Kolme viikkoa takana

Reissua Dysselin kanssa on nyt takana reilu 3 viikkoa ja vene on saatu jo Ranskan rannikolle saakka odottamaan sopivaa sääikkunaa Biscay-lahden ylitykselle.

 

Dyssel on jo läntisellä pallonpuoliskolla, joten taitaa olla aika kipparin ensimmäiselle blogipostaukselle reissun päältä.

 

Monen lukijan mielessä lienee kysymys siitä, miten siellä menee. "Hyvin kiitos" sopii loistavasti vastaukseksi – toivottavasti samoin Suomessa. Kolme viikkoa on vierähtänyt äärettömän nopeasti ja vene-elämän rutiineihin on jo alkanut tottua ja miehistö on edelleen hyvin puheväleissä! Ensimmäisen miehistön lennettyä koti-Suomeen reilun viikon jälkeen, totuttelimme vene-elämään kolmestaan reilun viikon kunnes saimme Englannista mukaan uuden miehistönjäsenen matkalle kohti Lissabonia.

 

Edessä on kohta ensimmäinen varsinainen "valtameriosuus", eli Biscay-lahden ylitys, jonne on tarkoitus lähteä huomenna iltapäivällä, jos vain uusimmat sääennusteet suosivat ylitystä. Biscay-lahden eteläpuolella on ollut pitkän syvä matalapaine (eli huono keli), joka on pitänyt meidät rannassa odottamassa matalapaineen liikkumista pois meidän reitiltämme. Odottelemme siis Brestin perinteisessä kaupungissa ns. stand-by -tilassa ns. go-käskyä merille. Odotteluaika on kulunut erittäin nopeasti veneen normaaleissa huoltotöissä (mm. kone, sähköjärjestelmät, purjeet jne.) ja erilaisissa tarkistuksissa pidempää ylitystä silmälläpitäen.

 

Biscay-lahden ylityksestä on kirjoitettu paljon (yleensä kovin ikävää), mutta kohta näemme ja koemme ihan itse, millainen merialue se on. Ns. merimukavuutta näyttää säätelevän eniten veneen liike, joka aiheutuu aalloista ja kallistuksesta. Silloin kun sääolosuhteet ovat hyvät, tämä vene kulkee kuin juna ja kaikki onnistuu yhtä helposti (tai vaikeasti) kuin satamassa, mutta kun aalto kasvaa, muuttuu koko elämä. Yritäpä kaataa kahvia kuppiin, kun kuppi karkaa alta, puhumattakaan lautasesta tai kattilasta. Yritäpä pukea, kun lattia heiluu joka suuntaan jne. Meidän reissun teemana ei ole hakea kilpapurjehtijoiden suosimia kovia tuulia (ja sitä myötä suurta aallokkoa), vaan löytää reitti, jolla matka edistyy mukavasti purjehtien. Usein tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty - ja elämä edellyttää pitkiä (todella pitkiä) hermoja, kun kaiken tekeminen heiluvassa veneessä vaatii melkoisesti enemmän keskittymistä kuin koti-Helsingissä.

 

Ajattelin listata tähän viisi päällimmäisenä mielessä olevaa asiaa, jotka ovat jääneet tässä vaiheessa mieleen purjehduksen näkökulmasta.

 

1.     1 - Ajan kuluminen

Ensimmäisenä asiana mieleen nousee se, että päivät menevät paljon paljon nopeammin mitä ajattelin - ainakin toistaiseksi. Tähän mennessä olemme ehtineet katsoa ainoastaan yhden (!) leffan. Ensimmäinen kirjakin on vasta puolivälissä. Aika vaan lentää täällä ja tekemistä riittää.

Tätä ajankulumista tietenkin siivittää matkaveneilijän kumppani, eli korjauslista ja se, että kaiken tekemiseen kuluu paljon enemmän aikaa, mitä koto-Suomessa kuluisi. Merellä tekemistä riittää todellakin purjehtimisessa, ruuan laittamisessa, siivouksessa, tavaroiden etsimisessä veneestä (aikamoisesta armeijamaisesta järjestyksestä huolimatta), navigoinnissa, vahtijärjestelmän pyörittämisessä jne. Maissa aika menee vieläkin nopeammin, kun ensin selvittelee uuden sataman erilaiset kuviot eri porttikoodien, wifin, suihkujen, veden, polttoaineen, roskien jne. suhteen - ja sen jälkeen alkaa etsiä ruokakauppaa, iltaravintolaa tms. En olisi ikinä uskonut, miten paljon aikaa näihin saa kulumaan.

Tämän lisäksi veneessä on niin tuhottoman monta erilaista järjestelmää ja osaa, että aina joku kaipaa korjausta/huoltoa tai vaan tarkistusta. Toistaiseksi isompaa huomiota on vaatinut mm. latausjärjestelmä (erinäistä säätöä, jotta akut latautuvat täyteen), makeavesijärjestelmä (muutama liitoksen korjaus), peräsinakseli (vaati voitelua) ja kompassi- ja jääkaapin valo. Kaksi viimeisintä kuvaa hyvin arkea. Toinen kompassivalo oli saanut Itämeren myräkässä kostetutta sisäänsä, joka laukaisi sulakkeen. Korjauksen yhteydessä hajosi toinen valo, ja kompassia ei pystynyt lukemaan yöllä toisella halssilla (onneksi tämäkin saatiin kolvauksen jälkeen korjattua – tuli yläasteen teknisentyön tuntien taidoille käyttöä…). Jääkaapista ei taas löytänyt yövahdissa mitään, kun valo oli rikki (sekin tosin saatiin korjattua). Isossa mittakaavassa nämä ovat hyvin pientä ja täysin normaalia, mutta ajan niissä saa kulumaan.

Nyt alkaa muutenkin huomata, että totumme tähän matkapurjehtijan elämään, jossa ei periaatteessa ole mihinkään kiire, mutta silti tekemistä on aina ja aika meinaa loppua kesken heti alkuunsa.

 

2.     2- Itämeren myräkkä, eli ns. reissun tulikaste, josta blogissa onkin jo kirjoitettu useampaan kertaan.

Myräkkään liittyi ehkä myös tietynlainen voimattomuuden tunne. Heräsin yöllä vahtiin, kun minulle tultiin ilmoittamaan, että tuuli oli jo siinä vaiheessa noussut yli 15 m/s ja puuskissa n. 17 m/s ja edestä tulee laiva kohti. Aloin pukea purjehduspukua päälle ja menin katsomaan karttapöydälle Navtex-sanomia (merenkulun tiedotejärjestelmä), jossa ensimmäisenä oli "Gale Warning North Baltic Sea" (eli ns "myrskyvaroitus"). Ensimmäinen ajatukseni oli, että "häh, eihän tänne myrskyä luvattu?!". Mitä voit tehdä? Katsoin, että lähimpään rantaan on vähintään 12 h matka ja sekin olisi Viro, jonka rannikolle oli luvattu vieläkin kovempaa keliä. Ainoa vaihtoehto oli siis painaa eteenpäin ja tietää, että keli vain pahenee. Onneksi Ruotsin rannikko olisi vastassa reilun 15h päästä. Meri opetti heti, että olet vain lastu lainehilla.

 

Kipparin näkökulmasta kysymys on tietenkin myös se, miksi myräkkä pääsi ehkä hieman yllättämään. Olimme valmistelleet mitä erilaisempia kovan kelin suunnitelmia, mutta omaan päähän ei saanut mahtumaan ajatusta, että kova keli voi ihan aikuisten oikeasti yllättää jo Itämerellä. Tästä lähtien oppii suhtautumaan lähivesiinkin eritavalla. Hyvän kuvan tilanteesta antaa se, että veneen yli kaatui aaltoja niin, että ne menivät sisään mm. liesituulettimen putkeen ja lopputuloksena oli se, että lieden päälle jätetty makaronilaatikko ui suolavedessä. Käykö näin kotona? WC:n yksi ilmastointiventtiili oli unohdettu sulkea kunnolla, joten WC:seen mennessä sai aallon kaatuessa veneen päälle sopivan merivesisuihkun jne.

 

Seuraavaksi, kun keli alkaa nousta, niin noudatamme suunnitelmiemme ja valmistelemme veneen ns. "kovan kelin modeen", jolla vene olisi pysynyt ainakin paremmin kuivana sisältä. Onneksi matkaan oli lähdetty todella vankalla veneellä, joten mitään hätää meillä ei ollut. Vene kulki todella hienosti, ainoastaan miehistön meripahoinvointikykyjä testattiin.

 

3.     3- Reittijakojärjestelmät, eli isojen merien "moottoritiet"

Päivittäisen navigoinnin suurin murhe on ollut lähes miljoonat laivat, jotka ovat aina meidän reitillämme (tai me niiden…). Reittijakojärjestelmä on siis yksinkertaistettuna karttaan piirretyt viivat, eli kaistat, joiden sisällä kaupallisen liikenteen pitää pysyä ja ajaa niitä vielä oikeaan suuntaan. Dyssel on näissä kekkereissä aivan minipurkki, joka väistää kaikkea muuta liikennettä – joten navigointi ei ole ollut tylsää. Onneksi nykyaika pelastaa paljon, ja välillä homma tuntuu enemmänkin Playstation-pelin pelaamiselta kuin perinteiseltä navigoinnilta kun seikkailemme näiden isojen merien moottoriteiden lähistöllä. AIS-järjestelmä näyttää laivat karttaplotterin ruudulla kulkusuuntineen ja varoittaa yhteentörmäyksistä, ja lisäksi yöllä olemme käyttäneet sen päällä vielä tutkaa. Käytännössä näytöstä ei siis tarvitse edes nostaa katsetta. Uusi B&G:n laajakaistatutkamme on osoittautunut niin hyväksi, että olen alkanut oikeasti luottamaan siihen. Se löytää pienen puupaatinkin reilun 3 km päästä (n. 2 mpk). Täytyy jopa myöntää, että muutama aamiainen on tullut syötyä sisällä veneessä pelkän iPad:n kanssa, josta näkee langattomasti koko navigointijärjestelmän.

Liian tutuksi on jo alkanut tulla VHF-radiopuhelimen (eli merien radiopuhelinjärjestelmä) kautta tulleet kutsut "Sailing vessel Dyssel, Dyssel this is traffic control centre" tms. Seuraava kysymys oli heillä aina, että mitä me teemme reittijakojärjestelmässä. Aina yritin kertoa, että olemme ylittämässä sitä. Kuitenkin aina jotain oli vialla, olimme ylittämässä kuulemma väärästä kohtaa tai kuuntelimme väärää VHF-kanavaa tms. Ja me olemme olleet mallioppilas VHF:n kanssa, kun olemme käytännössä kuunnelleet sitä aina liikkuessamme.

Juristin mieleen nousee kysymys, miksi tässä ei saa mennä – mihin kielto perustuu? Vastaus tulee kansainvälisistä sopimuksista ja tietenkin valtioiden aluevesillä niiden noudattamien kansainvälisten sopimusten kautta. Aavalla merellä ei siis olekaan niin aavaa kuin aluksi luulisi – ja edes merellä ei saa mennä miten haluaa. No, eiköhän matkan myöhemmässä vaiheessa ala jo kaivata laivaliikennettä seuraksi, kun pääsemme tuonne Atlannille. 

4.     4- Virrat ja vuorovesi

Itämeren jälkeen vuorovesi-ilmiö ja siihen liittyvät virrat ovat tuoneet aivan uuden elementin purjehdukseen, tai enemmänkin etenemiseen ja satamaan saapumiseen/sieltä lähtemiseen. Tästä kaikesta blogissa on jo kirjoitettu, joten totean vain, että laittaa suomipurjehtijan aivan uuden elementin eteen.

Ihme, ettei tätä vuorovesi-ilmiötä pystytä vielä käyttämään tehokkaasti sähkön tuottamiseen – niin kovia nämä virrat ovat. Onkohan tässä käytetty kaikki ammattitaito, mitä on olemassa maailmassa?

 

5.     5- Uuden näkeminen

 

Viimeisimpänä, mutta ei tietenkään vähäisimpänä, niin täytyy mainita uuteen satamaan saapuminen – ja siihen liittyvä hieno tunne aina uuden näkemisestä ja kokemisesta! Ja saavutus taas yhden merimatkan onnistumisesta.

 

Näistä lähtökohdista on hyvä edetä!

 

Blogipostauksen kirjoittamista aloittaessani veneen kannella paistaa aurinko, shorsit ovat jalassa, tuulee sivumyötäisesti n. 5 m/s ja taustalla soi suomihenkisesti Leevi and the Leevings. Loppuosa on kirjoitettu Brestin sataman laiturissa lilluessa edelleen shortsit jalassa ja Antin ja Jarnon rakentaessa kalastusvälineitä, jos vaikka seuraavaksi söisimme itse pyydettyä kalaa.

- Arimo -