että "häh, eihän tänne myrskyä luvattu?!". Mitä voit tehdä? Katsoin, että lähimpään rantaan on vähintään 12 h matka ja sekin olisi Viro, jonka rannikolle oli luvattu vieläkin kovempaa keliä. Ainoa vaihtoehto oli siis painaa eteenpäin ja tietää, että keli vain pahenee. Onneksi Ruotsin rannikko olisi vastassa reilun 15h päästä. Meri opetti heti, että olet vain lastu lainehilla.

 

Kipparin näkökulmasta kysymys on tietenkin myös se, miksi myräkkä pääsi ehkä hieman yllättämään. Olimme valmistelleet mitä erilaisempia kovan kelin suunnitelmia, mutta omaan päähän ei saanut mahtumaan ajatusta, että kova keli voi ihan aikuisten oikeasti yllättää jo Itämerellä. Tästä lähtien oppii suhtautumaan lähivesiinkin eritavalla. Hyvän kuvan tilanteesta antaa se, että veneen yli kaatui aaltoja niin, että ne menivät sisään mm. liesituulettimen putkeen ja lopputuloksena oli se, että lieden päälle jätetty makaronilaatikko ui suolavedessä. Käykö näin kotona? WC:n yksi ilmastointiventtiili oli unohdettu sulkea kunnolla, joten WC:seen mennessä sai aallon kaatuessa veneen päälle sopivan merivesisuihkun jne.

 

Seuraavaksi, kun keli alkaa nousta, niin noudatamme suunnitelmiemme ja valmistelemme veneen ns. "kovan kelin modeen", jolla vene olisi pysynyt ainakin paremmin kuivana sisältä. Onneksi matkaan oli lähdetty todella vankalla veneellä, joten mitään hätää meillä ei ollut. Vene kulki todella hienosti, ainoastaan miehistön meripahoinvointikykyjä testattiin.

 

3.     3- Reittijakojärjestelmät, eli isojen merien "moottoritiet"

Päivittäisen navigoinnin suurin murhe on ollut lähes miljoonat laivat, jotka ovat aina meidän reitillämme (tai me niiden…). Reittijakojärjestelmä on siis yksinkertaistettuna karttaan piirretyt viivat, eli kaistat, joiden sisällä kaupallisen liikenteen pitää pysyä ja ajaa niitä vielä oikeaan suuntaan. Dyssel on näissä kekkereissä aivan minipurkki, joka väistää kaikkea muuta liikennettä – joten navigointi ei ole ollut tylsää. Onneksi nykyaika pelastaa paljon, ja välillä homma tuntuu enemmänkin Playstation-pelin pelaamiselta kuin perinteiseltä navigoinnilta kun seikkailemme näiden isojen merien moottoriteiden lähistöllä. AIS-järjestelmä näyttää laivat karttaplotterin ruudulla kulkusuuntineen ja varoittaa yhteentörmäyksistä, ja lisäksi yöllä olemme käyttäneet sen päällä vielä tutkaa. Käytännössä näytöstä ei siis tarvitse edes nostaa katsetta. Uusi B&G:n laajakaistatutkamme on osoittautunut niin hyväksi, että olen alkanut oikeasti luottamaan siihen. Se löytää pienen puupaatinkin reilun 3 km päästä (n. 2 mpk). Täytyy jopa myöntää, että muutama aamiainen on tullut syötyä sisällä veneessä pelkän iPad:n kanssa, josta näkee langattomasti koko navigointijärjestelmän.

Liian tutuksi on jo alkanut tulla VHF-radiopuhelimen (eli merien radiopuhelinjärjestelmä) kautta tulleet kutsut "Sailing vessel Dyssel, Dyssel this is traffic control centre" tms. Seuraava kysymys oli heillä aina, että mitä me teemme reittijakojärjestelmässä. Aina yritin kertoa, että olemme ylittämässä sitä. Kuitenkin aina jotain oli vialla, olimme ylittämässä kuulemma väärästä kohtaa tai kuuntelimme väärää VHF-kanavaa tms. Ja me olemme olleet mallioppilas VHF:n kanssa, kun olemme käytännössä kuunnelleet sitä aina liikkuessamme.

Juristin mieleen nousee kysymys, miksi tässä ei saa mennä – mihin kielto perustuu? Vastaus tulee kansainvälisistä sopimuksista ja tietenkin valtioiden aluevesillä niiden noudattamien kansainvälisten sopimusten kautta. Aavalla merellä ei siis olekaan niin aavaa kuin aluksi luulisi – ja edes merellä ei saa mennä miten haluaa. No, eiköhän matkan myöhemmässä vaiheessa ala jo kaivata laivaliikennettä seuraksi, kun pääsemme tuonne Atlannille. 

4.     4- Virrat ja vuorovesi

Itämeren jälkeen vuorovesi-ilmiö ja siihen liittyvät virrat ovat tuoneet aivan uuden elementin purjehdukseen, tai enemmänkin etenemiseen ja satamaan saapumiseen/sieltä lähtemiseen. Tästä kaikesta blogissa on jo kirjoitettu, joten totean vain, että laittaa suomipurjehtijan aivan uuden elementin eteen.

Ihme, ettei tätä vuorovesi-ilmiötä pystytä vielä käyttämään tehokkaasti sähkön tuottamiseen – niin kovia nämä virrat ovat. Onkohan tässä käytetty kaikki ammattitaito, mitä on olemassa maailmassa?

 

5.     5- Uuden näkeminen

 

Viimeisimpänä, mutta ei tietenkään vähäisimpänä, niin täytyy mainita uuteen satamaan saapuminen – ja siihen liittyvä hieno tunne aina uuden näkemisestä ja kokemisesta! Ja saavutus taas yhden merimatkan onnistumisesta.

 

Näistä lähtökohdista on hyvä edetä!

 

Blogipostauksen kirjoittamista aloittaessani veneen kannella paistaa aurinko, shorsit ovat jalassa, tuulee sivumyötäisesti n. 5 m/s ja taustalla soi suomihenkisesti Leevi and the Leevings. Loppuosa on kirjoitettu Brestin sataman laiturissa lilluessa edelleen shortsit jalassa ja Antin ja Jarnon rakentaessa kalastusvälineitä, jos vaikka seuraavaksi söisimme itse pyydettyä kalaa.

- Arimo -

Vuorovesielämää Englannissa

Virta ei aina vie perille.

Vaikka usein purjehtiessa ihmisten mindset menee jotakuinkin niin, että köysien irrotessa laiturista – ollaan jo perillä. Tämä on täysin totta. Eihän meilläkään varsinaisesti ole ”määränpäätä”. Tästä huolimatta vene on mukavaa saada kulkemaan. Sen sijaan, hämärää ja turhauttavaa on se, että veneen kulkiessa nätisti 6-7 solmua reippaassa sivumyötäisessä, oikea nopeus on vain muutama hassu solmu virran tullessa päin näköä. Tämä on tällaisen saaristopurjehtijan vaikea ymmärtää.

Kävimme katsastamassa melkoisen vastavirran lähtiessämme Weymouthin satamasta. Veneen nopeus oli noin 7 solmua, mutta sama niemennokka pysyi näköpiirissä useamman tunnin ajan. Karttaohjelma näytti jopa 4.5 solmun vastavirtaa. Virran kääntyessä myötäiseksi olimme tietysti jo ohittaneet kyseisen paikan.

Moni voisi kysyä, että eikö pitäisi katsella niitä virtoja etukäteen? Jep, mutta asia on kuitenkin moniulotteinen. Ensinnäkin, tänään rantautuessamme Plymouthin satamaan, saatoimme tulla sinne vasta nousuveden aikaan, koska muutoin sataman aukolla oli vain metri vettä. Tämän lisäksi Weymouthin sataman noususilta avautuu vain muutamia kertoja päivässä, joten satamasta ei lähdetä silloin kun huvittaa. Tämän vuoksi virtojen optimointi on aika lailla mahdotonta. Toisaalta tällöin hankaloittuu myös arvio määränpäähän saapumisesta.

Plymouthiin ajoitus osui kuitenkin aika kivasti, sillä saavuimme satamaan vajaa paria tuntia liian ”aikaisin”. Laskimme ankkurin ja söimme. Plymouthin satamaan pääsimme sulun läpi. Satamamestarin mukaan sulussa oli aikaisimmalla hetkellä jolloin saatoimme sitä käyttää suunnilleen saman verran vettä mitä oma veneemme tarvitsee, eli noin 2.3 m. Sulkujen kanssa operointi liittyy melko suureen vuorovesivaihteluun. Tässäkin satamassa on vuoroveden laskua rajoitettu sululla, jotta satama toimii 24/7. Aika mielenkiintoinen konstruktio on se, että nousuveden aikana tänne pääsee ilman sulkua ”free flow” sulun kautta. Tätä ei parane käyttää laskuveden aikana, koska vettä on sulun kohdalla alle metri. 

Plymouth on aika paljon Weymouthia suurempi kaupunki, jota suuret vieläkin armeijan käytössä olevat linnoitukset suojelevat. Sataman ympärillä on ehkä 10 baaria ja muutama yökerho, joten satama-alue on aika lailla eloisa näin myöhään illallakin. Swanimme on parkissa noin 30 metrin päässä lähimmästä rantabaarista, joten musiikki näyttää kuuluvan satamamaksuun. 

Seilaus Weymouthista tänne meni ilman mitään ihmeellisyyksiä aika lailla peruspurjehduksena. Tuuli oli myötäistä ja keskimäärin noin 10 m/s eli hieman vähemmän mitä välille oli ennustettu keskituuleksi. Tämä tuuli nosti aallokon, jota brittisäätiedotuksissa kuvattiin sanalla ”moderate”. Vene rullasi jonkin verran varsinkin virtaavissa paikoissa, mutta tuon verran se näyttää aina heiluvan myötäisissä tuulissa näillä vesillä. 

Yöllä pari pyöriäistä tuli moikkaamaan ja ui hetken aivan veneen perässä sukellen eri puolille veneen kylkeä. Alun "mikä hitto veneen reunaan osuu" -fiiliksen jälkeen niiden surffailua aalloissa ja veneen ympärillä oli siistiä seurata.

Jarno liittyi miehistöön aiemmin tänään ja purjehtii kanssamme Portugalin suunnille seuraavan muutaman viikon aikana. Jarno on btw vuodattanut todennäköisesti eniten verta projektimme eteen. Asia liittyy mitä mahtavimpaan ensiapukoulutukseen, jonka Jarno projektin lääkärinä meille piti. Pistelimme toisillemme tippoja ja harjoittelimme lastoitusta jne. Grande final oli luomenpoistosta tulleen haavan ompeleminen. Jarno oli vapaaehtoinen. Varsinainen luomen poistaminen ei kuulunut kurssimme sisältöön, joten sitä emme tehneet itse vaan jätimme asian ammattilaiselle. Luomenpoistoa ei kuulemma ole tarpeen tehdä Atlantilla. Sen sijaan puudutus ja haavan ompeleminen kuului asiaan. Olemme ehdottoman kiitollisia mahtavista treenausilloista Anastasialle&Jarnolle!

Projektin alussa ei varsinaisesti tullut mieleen, että pistän Anttiin muutaman pullon sokerivettä suonensisäisesti tipan kanssa, taikka seurailen kun omaan käteen pistetään kaikennäköisiä tippasysteemejä.  Ensiapuharjoituksia pidimme suunnilleen kerran viikossa kesän aikana. Tarkoitus oli ottaa useampi kerta, jotta voisimme harjoitella vain muutaman tunnin. Siitä huolimatta nämä(kin) illat venyivät usein suhteellisen myöhään yölle. Nämä ensiapuiltamat olivat kyllä muiltakin osin aika erityisiä verrattuna tavalliseen arkeen.

Tänään illalla otimme puhelinkonffan Skypellä Ellille&Mirvalle Suomen Turkuun! Samalla latailimme projektin nettisivuille vähän kuvamateriaalia Itämerestä ja muutamia muita otoksia. Kuvat löytyvät tästä. Täällä emme ole huippunopeassa 4G –verkossa 24/7, joten kuvien siirtely vaatii hieman kärsivällisyyttä.

Englanti olisi tarkoitus jättää huomenna ja lähteä kohti Ranskan Brestiä, jossa poikkeamme vielä ennen Biskajan lahden ylitystä. Alun perin olimme ajatelleet, että seilaisimme suoraan täältä lahden yli ja jatkaisimme Portugaliin. Portugalin sääolosuhteet kuitenkin ovat tällä hetkellä hieman ikäviä siellä olevan matalapaineen vuoksi. Tällä ei ole vaikutusta sinällään lahden ylitykseen suurelta osin, mutta määränpäässä saattaa olla sateista ja merkittävää vastatuulta. Brestissä näemme tarkemmin miten sääolosuhteet kehittyvät, vaikka se lisääkin muutamalla maililla matkan pituutta.

-ossi