torstai 2. huhtikuuta 2015

Uusia kuvia & paikannus jälleen online!

Hyviä uutisia - vihdoin satelliittipaikannuksemme nettijärjestelmä tunnistaa meidän uuden puhelimen ja välittää taas sijaintiamme vanhaan tuttuun osoitteeseen. Sijaintimme näkyy tästä eteenpäin punaisena purjeveneenä (kohteen nimi on "Dyssel New"). Toivomme, että järjestelmä jaksaa toimia näin Suomeen saakka.

Lisäksi saimme ladattua kuvagalleriaamme on taas muutamia otoksia Key Westistä, Miamista, Mexicosta (risteilylaivan kyydistä) ja Kuubasta. Tervemenoa taas katselemaan.

Jatkamme huomenna matkaa pohjoiseen, Bahaman koilisnurkkaan odottelemaan sopivaa säätä purjehtia Bermudalle (n. 750 mpk), joka onkin Atlantin paluuylityksemme ensimmäinen osa - ja samalla siitä tulee taas kerran pisin matka, jonka olemme tähän mennessä purjehtineet kolmestaan.

Tarkat sivustomme seuraajat ovat voineet myös huomata, että Dyssel on nyt tullut virallisesti myyntiin myös meidän sivustolle pläänättynä osana Sandi-projektia. Toivottavasti löydämme Dysselille hyvän uuden kodin, kun pääsemme sen kanssa Suomeen. Ei ole väärin vinkata tästä mahdollisuudesta jollekin, jota klasikkovene saattaisi kiinnostaa!

Bahamalla aurinko paistaa ja hintataso ylittää Helsingin moninkertaisesti, ja satama on täynnä risteilyaluksia jenkeistä.

// Arimo
Nassau, Bahamas


PS. Jos sijaintimme ei heti näy, niin paikannuspalvelun vasemmasta reunasta saa pienestä nuolesta valikon, josta voi valita seurattavan kohteen ("DYSSEL NEW").

PPS. Paikannuspalvelu näyttää viime aikaiset liikkeemme hieman erikoisesti erinäisten järjestelmään tehtyjen testien johdosta. Oikeasti reittimme meni: Key West - Marina Hemingway (Kuubassa, Havannan länsipuolella) - Great Harbour (Bahama) - Nassau (Bahama). Reitti Kuubasta Bahamalle kulki Floridan rannikkoa myötäillen lähelle Freetownia Bahamalla, josta käännyttiin etelää kohti Nassauta. Niin, ja Dyssel ei käynyt Miamissa, olimme siellä autolla - yksittäin paikannus Miamin lentokentän vierelle osoittaa kyseisen rikkinäisen satelliittipuhelimen myyneen yhtiön pääkonttoria, jossa piti käydä visitoimassa.

2 kommenttia:

  1. Lämpimät tervehdykset lämpimille vesille Brestin suomalais-naapuriveneeltä S/y Naneux. Itse olen juuri lähdössä Portugaliin jatkamaan matkaa. Mukavaa päästä taa yli 20 asteen lämpötilaan. Hieno Blogi!

    VastaaPoista
  2. Lämpimät tervehdykset lämpimille vesille Brestin suomalais-naapuriveneeltä S/y Naneux. Itse olen juuri lähdössä Portugaliin jatkamaan matkaa. Mukavaa päästä taa yli 20 asteen lämpötilaan. Hieno Blogi!

    VastaaPoista