Palkintojenjakotilaisuus oli suomalaisten juhlaa. Palkintoja Suomeen ikäänkuin ropisi vain ja kerrankin kansalaisuusylpeytemme nousi esille. Kilpailullisesti parhaiten menestyivät suomalaiset veneet: Defyr (mm. 3. kokonaiskilpailussa Cruising-luokassa ja oman lohkonsa voittaja), Leopard by Finland (oman kilpalohkonsa voittaja ja koko ARC:n kaikkienaikojen rataennätys) ja Monster Project (aiemman ARC:n rataennätyksen rikkominen). Huikeat onnittelut kaikille!
Dysselin koko miehistö pääsi myös kaksi kertaa lavalle vastaanottamaan palkintoja. Tänä vuonna ARC palkitsi mm. joka luokan 10:ksi parhaan veneen. Dyssel kävi pokkaamassa tämän palkinnon luokassa G. Dyssel oli sijoitettu G-luokkaan (hitaimmat veneet) jo Las Palmasissa, sillä veneemme on näissä valtameripiireissä kohtuullisen pieni (ja sitä kautta suhteellisesti laskettuna myös hidas suurempiin veneisiin nähden), vaikka Suomessa ei veneellä aina meinaa satamaan edes mahtua. Veneiden keskikoko ARC:ssä on viime vuosina kasvanut huimaa vauhtia. Tänä vuonna keskiarvovene oli n. 50-jalkainen (Dyssel on 41')!
Lisäksi Dyssel palkittiin "Philip Hitchcock Award for Safety" -palkinnolla. ARC oli valinnut, että Las Palmasissa kaikkiin veneisiin tehtyjen turvallisuustarkastusten perusteella Dysselissä oli turvallisuusasiat parhaiten kunnossa kaikista ARC:n osallistuneista veneistä. Dyssel kiittää tästä palkinnosta ja suuresta huomionosoituksesta tässä ehkä tärkeimmässä osa-alueessa valtameripurjehduksessa! Ja ennen kaikkea tämä on suurin voitto meille. Kuten aiemminkin kirjoitimme - tarkoituksena ei ollut kilpailla, vaan ylittää valtameri mukavasti ja turvallisesti.
Safety-palkinnon saaminen oli iso tunnustus meidän ennen kaikkea ajatustyöstä turvallisuusasioiden osalta, erinäisistä pienistä asioista/innovaatioista veneessä ja suunnitelluista "turvaprosesseista" jos jotain olisi sattunut. Voisi lienee olla paikallaan avata näitä jossain myöhemmässä blogipostauksessa muillekin valtameripurjehtijoille, sillä aihealue lienee jokaisen mielessä kun lähtee suurelle merelle.
Dyssel kiittää ja kumartaa ARC:lle! Hieno tapahtuma. Suosittelemme. Tästä on hyvä lähteä viettämään joulua.
// Arimo
PS. Pienenä yksityiskohtana on pakko mainita paikallisten tarjoilijoiden kulttuuri tarjoilla cocktailpaloja päätöstilaisuudessa: väistellään minkä ikinä keretään tarjottimen kanssa ihmisiä sitten, ettei vahingossakaan kukaan onnistu tyhjentämään tarjotinta ARC:n järjestämistä ilmaisista cocktailpaloista. Onneksi ainakin Antti otti tämän vastaan viimeisenä ARC-haasteena ja onnistui kalastamaan näppäryydellään ja takaapäin yllättämällä vähintäänkin illallisen verran tarkoin varjeltuna coctailpaloja :)
PPS. Kuvagalleriaamme on ylityskuvien yhteyteen lisätty muutama kuva palkintojenjakotilaisuudesta.
Dysselin reitti Atlannin ylitse (korostettu keltaisella) |
Dyssel lavalla vastaanottamassa Safety-palkintoa (kuva: ARC) |
Dyssel - 10. Cruising G (kuva: ARC) |
Olemme niin ylpeitä Teistä! Mitä nyt Antti vähän näpistelee..Iloista Joulua toivoo Busholmenin porukat
VastaaPoistaHei! Laitoin teille viestiä veneen mailiosoitteeseen ja kyselin vähän reittisuunnitelmia. Me ollaan nyt Union Islandilla ja menossa Grenadaan. Olisi hauska jos satutaan näkemään, mutta ainakin kuulla kokemuksia eri mestoista. Joten tsekiti tsek meili!
VastaaPoistaAnnika ja Jaakkl/Defyr