Ylitettiin jätkien (ja Mirvan) kanssa valtameri maan
avautuessa näkyviin vajaan 3000 merimailin jälkeen - edessä näkyi St. Lucia ja
viilsimme näissä mittakaavoissa hipoen Barbadosta.
Olemme maantieteellisesti siis Amerikoissa. Onko Atlantin
ylitys sen sijaan millään tavoin Amerikan temppu? Kanarialta Karibialle
Atlantin ylitystä dominoi muutama keskeinen elementti:
Myötätuuli. Myötätuulessa purjehtiminen on monelta osin
rentoa ja mukavaa. Swanissa teak-kansi pysyy kuivana ja keulassa voi ottaa
aurinkoa verrattuna samaan taikka paljon vähäisempään sivuvastaiseen
purjehdittaessa, jolloin aallot lentävät veneen kannen yli ruorille. Toisaalta
myötätuulipurjehdus asettaa monia haasteita ja riskejä. Ehkä konkreettisin
riski on tietynlainen vauhtisokeus, johon pääsee helposti viisi päivää
purjehdittua samalla purjeella. 15 m/s tuuli tuntuu kuumassa kesähelteessä
rennolta purjeveneen kulkiessa yli 7 solmua eikä ruoria tarvitse juurikaan
kääntää. Meidän veneemme kohdalla sama pätee vielä huomattavasti kovemmassa
tuulessa, jolloin veneen nopeus nousee vielä muutamalla solmulla. Tällöinkin
vene kulkee erittäin kivasti, vaikka purjeissa olevat voimat ovat kasvaneet
valtaviksi.
Kuvaava esimerkki edellisestä skenaariosta löytyy kuluneelta
viikolta, jolloin ajelimme Tuomaksen kanssa kahdeksaa solmua hyvässä surffissa.
Olosuhteet olivat ihanteelliset koko päivän tuulen ollessa jotakin 12 m/s,
täysin myötäistä. Yöllä tuuli nousi salakavalasti ensin muutaman metrin. Tämä
prosentuaalisesti parinkymmenen prosentin nousu lisäsi radikaalisti
nopeuttamme, jolloin kuljimme pelkällä isopurjeella jäätävää kyytiä. Tuuli
jatkoi kuitenkin nousemistaan pikkuhiljaa. Vene kulki täydellisesti, mutta
mietin jo purjepinta-alan pienentämistä reivaamalla isopurjetta. Reivaamme
kolmestaan ollessamme normaalisti kahdestaan, mutta kolmestaan tai neljästään
homma on nopeampaa.
Tuuli kuitenkin nousi entisestään. Tilanne oli jossain
määrin turhauttava, sillä tiesin tuulen sinällään olevan mielestäni melko
optimi isopurjeelle veneen kulkiessa aallokossa paljon paremmin jos purjeissa
on kunnolla painetta. Yö oli synkkä ja pimeä ja päädyin herättämään seuraavan
vahdin reivaamaan, koska ukkospuuskien todennäköisyys oli kohtuullinen – reivaamaton
isopurje olisi tässä tilanteessa ollut liikaa. Koko tämän ajan olimme ajelleet
Tuomaksen kanssa t-paidassa ja sortseissa.
Reivaamme isopurjeen perinteisesti vastatuulessa. Laitoin
vedenpitävät purjehdushousut, nappasin takin naulakosta ja painelin
keulakannelle maston paikkeille odottelemaan vastatuuleen kääntymistä.
Käännyimme neljän metrin vasta-aallokkoon about 18 m/s tuulessa. Tämä aiheuttaa
välittömästi sen, että mastolla saa tuta aaltojen voiman kannen yli
paiskautuvien aaltojen pyrkiessä heittämään miestä takaisin veneen takaosiin.
Reivaamisen jälkeen olin aivan täysin litimärkä. Sisälläkin herättiin siihen
höykytykseen. Reivauksen jälkeen käännyimme jälleen myötätuuleen, jolloin takki
oli aivan liikaa ja housut saattoi vaihtaa heti sortseihin. Myös lasit ja
lautaset pysyi jälleen pöydillä. Myötäisissä tuulissa on hankalaa havaita
todelliset olosuhteet. Siksi myös veneestä putoaminen on no-go.
Toinen myötätuulen ongelmallisempi elementti on
tuulensuunta. Jos purjehtii aivan täysin myötätuuleen, purjeita on vaikeaa
saada vetämään. Tähän on pari eri vaihtoehtoa: 1. muuttaa kurssia siten, että
tuuli tulee enemmän sivumyötäisenä. Ongelma on Brasiliaan tai Islantiin
päätyminen. 2. lisätä purjepinta-alaa. Tämä tarkoittaa spinnua, jolla homma voi
lähteä näpeistä. Olemme myös huomanneet veneen kulkevan todella hyvin täysin
myötuuleen spinnulla. Tällöin isopurje on kuitenkin laskettava. Pelkällä
spinnulla ajeleminen ei taasen ole aivan täysin ongelmatonta myöskään, koska
mahdollisen hässäkän sattuessa spinnun saa laskettua isopurjeen takana
helposti. Olemme kyllä saaneet spinnun alas melko helposti ilman isoa
päästämällä spinnun skuuttia huomattavan määrän synkronoidusti keulan alasvedon
kanssa.
Kirjoitin muistaakseni yhdestä spinnutapauksesta englanniksi
aiemmin. Kysymyksessä on loppuviimein aika raju purje (170 neliötä) valtameren
aallokkoon & satunnaisiin puuskiin. Toisaalta spinnulla veneemme kulkee
ehdottomasti tasaisimmin ja kaiken kaikkiaan parhaiten. Rannan lähistöllä
spinnukikkailuista saa hyviä saunatarinoita, mutta 1500 kilometrin päässä
rannikosta venettä ei ole järkevää kaataa ympäri. Tästä syystä pyrimme pitämään
aina spinnulla ajellessa järjen mukana.
Auringonpaiste. Aurinkoa riittää Atlannilla melkeinpä
jokaiselle päivälle niin paljon, ettei sitä tarvitse purkittaa. Suomalaiseen
mittapuuhun lämpimiltä Kanariansaarilta lähtiessä etelään Karibialle, lämpötila
nousee noin 7 astetta matkan aikana. Lämpötilan nousu merkitsee aikamoista
hellettä. Kuumaa ohjatessa, laittaessa ruokaa, nostaessa purjeita, nukkuessa.
Alati lämpiävä merivesikään ei pysty loputtomiin tarjoamaan viilennystä. Lämpöä
ja kuumutta ei pääse pakoon, joten asian kanssa pitänee elää.
Megalomaanisen helteen iskiessä veneen suosituin tila löytyy
sisätiloista kaikkien puhaltimien siirtäessä veneeseen tuoretta ilmaa.
Ympäröivä meri. Teemme tasaisin väliajoin huoltotsekkauksia,
joihin kuuluu mm. maston kaikkien kiinnikkeiden, prikkojen ja systeeminen
tarkastus. Noin 20 metrin korkeudelta näkyy teoreettisesti noin 70 mailia
kirkkaalla ilmalla (ja isossa aallokossa siellä itse asiassa heiluu..) Katsoessaan
minne tahansa, ei tällä reilun 100 kilometrin säteellä näe muuta kuin aavaa
merta. Vaikka näkymä sisältää pelkkää merta, tuntee helposti että korkealta
näkyy huomattavasti kauemmas! Tämän lisäksi kartasta voi tarkistaa, että
pohjoisessa ja etelässä ensimmäinen vastaantuleva objekti on todennäköisesti
jäätikköä ja länsi-itä suunnassakin välimatkaa on ylityksen keskivaiheilla
pitkälti yli 1000 mailia.
Aava meri tekee mielestäni tästä puuhasta hienoa –
erityisesti kirkkaana yönä Atlantti on tuulestaan huolimatta täysin hiljainen
ja rauhallinen tähtitaivaan heijaustuessa maininkiin. Pilvisenä iltana sen
sijaan on niin pimeää, ettei meinaa edes erottaa maston ääriviivoja.
Välimatkojen suuruus pakottaa omatoimiseksi ja
omavaraiseksi. Merivirtojen ja vallitsevien tuuliolosuhteiden vuoksi
käytännössä katsoen suurin välimatka sivistyksen pariin on pitkälti yli 2000
merimailia, sillä noin 2-3 päivän purjehduksen jälkeen kääntyminen Kanarialle
ei ole oikein enää mahdollista. Merellä ei siis parane loukata, pudota mereen
taikka hajottaa veneestä mitään kriittistä. Herpaantuminen spinnulla ohjatessa
voi aiheuttaa suuren vahingon – eikä apua ole tulossa. Toisaalta nykyinen teknologia mahdollisti
meidän jatkuvan spottauksen ja sen, että fanijoukot tiesivät itseämme tarkemmin
missä milloinkin menemme. Tämän lisäksi AIS antoi useimmin jotakin dataa lähistöllä (lue sata kilsaa) olevista
aluksista.
Aallokko. Aallot määrittelevät ulkona olevan kelin ehkäpä
yli 80 prosenttisesti – lämpimissä ilmoissa vesisade ei haittaa ja kovemman
tuulen puhaltaessa voi laittaa pitkähihaista päälle. Sen sijaan aaltoja pakoon
ei veneessä pääse. Meinasit sitten lukea, katsoa leffoja, nostaa purjeita tai
keittää kahvia, aallokko muistuttaa jatkuvasti olemassa olostaan. Jatkuvat
aallot pitävät myös sisäiset vatsa –ja selkälihakset kunnossa (ulkoisten
vatsalihasten osalta meillä ei ole mitään näkyvää dataa toistaiseksi
käytettävissä). Omasta mielestäni koko veneen balansoiduin paikka on ruorin
takana, jossa lähes aina ajelen seisten jolloin voi heilua aaltojen mukana.
Suola. Kaikkialla on suolaa. Mikään ei enää kuivu. Joka
maksaa merisuolasta enemmän kuin tavallisesta suolasta kaupassa sen
eksklusiivisuuden vuoksi, on suuren puhalluksen uhri.
Fiilis. Omanlaisen mausteen ylitykseen antoi St. Lucian jo
näkyvissä, viimeisenä iltana tapahtunut outo potkurinlavan putoaminen.
Saatoimme osua johonkin, esimerkiksi meriruohokasaan (viimeisen viikon
kohtasimme jäätäviä jalkapallokentän kokoisia syviä merilevälauttoja), jonka
veto oli valmiiksi mahdollisesti löystyneelle potkurinlavalle liikaa. Tilanne
oli jälkikäteen ajateltuna hullunkurinen: jatkuva kiikarointimme palkittiin
vihdoin Arimon nähdessä mahdollisesti St. Lucialta näyttävä piste
taivaanrannassa (olimme siis sopineet juovamme Champagnea kun maa näkyy ja
kukaan ei halunnut mennä nukkumaan ennen kun se hiton maa ilmestyy näkyviin, ylläri).
Asia haluttiin kuitenkin varmistaa ja kävin mastossa tarkastamassa tilanteen.
Jo toisten saalinkien kohdalla maa kirjaimellisesti avautui näkyviin suuren
kilometrin korkuisen vuorenhuipun ilmestyessä horisonttiin kuin keskeltä
valtamerta. Matkaa oli reilut 50 mailia, eli melkein kaksi kertaa Ahvenanmeren
verran. Pimeys ehti sopivasti laskeutua siten, että laskeuduin mastosta
hämärässä pimeän laskeutuessa merelle. Aivan mieletön fiilis täytti koko veneen
– tehtiin se!
Sitten kuului huonolta kuulostava klong ja koneen
potkuriakseli alkoi tärräämään. Uikkarit jalkaan, valonheitin messiin ja mies
mereen.
Sukelsin veneen alle, jälleen, Antin pitäessä turvaköyttä
sopivalla kireydellä (Niin joo, pari yötä sitten oli samanlainen skenaario:
hirveä möntti meriruohoa esti potkurin avautumisen ja koneesta lähti tehot
pois. Piti käydä sukeltamassa ja koukkimassa se ruoho sieltä pois. Hyvällä tuurilla
saimme pitkän köynnösmäisen kasan tätä tavaraa irti potkurista ja homma
jatkui.) Ensimmäinen sukellus oli kuitenkin heti aamun valkeuduttua, joten
kirkkaassa vedessä kaikki näkyi selkeästi. Tällä toisella reissulla sysimusta
yö ja pimeys loivat pientä lisämaustetta tehtävään. Pimeydestä päätellen ei
varsinaisesti voinut sanoa olevansa veden alla. Tehokkaan ja muiltakin osin
mielestäni oikein käyttökelpoisen IPX8 vesitiiviin Waypoint valonheittimemme
kanssa mereen sai valoa – potkurin tukipalkissa näytti olevan kasa
köynnösruohoa tiukasti kiertyneenä potkuriakselin ympärille. Tästä huolimatta
potkuri näytti oudolle. Koska pimeässä ympäristössä ei oikein saanut täyttä
kuvaa potkurin tilanteesta meriruohon viilettäessä koko ajan ohitsemme – ja
meidän samalla lipuessa kohti St. Luciaa, Teemu tuli auttamaan köynnöksen
kanssa. Sukelsin potkurin eteen ja näytin Teemulle valoa hänen taistellessa
meriköynnöstä vastaan. Teemu taisteli köynnöksen irti ja karu tilanne
paljastui: potkurista puuttui yksi lapa.
Nousin pintaan ja ilmoitin varmaankin painokelvottomasti
potkurinlavan olevan 4 kilsan syvyydessä. Analysoimme tilannetta hetken ja
päädyimme vielä valokuvaamaan potkurin, koska öisessä meressä ei oikein
pystynyt tekemään täyttä due diligenceä potkurin tilasta ja tilanteesta. Tässä
kohdassa ajattelinkin jo, että saattoihan olla että näimme Teemun kanssa
virheellisesti lavan puuttumisen (potkuri on Volvon ja elliptisen muotoinen ja
näyttää aika hassulta meren alta katsottuna joka tapauksessa), ei mitenkään
optimistinen suhtautuminen…? Kolmannella filmaussukelluksella Teemu toimi
valomiehenä ja meikäläinen toimi kameramiehenä. Kuvista näkyy potkurinlavan
puuttuminen selvästi.
Vaikka olimme juuri käytännössä ylittäneet valtameren,
hankala tuleva korjaus varjosti tilannetta ikävästi. Tämän lisäksi jouduimme
purjehtimaan melkeinpä nollatuulessa kohti St. Luciaa, johon emme voi rantautua
ilman koneemme apua.
Seuraavana aamuna homma kuitenkin kirkastui: hinaus
järjestyi ja ARC:n henkilökunta sekä monien kaveruusveneiden kuten Defyrin ja
Jo:n porukat olivat laiturilla vastaanottamassa köysiä – huikea effort,
kiitämme kaikkia avusta! Ennen satamaantuloa krysimme kuitenkin komeasti
maaliviivan yli summerin soidessa ja VHF:sta kantautui ”Dyssel, Dyssel, this is
ARC Finish Line. Congratulations on completing the ARC2014.”
Merellä on siis pyrittävä elämään hetkessä, koskaan ei tiedä mitä hetken päästä tapahtuu. Oli se sitten banaanikakun lentäminen vaatekaappiin kovassa aallokossa taikka vaikkapa potkuriepisodimme. Meininki voi muuttua nopeasti. Tämän lisäksi kaiken lähtökohdaksi pitää ottaa asenne - "kyllä me vielä luultavasti tällekin hommalle nauramme, joskus."
Niin sitä sitten ylitettiin ensimmäinen valtameri.
ps. toivottavasti blogin reunoihin ilmestyneet ilmoitukset eivät haittaa blogin luettavuutta - toivomme luonnollisesti myös näiden blogipalvelumme yhteistyökumppaneiden mainosten herättävän lukijoiden kiinnostuksen.
-ossi
Melko hankalista vastoinkäymisistä huolimatta ja jopa niiden ansiosta olette valtavaa elämänkokomusta rikkaampia! Ja purjehdus on vasta puolivälissä...
VastaaPoista