Virta ei aina vie perille.
Vaikka usein purjehtiessa ihmisten mindset menee jotakuinkin
niin, että köysien irrotessa laiturista – ollaan jo perillä. Tämä on täysin
totta. Eihän meilläkään varsinaisesti ole ”määränpäätä”. Tästä huolimatta vene
on mukavaa saada kulkemaan. Sen sijaan, hämärää ja turhauttavaa on se, että
veneen kulkiessa nätisti 6-7 solmua reippaassa sivumyötäisessä, oikea nopeus on
vain muutama hassu solmu virran tullessa päin näköä. Tämä on tällaisen
saaristopurjehtijan vaikea ymmärtää.
Kävimme katsastamassa melkoisen vastavirran lähtiessämme
Weymouthin satamasta. Veneen nopeus oli noin 7 solmua, mutta sama niemennokka
pysyi näköpiirissä useamman tunnin ajan. Karttaohjelma näytti jopa 4.5 solmun
vastavirtaa. Virran kääntyessä myötäiseksi olimme tietysti jo ohittaneet kyseisen
paikan.
Moni voisi kysyä, että eikö pitäisi katsella niitä virtoja
etukäteen? Jep, mutta asia on kuitenkin moniulotteinen. Ensinnäkin, tänään
rantautuessamme Plymouthin satamaan, saatoimme tulla sinne vasta nousuveden
aikaan, koska muutoin sataman aukolla oli vain metri vettä. Tämän lisäksi
Weymouthin sataman noususilta avautuu vain muutamia kertoja päivässä, joten
satamasta ei lähdetä silloin kun huvittaa. Tämän vuoksi virtojen optimointi on
aika lailla mahdotonta. Toisaalta tällöin hankaloittuu myös arvio määränpäähän
saapumisesta.
Plymouthiin ajoitus osui kuitenkin aika kivasti, sillä
saavuimme satamaan vajaa paria tuntia liian ”aikaisin”. Laskimme ankkurin ja
söimme. Plymouthin satamaan pääsimme sulun läpi. Satamamestarin mukaan sulussa
oli aikaisimmalla hetkellä jolloin saatoimme sitä käyttää suunnilleen saman
verran vettä mitä oma veneemme tarvitsee, eli noin 2.3 m. Sulkujen kanssa
operointi liittyy melko suureen vuorovesivaihteluun. Tässäkin satamassa on
vuoroveden laskua rajoitettu sululla, jotta satama toimii 24/7. Aika
mielenkiintoinen konstruktio on se, että nousuveden aikana tänne pääsee ilman
sulkua ”free flow” sulun kautta. Tätä ei parane käyttää laskuveden aikana,
koska vettä on sulun kohdalla alle metri.
Plymouth on aika paljon Weymouthia
suurempi kaupunki, jota suuret vieläkin armeijan käytössä olevat linnoitukset
suojelevat. Sataman ympärillä on ehkä 10 baaria ja muutama yökerho, joten satama-alue on aika lailla eloisa näin myöhään illallakin. Swanimme on parkissa noin 30 metrin päässä lähimmästä rantabaarista, joten musiikki näyttää kuuluvan satamamaksuun.
Seilaus Weymouthista tänne meni ilman mitään
ihmeellisyyksiä aika lailla peruspurjehduksena. Tuuli oli myötäistä ja
keskimäärin noin 10 m/s eli hieman vähemmän mitä välille oli ennustettu
keskituuleksi. Tämä tuuli nosti aallokon, jota brittisäätiedotuksissa kuvattiin
sanalla ”moderate”. Vene rullasi jonkin verran varsinkin virtaavissa paikoissa,
mutta tuon verran se näyttää aina heiluvan myötäisissä tuulissa näillä vesillä.
Yöllä pari pyöriäistä tuli moikkaamaan ja ui hetken aivan veneen perässä
sukellen eri puolille veneen kylkeä. Alun "mikä hitto veneen reunaan osuu" -fiiliksen jälkeen niiden surffailua aalloissa ja veneen ympärillä oli siistiä seurata.
Jarno liittyi miehistöön aiemmin tänään ja purjehtii
kanssamme Portugalin suunnille seuraavan muutaman viikon aikana. Jarno on btw
vuodattanut todennäköisesti eniten verta projektimme eteen. Asia liittyy mitä
mahtavimpaan ensiapukoulutukseen, jonka Jarno projektin lääkärinä meille piti.
Pistelimme toisillemme tippoja ja harjoittelimme lastoitusta jne. Grande final
oli luomenpoistosta tulleen haavan ompeleminen. Jarno oli vapaaehtoinen.
Varsinainen luomen poistaminen ei kuulunut kurssimme sisältöön, joten sitä emme
tehneet itse vaan jätimme asian ammattilaiselle. Luomenpoistoa ei kuulemma ole
tarpeen tehdä Atlantilla. Sen sijaan puudutus ja haavan ompeleminen kuului
asiaan. Olemme ehdottoman kiitollisia mahtavista treenausilloista
Anastasialle&Jarnolle!
Projektin alussa ei varsinaisesti tullut mieleen, että
pistän Anttiin muutaman pullon sokerivettä suonensisäisesti tipan kanssa,
taikka seurailen kun omaan käteen pistetään kaikennäköisiä tippasysteemejä. Ensiapuharjoituksia pidimme suunnilleen kerran
viikossa kesän aikana. Tarkoitus oli ottaa useampi kerta, jotta voisimme
harjoitella vain muutaman tunnin. Siitä huolimatta nämä(kin) illat venyivät usein
suhteellisen myöhään yölle. Nämä ensiapuiltamat olivat kyllä muiltakin osin
aika erityisiä verrattuna tavalliseen arkeen.
Tänään illalla otimme puhelinkonffan Skypellä
Ellille&Mirvalle Suomen Turkuun! Samalla latailimme projektin nettisivuille
vähän kuvamateriaalia Itämerestä ja muutamia muita otoksia. Kuvat löytyvät tästä. Täällä emme ole
huippunopeassa 4G –verkossa 24/7, joten kuvien siirtely vaatii hieman
kärsivällisyyttä.
Englanti olisi tarkoitus jättää huomenna ja lähteä kohti
Ranskan Brestiä, jossa poikkeamme vielä ennen Biskajan lahden ylitystä. Alun
perin olimme ajatelleet, että seilaisimme suoraan täältä lahden yli ja
jatkaisimme Portugaliin. Portugalin sääolosuhteet kuitenkin ovat tällä hetkellä
hieman ikäviä siellä olevan matalapaineen vuoksi. Tällä ei ole vaikutusta sinällään
lahden ylitykseen suurelta osin, mutta määränpäässä saattaa olla sateista ja
merkittävää vastatuulta. Brestissä näemme tarkemmin miten sääolosuhteet
kehittyvät, vaikka se lisääkin muutamalla maililla matkan pituutta.
-ossi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti