Into Thin Air
Törmäsimme melkoiseen puristibrittiseiloriin
aiemmin Madeiralla.
Kyseinen herrasmies oli kiertelemässä maailmaa ja suuntaa
myös Karibian lämpöön ja sieltä Tyynelle valtamerelle. Kaiken lisäksi hän on
kokonaan yksin liikenteessä. Kaverilla
oli jotkin Yacht Clubin pippalot Madeiralla, joten hän joutui tulemaan
Madeiralle ”aivan liian aikaisin”. Tämän vuoksi tyyppi meinaa käydä
pyörähtämässä vielä ennen Karibialle lähtöä Azoreilla ja palaa sitten
Kanariansaarille. Kyseessä on sellainen 2000 NM pyörähdys, yksin.
Tämä tyyppi on muuten täysin normaali verrattuna
ruotsalaiseen Göran Kroppiin. Tästä kaverista on pakko kirjoittaa hieman, sillä
häntä hehkutetaan kahdessa kirjastostamme löytyvässä kirjassa!
Sain työkaverilta (kiitos Hanna!) Into Thin Air -kirjan, joka on loistavasti kirjoitettu
selviytymiskertomus Mount Everestillä myrskyyn joutuneiden retkikuntien ja
yksittäisten kiipeilijöiden selviytymisestä täysin käsittämättömissä
olosuhteissa. Kirjan tapahtumat osuvat samaan aikaan, jolloin Veikka Gustafsson
kiipesi Everestille ilman lisähappea ja oli myös kirjan tietojen mukaan
avustamassa myrskyyn ja ongelmiin joutuneita retkikuntia.
Göran siis on muun ohella vuorikiipeilijä. Hän halusi
kiivetä Mount Everestille merenpinnasta käyttäen pelkästään omaa voimaa. Muiden matkustaessa Everestille
lentokoneella ja autolla taikka helikopterilla, Göran päätti pyöräillä Tukholmasta vuoren juurelle
(n. 13 000 kilometriä). Muiden kantaessa kevyitä päiväreppuja Sherpojen
kantaessa kaiken muun tavaran, Göran kantoi kaiken itse. Tämän lisäksi hän
kulki vain omia reittejään. Ja palasi myöhemmin pyörällään Tukholmaan. Toisessa
kirjassamme Veikka Gustafsson kertoo hänen ja Göranin jutelleen niitä näitä
Veikan kiivetessä valmiisiin turvaköysiin kytkettynä vuoren seinämää. Göran
kiipeää muutaman metrin sivussa pelkillä omilla hakuillaan omaa reittiään
turvautumatta asetettuihin turvaköysiin. Vielä yksi asia Göranistä:
hiihdettyään pohjoisnavalle (vai mihin olikaan) Görania seurasi usean päivän
ajan jääkarhu (joka oli valinnut täysin väärän saaliin). Jääkarhun hyökätessä
kaveri ampui karhun siihen paikkaan Magnum 44 –pistoolillaan.
Voi olla, että meiltä löytyy vielä enemmän kirjoja joissa
Görania pidetään ”sekopäisimpänä tyyppinä mitä kukaan on koskaan tavannut”.
Meillä on asiasta toiseen mielestäni aika mukava kirjasto
Dysselissä. Toisin sanoen kirjoja on veneen kirjahyllyt niin täynnä, ettei edes
kirjastonhoitaja saisi enää tungettua lisää. Kirjojen absoluuttinen mahduttaminen
kirjahyllyyn oli alkureissusta tärkeämmällä prioriteetilla kuin niiden
minkäänlainen järjestys. Nyt myöhemmin kirjaston järjesteleminen on ollut
kuitenkin jo jonkin aikaa to-do listalla, mutta Arimo sai asian hienosti hoidettua
valmiiksi muutama päivä sitten!
Kirjastomme koostuu 150 kirjasta pois lukien veneen manuaalit
ja muu virallinen dokumentaatio (sitä ei jaksa laskea). Aloittaen perästä
paapuurin puolelta siirtyen styyran puolelle keulan kautta, salongin kirjahylly
jakaantuu seuraaviin kategorioihin huomioiden kirjojen vaihtelevan koon ja
muodon: purjehdus – juridiikka – laulu –
johtaminen – purjehdus (kevyt) – kaunokirjallisuus – sanakirjat – hyttysverkot –
satamakirjat – pelit – purjehdus (faktat) – leffat – ensiapu – kalastus –
sekalaista – playstation 3 – purjehdus - pleikkapelejä – matkailu &
sukellus – luonto ja kaunokirjallisuus – viihde – kaupallinen.
Tämän lisäksi keulan lukusalista löytyy venelehtiä, Yachting
Worldia sekä (jonkin päivän) sanoma –ja talouslehtiä.
Toistaiseksi kaikille veneeseen astuneille on löytynyt mielenkiintoista luettavaa.
-ossi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti