Haikein mielin kirjoitan tämän tekstin. Ikimuistoinen viikko lähenee loppuaan. Ikimuistoiset hetket, kaupungit, kylät ja meret.
Kokemus on ollut huikea. Ei vain siksi että ollaan purjehdittu eikä siksi että ollaan nähty meriä, vaan siksi että niin kuin niin monessa muussakin asiassa ikimuistoinen kokemus ei ole ikimuistoinen ennen kun on joku jonka kanssa sen jakaa. Tämän viikon miehistö on ollut niin paljon enemmän kun vain miehistö. Me olemme yhdessä luoneet kokemuksen. Kokemuksen johon tulemme aina voimaan hymyissä suin palata.
Paljon on naurettu, sählätty ja opittu. Ollaan tehty asioita joita emme välttämättä arjessa tehtäisi ja ollaan itse kukin omalla tavallamme taas upean viikon verran rikkaampia. Ja vaikka miten haluisin jäädä poikien kanssa jatkamaan matkaa, on meidän Heikin kanssa huomenna palattava Hampurin kautta arkeen.
(Älkää kertoko pojille, mutta jo tätä kirjoitusta kirjoittaessani huomaan kyynelien hitaasti hiipivän esiin aurinkolasieni alta.) Tunteet ovat ristiriitaisia.
Toisaalta tuntuu sydäntä raastavalta joutua hyvästelemään pojat, ja joutua siirtymään blogin toiseen päähän seuraamaan poikien matkaa, mutta samalla erittäin kiitolliselta, onnelliselta ja ainutkertaiselta saada olla mukana lähettämässä poikia isoille merille ja tietää että seuraavan kerran kun me näemme olemme kaikki uusia kokemuksia rikkaampia.
Kuluneen viikon perustella voin todetta että pojilla on edessään elämänsä matka. Ja vaikka tiedän poikien tulevan matkalta kotiin uusina ihmisinä niin tärkein on nyt elää hetkessä. Tässä ja nyt. Ja tämä hetki on se jota minä ainakin jään kaipaamaan. Hetki kun maailma ympärillämme seisoo paikallaan, aurinko paistaa, meri kohisee ja kaikilla on innostunut pilke silmäkulmassa, tiedostaen kaikki ne miljoonat uudet kokemukset jotka heitä odottavat ja jotka lopulta muokkaavat heille uudet eväät tulevaisuuden haasteisiin.
Haluaisinkin tällä blogi-kirjoituksellani vielä kiittää poikia tästä viikosta ja kertoa miten upeaa on ollut viettää heidän kanssaan ajaton viikko. Pojat ovat opettaneet minulle uusia purjehduksen saloja. Olen löytänyt uuden intohimon yöpurjehtimisesta, saanut Hoburgin kasteen, syönyt (ainakin) kaksi levyä suklaata ja olen ollut 20m korkeudessa Swanin mastossa (kiitos Antti). Lisäksi olen oppinut arvostamaan meren raakaa voimaa, Antin turvallista tyyneyttä, Arimon purjehdustaitoja ja Ossin aina yhtä iloista hymyä. Ja vaikka toivonkin pojille ikimuistoista matkaa, unohtumattomia hetkiä ja myötätuulta niin en malta olla odottamatta heidän uudelleen näkemistä.
Kiitos !
Yours truly, Anna
"You don't always need a plan, sometimes, you just need to breathe, trust and let go and see what happens"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti