Joululahjaostoksilla

Joululahjaostoksilla

Dysselille hienona naisena kelpaa tietysti vain ja ainoastaan paras.

Tästä syystä joululahjamme ja myös kiitoksemme sekä huomionosoituksemme turvallisesta ja elegantista kuljettamisesta klassikkoswanillemme on uudella designilla oleva kultainen Volvo Pentan kolmilapainen taittolapapotkuri (ei ollut myynnissä timanttisena, valitettavasti..).

Kuten kaikissa hyvissä lahjoissa – ajatus on ehdottomasti tärkein. Tämän ohella muistaminen jää erityisesti mieleen, mikäli sen eteen on nähnyt paljon vaivaa. Useimmat pitävät monella tasolla arkisista lahjoista. Ajatus uuteen potkuriin lähti niin ikään hyvin arkisista asioista, kuten siitä, että olisi mukava päästä veneen kanssa liikkeelle, vanhasta kun oli yksi lapa irronnut.

Projekti uuden potkurin osalta lähti liikkeelle kerätessämme mahdollisimman monta liikkuvaa osaa sekoittamaan pakkaa: 1. Karibialla ei ole oikeaa potkuria 2. Euroopasta potkurin saa tyyliin kun meidän pitäisi olla siellä itsekin 3. Potkurin keskiosa on aivan käsittämättömän kallis 4. Omaa potkuriamme ei enää valmisteta.

Joululahjamme vaivaelementti lienee täyttynyt.

Kukaan ei oikeasti jaksaisi lukea erinäköisistä selvittelyyn ja muuhun säätöön liittyneistä työvaiheista ennen kuin uuden potkurin ostamista voitiin edes harkita, joten tiivistän rankasti: nostimme veneen ylös.

Ylösnoston yhteydessä huomasimme, että potkurin lapa oli pudonnut, sillä yksi potkurin lavan kiinnipitävän tapin sulkijapultti oli katkennut. 6 mm paksu happosesta teräksestä oleva kuusiokolopultti! Asiaa ei auttanut se, että loppu pultista oli jäänyt jengoilleen tähän överikalliiseen pikku palikkaan potkuriakselissa.

Toimintalistalla siis oli: 1. saada potkuri 2. saada potkuriin oikeat pultit ja asennusvehkeet. 3. kaivaa rikkoutunut pultti pois potkurin navasta.

Useiden eri vierailujen jälkeen Volvon Service Center sai hankittua meille oikean potkurin. Oikea potkuri sinänsä oli siinä mielessä väärä, että olisimme halunneet vasemman potkurin, joka siis meille olisi ollut oikea. Oikea vasen potkuri taasen oli hukassa koko uudesta maailmasta. Pitkän tutkimusprosessin jälkeen kuitenkin Volvo vakuutti meille, että moottorimme vaihdelaatikko toimii identtisesti mihin suuntaan tahansa, joten jos vaihdatte ”ainoastaan” potkuriakselin kiertosuunnan, homma toimii.

Jes, potkuriostoksille. Uusi bling bling potkurimme on kultainen ja hienosti optimoitu. Ostamisen jälkeen vehje piti vielä asentaa paikoilleen.

Sopivasti jouluaattona veneemme oli ylhäällä telakalla. Aattoaamu alkoi seitsemän aikaa viiden metrin korkeudella fiinillä telakalla. Kuuntelimme joululauluja samalla kun pohja sai uutta maalia, vanhat anodit lensivät pois ja uusi potkuri saatiin kasattua. Ennen potkurin kasaamista käytiin etsimässä yhtä oikeankokoista pulttia muutaman tunnin ajan. Tätä ennen irrotimme potkurin napasarjan, josta piti saada irti katkennut pultti. Molemmat operaatiot veivät hetken. Napasarjan saimme itse irti, mutta katkenneen pultin irrottamiseen käytimme konsulttia nimeltä Chinaman.  Chinaman muuten hitsasi lähes tuhannen euron hydrogeneraattorin telineeseen myös oikeat hitsaussaumat, jotka näyttivät tällä kertaa todella kestäviltä. Olisi pitänyt alunperinkin teettää koko teline ammattilaisella. 

Potkurin kiinnityksen jälkeen piti enää vaihtaa akselin pyörimissuunta. Asia ei onnistunutkaan vaihteiston puolelta, koska sinne olisi tarvinnut erilaisen kiinnikkeen. Tästä huolimatta onnistuimme vaihtamaan vaihteen kaasukahvan puolelta. Suomeksi siis vaihdoimme vanhan pakin osoittamaan eteenpäin ja uusi pakki on vanha eteenpäin. Homma tehtiin ”näppärästi” veneen taaimmaisessa kolossa, melkeinpä saunalukemissa.

Melkoinen jouluaatto siis – näissä joululahjatunnelmissa on hyvä jatkaa joulua.

Koko potkurisäätö olisi karahtanut karille ilman Volvon innovaatioita vaihdelaatikon osalta. Satuin tämän säädön yhteydessä huomaamaan, että Volvolla taitanee olla tähän liittyviä keksintöjä melkoinen kasa. Hieno juttu!

Toivotamme kaikille oikein mahtavaa joulua ja erityisen mieleenpainuvaa vuotta 2015. Meille vuosi 2014 oli monessa suhteessa erityinen.

Dyssel jatkaa matkaa St. Vincentin ohitse kohti Mystiqueta. Mystique on muuten varmaankin aikamoinen paikka, kysymyksessä on sen 500 asukkaan yhteisomistama saari, jonka operatiivista toimintaa pyörittää yhtiö. Kirjoittelumme jatkunee myös samaan tahtiin ensi vuonna.

 -ossi

Suomalaisten juhlaa!

ARC 2014 päättyi eilen juhlalliseen palkintojenjakotilaisuuteen St Lucialla. Lähes kolmen tunnin mittaisessa tilaisuudessa palkittiin lukuisia veneitä hyvinkin erilaisissa kategorioissa. Tilaisuus osoitti erinomaisesti ARC:n luonteen: kyse on Cruising-luokassa ennen kaikkea leikkimielisestä kilpailusta ylittää Atlantti. Tunnelma oli katossa, kun pitkä koitos palkittiin tällaisella tilaisuudella.

Palkintojenjakotilaisuus oli suomalaisten juhlaa. Palkintoja Suomeen ikäänkuin ropisi vain ja kerrankin kansalaisuusylpeytemme nousi esille. Kilpailullisesti parhaiten menestyivät suomalaiset veneet: Defyr (mm. 3. kokonaiskilpailussa Cruising-luokassa ja oman lohkonsa voittaja), Leopard by Finland (oman kilpalohkonsa voittaja ja koko ARC:n kaikkienaikojen rataennätys) ja Monster Project (aiemman ARC:n rataennätyksen rikkominen). Huikeat onnittelut kaikille!

Dysselin koko miehistö pääsi myös kaksi kertaa lavalle vastaanottamaan palkintoja. Tänä vuonna ARC palkitsi mm. joka luokan 10:ksi parhaan veneen. Dyssel kävi pokkaamassa tämän palkinnon luokassa G. Dyssel oli sijoitettu G-luokkaan (hitaimmat veneet) jo Las Palmasissa, sillä veneemme on näissä valtameripiireissä kohtuullisen pieni (ja sitä kautta suhteellisesti laskettuna myös hidas suurempiin veneisiin nähden), vaikka Suomessa ei veneellä aina meinaa satamaan edes mahtua. Veneiden keskikoko ARC:ssä on viime vuosina kasvanut huimaa vauhtia. Tänä vuonna keskiarvovene oli n. 50-jalkainen (Dyssel on 41')!

Lisäksi Dyssel palkittiin "Philip Hitchcock Award for Safety" -palkinnolla. ARC oli valinnut, että Las Palmasissa kaikkiin veneisiin tehtyjen turvallisuustarkastusten perusteella Dysselissä oli turvallisuusasiat parhaiten kunnossa kaikista ARC:n osallistuneista veneistä. Dyssel kiittää tästä palkinnosta ja suuresta huomionosoituksesta tässä ehkä tärkeimmässä osa-alueessa valtameripurjehduksessa! Ja ennen kaikkea tämä on suurin voitto meille. Kuten aiemminkin kirjoitimme - tarkoituksena ei ollut kilpailla, vaan ylittää valtameri mukavasti ja turvallisesti.

Safety-palkinnon saaminen oli iso tunnustus meidän ennen kaikkea ajatustyöstä turvallisuusasioiden osalta, erinäisistä pienistä asioista/innovaatioista veneessä ja suunnitelluista "turvaprosesseista" jos jotain olisi sattunut. Voisi lienee olla paikallaan avata näitä jossain myöhemmässä blogipostauksessa muillekin valtameripurjehtijoille, sillä aihealue lienee jokaisen mielessä kun lähtee suurelle merelle.

Dyssel kiittää ja kumartaa ARC:lle! Hieno tapahtuma. Suosittelemme. Tästä on hyvä lähteä viettämään joulua.

// Arimo

PS. Pienenä yksityiskohtana on pakko mainita paikallisten tarjoilijoiden kulttuuri tarjoilla cocktailpaloja päätöstilaisuudessa: väistellään minkä ikinä keretään tarjottimen kanssa ihmisiä sitten, ettei vahingossakaan kukaan onnistu tyhjentämään tarjotinta ARC:n järjestämistä ilmaisista cocktailpaloista. Onneksi ainakin Antti otti tämän vastaan viimeisenä ARC-haasteena ja onnistui kalastamaan näppäryydellään ja takaapäin yllättämällä vähintäänkin illallisen verran tarkoin varjeltuna coctailpaloja :)

PPS. Kuvagalleriaamme on ylityskuvien yhteyteen lisätty muutama kuva palkintojenjakotilaisuudesta.

Dysselin reitti Atlannin ylitse (korostettu keltaisella)

Dyssel lavalla vastaanottamassa Safety-palkintoa (kuva: ARC)

Dyssel - 10. Cruising G (kuva: ARC)

Kuvia Atlannilta

Nyt sandi.fi:n kuvalinkin kautta on tsekattavissa muutamia kuvaotoksia Atlannilta (ja siihen valmistautumisesta)! Toivottavasti kuvat kertovat vielä enemmän kuin blogissa olevat tuhannet sanat reissusta. Tosin kuvien kuvatekstit pyrkivät valottamaan ylitystämme entisestäänkin.

Klikkaa "All Photos", niin pääset katsomaan kaikki kuvat eikä vain niitä, mitä Google on valinnut.

Tässä myös suora linkki kuviin. Katselun iloa!

// Arimo

Atlanttifiilistelyä

Ylitettiin jätkien (ja Mirvan) kanssa valtameri maan avautuessa näkyviin vajaan 3000 merimailin jälkeen - edessä näkyi St. Lucia ja viilsimme näissä mittakaavoissa hipoen Barbadosta.

Olemme maantieteellisesti siis Amerikoissa. Onko Atlantin ylitys sen sijaan millään tavoin Amerikan temppu? Kanarialta Karibialle Atlantin ylitystä dominoi muutama keskeinen elementti:

Myötätuuli. Myötätuulessa purjehtiminen on monelta osin rentoa ja mukavaa. Swanissa teak-kansi pysyy kuivana ja keulassa voi ottaa aurinkoa verrattuna samaan taikka paljon vähäisempään sivuvastaiseen purjehdittaessa, jolloin aallot lentävät veneen kannen yli ruorille. Toisaalta myötätuulipurjehdus asettaa monia haasteita ja riskejä. Ehkä konkreettisin riski on tietynlainen vauhtisokeus, johon pääsee helposti viisi päivää purjehdittua samalla purjeella. 15 m/s tuuli tuntuu kuumassa kesähelteessä rennolta purjeveneen kulkiessa yli 7 solmua eikä ruoria tarvitse juurikaan kääntää. Meidän veneemme kohdalla sama pätee vielä huomattavasti kovemmassa tuulessa, jolloin veneen nopeus nousee vielä muutamalla solmulla. Tällöinkin vene kulkee erittäin kivasti, vaikka purjeissa olevat voimat ovat kasvaneet valtaviksi.

Kuvaava esimerkki edellisestä skenaariosta löytyy kuluneelta viikolta, jolloin ajelimme Tuomaksen kanssa kahdeksaa solmua hyvässä surffissa. Olosuhteet olivat ihanteelliset koko päivän tuulen ollessa jotakin 12 m/s, täysin myötäistä. Yöllä tuuli nousi salakavalasti ensin muutaman metrin. Tämä prosentuaalisesti parinkymmenen prosentin nousu lisäsi radikaalisti nopeuttamme, jolloin kuljimme pelkällä isopurjeella jäätävää kyytiä. Tuuli jatkoi kuitenkin nousemistaan pikkuhiljaa. Vene kulki täydellisesti, mutta mietin jo purjepinta-alan pienentämistä reivaamalla isopurjetta. Reivaamme kolmestaan ollessamme normaalisti kahdestaan, mutta kolmestaan tai neljästään homma on nopeampaa.

Tuuli kuitenkin nousi entisestään. Tilanne oli jossain määrin turhauttava, sillä tiesin tuulen sinällään olevan mielestäni melko optimi isopurjeelle veneen kulkiessa aallokossa paljon paremmin jos purjeissa on kunnolla painetta. Yö oli synkkä ja pimeä ja päädyin herättämään seuraavan vahdin reivaamaan, koska ukkospuuskien todennäköisyys oli kohtuullinen – reivaamaton isopurje olisi tässä tilanteessa ollut liikaa. Koko tämän ajan olimme ajelleet Tuomaksen kanssa t-paidassa ja sortseissa.

Reivaamme isopurjeen perinteisesti vastatuulessa. Laitoin vedenpitävät purjehdushousut, nappasin takin naulakosta ja painelin keulakannelle maston paikkeille odottelemaan vastatuuleen kääntymistä. Käännyimme neljän metrin vasta-aallokkoon about 18 m/s tuulessa. Tämä aiheuttaa välittömästi sen, että mastolla saa tuta aaltojen voiman kannen yli paiskautuvien aaltojen pyrkiessä heittämään miestä takaisin veneen takaosiin. Reivaamisen jälkeen olin aivan täysin litimärkä. Sisälläkin herättiin siihen höykytykseen. Reivauksen jälkeen käännyimme jälleen myötätuuleen, jolloin takki oli aivan liikaa ja housut saattoi vaihtaa heti sortseihin. Myös lasit ja lautaset pysyi jälleen pöydillä. Myötäisissä tuulissa on hankalaa havaita todelliset olosuhteet. Siksi myös veneestä putoaminen on no-go.  

Toinen myötätuulen ongelmallisempi elementti on tuulensuunta. Jos purjehtii aivan täysin myötätuuleen, purjeita on vaikeaa saada vetämään. Tähän on pari eri vaihtoehtoa: 1. muuttaa kurssia siten, että tuuli tulee enemmän sivumyötäisenä. Ongelma on Brasiliaan tai Islantiin päätyminen. 2. lisätä purjepinta-alaa. Tämä tarkoittaa spinnua, jolla homma voi lähteä näpeistä. Olemme myös huomanneet veneen kulkevan todella hyvin täysin myötuuleen spinnulla. Tällöin isopurje on kuitenkin laskettava. Pelkällä spinnulla ajeleminen ei taasen ole aivan täysin ongelmatonta myöskään, koska mahdollisen hässäkän sattuessa spinnun saa laskettua isopurjeen takana helposti. Olemme kyllä saaneet spinnun alas melko helposti ilman isoa päästämällä spinnun skuuttia huomattavan määrän synkronoidusti keulan alasvedon kanssa.

Kirjoitin muistaakseni yhdestä spinnutapauksesta englanniksi aiemmin. Kysymyksessä on loppuviimein aika raju purje (170 neliötä) valtameren aallokkoon & satunnaisiin puuskiin. Toisaalta spinnulla veneemme kulkee ehdottomasti tasaisimmin ja kaiken kaikkiaan parhaiten. Rannan lähistöllä spinnukikkailuista saa hyviä saunatarinoita, mutta 1500 kilometrin päässä rannikosta venettä ei ole järkevää kaataa ympäri. Tästä syystä pyrimme pitämään aina spinnulla ajellessa järjen mukana.

Auringonpaiste. Aurinkoa riittää Atlannilla melkeinpä jokaiselle päivälle niin paljon, ettei sitä tarvitse purkittaa. Suomalaiseen mittapuuhun lämpimiltä Kanariansaarilta lähtiessä etelään Karibialle, lämpötila nousee noin 7 astetta matkan aikana. Lämpötilan nousu merkitsee aikamoista hellettä. Kuumaa ohjatessa, laittaessa ruokaa, nostaessa purjeita, nukkuessa. Alati lämpiävä merivesikään ei pysty loputtomiin tarjoamaan viilennystä. Lämpöä ja kuumutta ei pääse pakoon, joten asian kanssa pitänee elää.

Megalomaanisen helteen iskiessä veneen suosituin tila löytyy sisätiloista kaikkien puhaltimien siirtäessä veneeseen tuoretta ilmaa.

Ympäröivä meri. Teemme tasaisin väliajoin huoltotsekkauksia, joihin kuuluu mm. maston kaikkien kiinnikkeiden, prikkojen ja systeeminen tarkastus. Noin 20 metrin korkeudelta näkyy teoreettisesti noin 70 mailia kirkkaalla ilmalla (ja isossa aallokossa siellä itse asiassa heiluu..) Katsoessaan minne tahansa, ei tällä reilun 100 kilometrin säteellä näe muuta kuin aavaa merta. Vaikka näkymä sisältää pelkkää merta, tuntee helposti että korkealta näkyy huomattavasti kauemmas! Tämän lisäksi kartasta voi tarkistaa, että pohjoisessa ja etelässä ensimmäinen vastaantuleva objekti on todennäköisesti jäätikköä ja länsi-itä suunnassakin välimatkaa on ylityksen keskivaiheilla pitkälti yli 1000 mailia.

Aava meri tekee mielestäni tästä puuhasta hienoa – erityisesti kirkkaana yönä Atlantti on tuulestaan huolimatta täysin hiljainen ja rauhallinen tähtitaivaan heijaustuessa maininkiin. Pilvisenä iltana sen sijaan on niin pimeää, ettei meinaa edes erottaa maston ääriviivoja.

Välimatkojen suuruus pakottaa omatoimiseksi ja omavaraiseksi. Merivirtojen ja vallitsevien tuuliolosuhteiden vuoksi käytännössä katsoen suurin välimatka sivistyksen pariin on pitkälti yli 2000 merimailia, sillä noin 2-3 päivän purjehduksen jälkeen kääntyminen Kanarialle ei ole oikein enää mahdollista. Merellä ei siis parane loukata, pudota mereen taikka hajottaa veneestä mitään kriittistä. Herpaantuminen spinnulla ohjatessa voi aiheuttaa suuren vahingon – eikä apua ole tulossa.  Toisaalta nykyinen teknologia mahdollisti meidän jatkuvan spottauksen ja sen, että fanijoukot tiesivät itseämme tarkemmin missä milloinkin menemme. Tämän lisäksi AIS antoi useimmin jotakin dataa lähistöllä (lue sata kilsaa) olevista aluksista.

Aallokko. Aallot määrittelevät ulkona olevan kelin ehkäpä yli 80 prosenttisesti – lämpimissä ilmoissa vesisade ei haittaa ja kovemman tuulen puhaltaessa voi laittaa pitkähihaista päälle. Sen sijaan aaltoja pakoon ei veneessä pääse. Meinasit sitten lukea, katsoa leffoja, nostaa purjeita tai keittää kahvia, aallokko muistuttaa jatkuvasti olemassa olostaan. Jatkuvat aallot pitävät myös sisäiset vatsa –ja selkälihakset kunnossa (ulkoisten vatsalihasten osalta meillä ei ole mitään näkyvää dataa toistaiseksi käytettävissä). Omasta mielestäni koko veneen balansoiduin paikka on ruorin takana, jossa lähes aina ajelen seisten jolloin voi heilua aaltojen mukana.

Suola. Kaikkialla on suolaa. Mikään ei enää kuivu. Joka maksaa merisuolasta enemmän kuin tavallisesta suolasta kaupassa sen eksklusiivisuuden vuoksi, on suuren puhalluksen uhri.

Fiilis. Omanlaisen mausteen ylitykseen antoi St. Lucian jo näkyvissä, viimeisenä iltana tapahtunut outo potkurinlavan putoaminen. Saatoimme osua johonkin, esimerkiksi meriruohokasaan (viimeisen viikon kohtasimme jäätäviä jalkapallokentän kokoisia syviä merilevälauttoja), jonka veto oli valmiiksi mahdollisesti löystyneelle potkurinlavalle liikaa. Tilanne oli jälkikäteen ajateltuna hullunkurinen: jatkuva kiikarointimme palkittiin vihdoin Arimon nähdessä mahdollisesti St. Lucialta näyttävä piste taivaanrannassa (olimme siis sopineet juovamme Champagnea kun maa näkyy ja kukaan ei halunnut mennä nukkumaan ennen kun se hiton maa ilmestyy näkyviin, ylläri). Asia haluttiin kuitenkin varmistaa ja kävin mastossa tarkastamassa tilanteen. Jo toisten saalinkien kohdalla maa kirjaimellisesti avautui näkyviin suuren kilometrin korkuisen vuorenhuipun ilmestyessä horisonttiin kuin keskeltä valtamerta. Matkaa oli reilut 50 mailia, eli melkein kaksi kertaa Ahvenanmeren verran. Pimeys ehti sopivasti laskeutua siten, että laskeuduin mastosta hämärässä pimeän laskeutuessa merelle. Aivan mieletön fiilis täytti koko veneen – tehtiin se!

Sitten kuului huonolta kuulostava klong ja koneen potkuriakseli alkoi tärräämään. Uikkarit jalkaan, valonheitin messiin ja mies mereen.

Sukelsin veneen alle, jälleen, Antin pitäessä turvaköyttä sopivalla kireydellä (Niin joo, pari yötä sitten oli samanlainen skenaario: hirveä möntti meriruohoa esti potkurin avautumisen ja koneesta lähti tehot pois. Piti käydä sukeltamassa ja koukkimassa se ruoho sieltä pois. Hyvällä tuurilla saimme pitkän köynnösmäisen kasan tätä tavaraa irti potkurista ja homma jatkui.) Ensimmäinen sukellus oli kuitenkin heti aamun valkeuduttua, joten kirkkaassa vedessä kaikki näkyi selkeästi. Tällä toisella reissulla sysimusta yö ja pimeys loivat pientä lisämaustetta tehtävään. Pimeydestä päätellen ei varsinaisesti voinut sanoa olevansa veden alla. Tehokkaan ja muiltakin osin mielestäni oikein käyttökelpoisen IPX8 vesitiiviin Waypoint valonheittimemme kanssa mereen sai valoa – potkurin tukipalkissa näytti olevan kasa köynnösruohoa tiukasti kiertyneenä potkuriakselin ympärille. Tästä huolimatta potkuri näytti oudolle. Koska pimeässä ympäristössä ei oikein saanut täyttä kuvaa potkurin tilanteesta meriruohon viilettäessä koko ajan ohitsemme – ja meidän samalla lipuessa kohti St. Luciaa, Teemu tuli auttamaan köynnöksen kanssa. Sukelsin potkurin eteen ja näytin Teemulle valoa hänen taistellessa meriköynnöstä vastaan. Teemu taisteli köynnöksen irti ja karu tilanne paljastui: potkurista puuttui yksi lapa.

Nousin pintaan ja ilmoitin varmaankin painokelvottomasti potkurinlavan olevan 4 kilsan syvyydessä. Analysoimme tilannetta hetken ja päädyimme vielä valokuvaamaan potkurin, koska öisessä meressä ei oikein pystynyt tekemään täyttä due diligenceä potkurin tilasta ja tilanteesta. Tässä kohdassa ajattelinkin jo, että saattoihan olla että näimme Teemun kanssa virheellisesti lavan puuttumisen (potkuri on Volvon ja elliptisen muotoinen ja näyttää aika hassulta meren alta katsottuna joka tapauksessa), ei mitenkään optimistinen suhtautuminen…? Kolmannella filmaussukelluksella Teemu toimi valomiehenä ja meikäläinen toimi kameramiehenä. Kuvista näkyy potkurinlavan puuttuminen selvästi.

Vaikka olimme juuri käytännössä ylittäneet valtameren, hankala tuleva korjaus varjosti tilannetta ikävästi. Tämän lisäksi jouduimme purjehtimaan melkeinpä nollatuulessa kohti St. Luciaa, johon emme voi rantautua ilman koneemme apua. 

Seuraavana aamuna homma kuitenkin kirkastui: hinaus järjestyi ja ARC:n henkilökunta sekä monien kaveruusveneiden kuten Defyrin ja Jo:n porukat olivat laiturilla vastaanottamassa köysiä – huikea effort, kiitämme kaikkia avusta! Ennen satamaantuloa krysimme kuitenkin komeasti maaliviivan yli summerin soidessa ja VHF:sta kantautui ”Dyssel, Dyssel, this is ARC Finish Line. Congratulations on completing the ARC2014.”

Merellä on siis pyrittävä elämään hetkessä, koskaan ei tiedä mitä hetken päästä tapahtuu. Oli se sitten banaanikakun lentäminen vaatekaappiin kovassa aallokossa taikka vaikkapa potkuriepisodimme. Meininki voi muuttua nopeasti. Tämän lisäksi kaiken lähtökohdaksi pitää ottaa asenne - "kyllä me vielä luultavasti tällekin hommalle nauramme, joskus."

Niin sitä sitten ylitettiin ensimmäinen valtameri.

ps. toivottavasti blogin reunoihin ilmestyneet ilmoitukset eivät haittaa blogin luettavuutta - toivomme luonnollisesti myös näiden blogipalvelumme yhteistyökumppaneiden mainosten herättävän lukijoiden kiinnostuksen. 

 -ossi

Kuten Kolumbus...

Dyssel löysi myös "uuden" mantereen lännestä. St Lucian saari siintää edessämme!

Atlantti on siis ylitetty ja Dyssel saapunut Karibian auringon alle! ARC:n maaliviiva on edessä ja heti sen perään odottaa Rodney Bay:n satama, laituripaikka, suihkut ja kylmät juomat, rantaelämä jne. Kiitos kaikille lukuisista kannustusviesteistä, joita saimme matkan aikana. Maan näkeminen tuntuu hienolta!

Toisaalta haastetta riitti aivan viime metreille saakka. Olimme eilen illalla juuri nostamassa maljaa sen jälkeen, kun Ossi oli vielä mastosta käynyt varmistamassa, että taivaanrannasta kohonnut kukkula oli todellakin St. Lucian vuori eikä pilvi (tai maata odottavien näkemä kangastus yli kolmea viikkoa pelkkää merta katselleena), kun kuului kova pamaus. Ihan kuin olisimme osuneet johonkin keskellä merta. Aurinko oli laskenut ja oli pimeää (tietenkin – koska näköjään kaikki haasteet tykkäävät saapua pimeällä). Valonheittimet kaivettiin esille ja "voitonjuhlat" keskeytyivät alkuunsa, kun mahdollisten vaurioiden selvittäminen alkoi. Pienen tutkiskelun ja taas kerran yhden vedenalaisenoperaation jälkeen selvisi, että olimme menettäneet potkuristamme yhden lavan! Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että moottori meni juuri epäkuntoon. Olimme laskeneet paria tuntia aiemmin spinnun ja tarkoituksena oli ajaa maaliin koneella, sillä tuuli oli tyyntynyt yöksi. No, ei kun taas purjeet uudelleen ylös ja täältä tullaan. Yö kului mm. hinauksen järjestelemisessä satamaan, jotta pääsemme maaliviivan ylittämisen jälkeen turvallisesti satamaan.
Päivitämme episodin tarkemmat "koordinaatit", kun olemme päässeet satamaan ja saaneet selvitettyä tapahtunutta hieman lisää.

Aikaa Atlantin valtameren ylittämiseen kului 22 päivää (n. 3 viikkoa) ja n. 4 tuntia antaen meille keskinopeudeksi n. 5,6 solmua ja kuljettua matkaa n. 2960 merimailia (eli n. 5400 km) (tämä siis arvio ollessamme n. 4 mailin päässä maaliviivasta). Dieseliä, vettä ja ruokaa olisi riittänyt vielä pitkäksikin aikaa, joten tulimme hyvin ajoissa perille :)

Tarkemmin sanoen toteutunut matka ja aika täsmää todella lähelle Las Palmasissa tekemiämme arvioita ja tavoitteitamme. Alun perin laskimme saapuvamme maanantain aikana, mutta viimeisten päivien todella heikot tuulet (lähes tyyntä) sekä potkuririkko muokkasivat hieman ETA:aa myöhäisempään ajankohtaan.

Valitsimme loppujen lopuksi vasta merellä reitiksi ns. perinteisen eteläisen reitin (=purjehtia ensin kohti Cape Verdeä, kunnes vähitellen käännetään länteen) hieman parempien säiden toivossa (silloisten sääennusteiden perusteella) – ja siinä onnistuttiin. Pohjoinen reitti olisi varmasti ollut nopeampi, mutta eteläinen reitti oli huomattavasti leppoisampi ja näin ollen meille parempi vaihtoehto, sillä tavoitteenamme oli ylittää Atlantti mukavasti ja turvallisesti, ei hakien parasta aikaa – ja tässä onnistuttiin juuri niin kuin haluttiin! Kaiken kaikkiaan meillä oli pääosin oikein mukavaa myötätuulipurjehdusta, sopivan aurinkoista ja ainoastaan yksi hieman ns. "kovemman kelin" päivä. Siis oikein hienot ns. ylityskelit!

Siirrymme nyt viettämään hieman lomaa purjehtimisesta ja kaikesta mahdollisesta valmistautumisesta tähän valtameripurjehdukseen. Tarkoituksena tulevina viikkoina olisi tutustua St Luciaan ja sen lähistöön ja vuoden vaihteen jälkeen jatkaa purjehdusta Karibialla eteenpäin. Tosin, ensimmäisenä to do –listalla taitaa olla uuden potkurin hankkiminen ja veneen nostaminen sen asentamista varten.

Oikein hyvää joulun odotusta kaikille blogimme lukijoille! Dysselin miehistö viettää joulua tällä kertaa palmupuiden alla.

Kippari kiittää sekä lukijoita että miehistöä!

// Arimo

PS. Kuvapäivityksiä Atlantin aalloilta on luvassa lähiaikoina - kun vain pääsemme nopean nettiyhteyden äärelle.

Kohta maata näkyvissä!

Päivittelin kipparin kuulumiset Atlannilta viimeksi puolen välin tienoilta. Nyt matkaa on tehty siitä eteenpäin ja voisi olla "loppukatsauksen" aika, vaikka keulaköydet eivät vielä St. Lucian laiturissa olekaan – ja vielä viimeinen ponnistus on jäljellä.

Kelloja on siirretty matkan edetessä pyrkien olemaan aina oikealla aikavyöhykkeellä jo sen takia, että vahtiluettelomme toimisi fiksusti ja aamupala tarjoiltaisiin aina auringon noustessa. Tänään siirsimme veneaikaa vielä kerran, päätyen samalle aikavyöhykkeelle St. Lucian kanssa. Elämme täällä sen jälkeen aikaa - 4h UTC:stä, ja aikaeroa Suomeen on siis jo kuusi tuntia. Tämäkin kertoo, että alamme olla aika kaukana kotoa. Kotona ei ole myöskään turkoosin sinistä vettä, delfiinejä, valaita eikä joulukuussa lämpöä +29 astetta varjossa. Laittaa miettimään, että pitkälle purjeiden avulla pääsee, kun vaan jaksaa pyörittää ruoria (oikeaan suuntaan).

Viime yönä (miksi aina yöllä?) Ossi tuli herättämään minut n. klo 05 siihen, että potkurista oli kadonnut veto lähes kokonaan, vaikka kone oli päällä. Hmm… nämä ovat niitä herätyksiä, joita kipparina en suoraan sanoen odota. Taas uusi haaste Atlannilla. Tuuli oli juuri aiemmin ehtinyt tyyntyä ja jouduimme laittamaan koneen päälle. Saimme aikaan taas yöllinen koneoperaation (lue Ossin aiempi postaus laturimme hajoamisesta myös yöllä n. klo 04)… Samalla tuli pohdittua, että tuulen tyyntyessä ja koneen tehojen kadotessa saattaakin olla, että nautimme Atlanttia hieman pidempään. No, onneksi vika saatiin paikallistettua aamun valjettua, kun paikalle tilaamamme sukeltaja (lue Ossi) kävi pohjan alla tiedustelutehtävissä. Selvisi, että potkuriin oli jumittunut iso levälautta! Olemme jo useamman päivän ihmetelleet näitä Atlannilla siellä täällä lilluvia todella isoja levälauttoja. Onko niin, että tämäkin meri on jo näin pahoin pilaantunut? Pitäisi selvästi konsultoida jotain biologia.

Mutta tiivistetysti: Dyssel ja kaikki täällä olevat voivat oikein hyvin! Eilen aamulla oli oma aamupalavuoroni ja Dysselin miehistö herätettiin biisin "Ihana aamu" sanoituksella "voiko päivän enää ihanammin alkaa…", sillä se kuvasti hienosti viimeisiä aamujamme Atlantilla. Aurinko oli kuvankauniisti nousemassa suoraan merestä, tuuli oli sopivan myötäistä, vauhti hyvä ja aamupalaksi oli tarjolla katetussa pöydässä JuhlaMokkaa, lämpimiä vohveleita kolmen marjan hillolla, pekonia, leipää, kinkkua, juustoa ja tuoreita hedelmiä sekä ananasmehua. Mitä muuta sitä voisikaan toivoa. Tietenkin on pakko myöntää, että tunnelma Dysselissä on muuttumassa odottavaksi: odotamme maata.

Vaikka emme olekaan vielä laiturissa ja tähän n. 150 mpk:hen ennen St. Luciaa ehtii mahtumaan vielä iso kasa uusia "haasteita", niin tässä vaiheessa pitää todeta, että kokemus on ollut hieno ja unohtumaton! Atlannin ylittäminen omalla purjeveneellä on jotain, mikä joskus vuosia sitten tuntui mahdottomalta ja sellaiselta, että vain todella kokenut ja rikas "merikarhu" pystyisi siihen. Kuten ehkä muutenkin, välillä on hauska rikkoa hieman kaavaa ja yrittää sellaista, mitä ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen.

Itse Atlannin yli purjehtiminen kaikkien siellä koettujen asioiden ja tunnetilojen kanssa on ollut jotain, mitä en olisi halunnut jättää väliin mistään hinnasta. Varmaan ainoita kertoja elämässä, kun olet niin eristyksissä normaalista maailmasta ja luonnon armoilla tuhansien kilometrien päässä mistään ihmisen rakentamasta. Jotenkin kaiken alkulähteillä.

Purjehdukseen liittyvien asioiden lisäksi tunteena tällä hetkellä on itsensä voittaminen ja onnistuminen jossain, minkä on itse luonut. Sandi-projekti on meidän itse luoma, olemme itse asettaneet sille tavoitteet ja keinot sekä tavat, joilla tavoitteisiin halutaan päästä. Atlannin ylittäminen omalla ja itse varustellulla purjeveneellä oli yksi projektin päätavoitteista. Jos siinä onnistutaan, tälle pitää nostaa malja. Projekti ei ole aina ollut helppo, mutta kovalla työllä ja yrittämisellä olemme päässeet aina eteenpäin.

Business-elämän termein voitaisiin todeta, että projekti Sandi saadaan nyt signattua (kun köydet saadaan kiinni laituriin)! Closing häämöttää tulevaisuudessa, kun olemme saaneet itsemme takaisin Suomeen tältä reissulta!

Nyt kun Atlantti on melkein ylitetty, mielessäni pyörii (St. Lucian hiekkarantojen lisäksi) ne sadat (jopa tuhannet) tunnit, mitä koko tätä projektia on suunniteltu ja tehty – ja kaikki ne sadat ja tuhannet asiat, joita on tullut vastaan sen eri vaiheissa. Lähtien oikean veneen ostamisesta, sen rahoittamisesta, varustelun suunnittelusta, itse varustamisesta, matkan suunnittelusta ja kaikesta työstä mitä näiden eteen yhdessä tehtiin. Ne lukemattomat yöt "normaalin" elämän lomassa. Ja tähän päälle ne kymmenet eri kirjat, keskustelut, kirjoitukset, nettiblogit jne., joista on ahmittu tietoja ja taitoja itse valtameripurjehduksesta kuin milloin mistäkin muusta projektiin liittyvästä. Ja näitä aiheita riittää. Piti opiskella purjehtimista valtamerellä, venesähköt latauksineen ja akustoineen, mitä erinäisimmät tekniset laitteet ja niiden asennus, huolto, ensihoitoa, lääkeaineita, moottorin toimintaa, meteorologiaa, vuorovesiä, virtauksia, veneen rakennusta, meripelastusta, myrskystrategioita, psykologiaa, ruuan säilyttämistä ja sen innovatiivista valmistamista, maantietoa, tähtimerenkulkua jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Jokainen koettu (ja voitettu) vastoinkäyminen on opettanut. Ja kliseisesti on pakko todeta, että kaikki on ollut loppujen lopuksi erittäin opettavaista ja mielenkiintoista!

Atlantti lisäsi yhden hienon kokemuksen eläkepäivillä muisteltavaksi - todellakin.

Ennustelemme saapumista St. Lucialle myöhään maanantaina tai heti tiistaina aamupäivällä. Tuuliennuste loppumatkalle ennustelee hyvin heikkoja tuulia, joten lähestymme "toista rantaa" verkkaista tahtia.

Pullo champangea odottaa kylmässä hetkeä, jolloin maa alkaa näkyä.

// Arimo

We are in the middle of the Atlantic Ocean, where are you?

At the time of writing, we are located in the Atlantic Ocean wind gusting power to our sails.

This post is something that I have been trying to get published for several weeks as many non-Finnish readers of our blog is not satisfied by Google translator, which is not always quite getting the job done from Finnish to English. It has to be said though that occasionally some parts of the blog may not make sense in Finnish either. As it is always amazing to find people following our journey, here is a little summarizing post of our adventure in English.

- - -

As I already mentioned, we are currently crossing the Atlantic Ocean and already positioned to the Western part of the puddle. The intention of this post is to describe and explain how we exactly ended up to this astonishing area populated by whales, exciting fish, stars that are so bright that one can read without additional light and huge waves that splash all the way over the boat.

In short, we are three young Finnish guys (2xlawyer (Arimo and Ossi), 1xengineer (Antti)) who share passion for sailing. In addition to this, we also wanted to travel the world under sail. As a result, we ended up buying s/y Dyssel (Swan 41) sailing yacht about 1.5 years ago. The plan later escalated and we ended up taking some time off from regular life and sail across Europe to Canary Islands and all the way across the Atlantic to Caribbean to visit maybe Panama, Venezuela, Belize, Cuba etc. – and then sail back in the near future.

Although the boat was in brilliant shape, it required further updating for such a long journey.

We fitted new navigation systems and various safety instruments and other back-up systems during the winter of 2014. We took Dyssel to warm hall in Inkoo, a town one hour away from Helsinki where all repairing and updating work could be done. That meant intensive boat work for every weekend. Sometimes working at boat was quite demanding when we had missed some parts and it felt that the boat is not getting her new equipment in working order in the given timeframe. Also, many pieces of equipment had to be returned as they did not work as promised. The biggest concern was regarding our hydro generator which we eventually sent back to the seller and purchased their competitor's device mostly due to IPR infringement claims (we respect others' inventions!).

On the other hand, it was completely unbelievable when we for example got our water maker installed (and working, yeah, it also visited Switzerland for a repair) and all the hoses in right order. Otheastounding feeling was when we finally turned our new electric system on and understood that our navigation system, radar, AIS, windlass and all other instruments worked beautifully. All this made it worth for waking up at seven on every Saturday and Sunday by a wide margin!
A strong boat is only half of the story in a sailing trip such as our journey. In addition, one needs to know much more to be able to operate the boat in various places and conditions. Thus, we studied different aspects concerning our sailing including (but seriously not limited to) weather, immigration, navigation, routing, sailing in heavy weather, cooking, medical first aid and so forth.

Now, about a year later it appears for me that we had to be quite busy back then.

After countless hours in Inkoo and Lauttasaari where we brought Dyssel for summer, we finally got her completely prepared for our adventure. This was basically in June or July, not too early considering that we decided to leave on the 25th of August, 2014 from Lauttasaari, Finland. By that time we had also arranged our own lives to a point where we could leave Finland for this adventure.

The moment when we really and seriously headed off to south from Helsinki was something that most likely I will never forget: The downtown of Helsinki looked grey and dark from the sea and light rain soon faded the light house of Suomenlinna out of sight. We were on the move. Hours later we passed the most southern part of Finland without seeing any other boat.

Although our first morning at sea was a beautiful summer like Finnish morning with bluebird sky and sun shining, the wind was getting stronger. At noon, the weather forecast changed completely – a strong gale warning was issued to exactly where we were aiming to be in the following 12 hours. During the following night, it really got windy and strong gusts smashed big waves into Dyssel.

While the wind was on its strongest, we were in the middle of Baltic Sea.

Despite the strong wind and waves that I had never seen at Baltic Sea prior this, Dyssel seemed to be designed just for this. Nothing appeared to be even remotely close of getting worn out or whatsoever. S&S designed Swan was calm, stable and reliable. Aspects that anyone would appreciate on a sailing boat. On the following day of the storm, we landed to sunny Visby, Sweden. Our first leg was completed. A start that will probably not either be forgotten by us or our crew members Elli and Heikki. From Visby we sailed through Denmark to Kiel, Germany. From Kiel we took the shortcut channel right to the end of Elbe. The North Sea opened to us.

Sailing again just three of us, we visited Germany and Belgium on our way through the English Channel to England. We had some incredible spinnaker sailing right into the English Channel, which by the way is way narrower what I had thought it was.

Jarno joined us for crossing the Bay of Biscay. Due to some dangerous-looking weather systems, we had to take a stop in Brest (France) prior crossing the Biscay. On a many level, the Biscay was exciting and new for all of us: for the first time, we were truly out at sea hundred miles off the coast. For the first time, it appeared at least for me that regardless where you are; on the coast or miles away – sailing remains sailing. From Brest we landed to La Coruna (Spain) – I would say the summer officially had begun again.

Jarno left us in Lisbon where we explored Portugal for couple of weeks prior heading to Africa. In Lisbon, we had amazing opportunity to meet Markku, the head of the European Union Marine Safety Commission, who demonstrated us various different ways how the European Union is utilizing technology for better marine safety. We also met Ville and his huge construction project which aims to build a huge golf and hotel resort near the marina of Vila Moura. We had some brilliant time – not related to sailing which is of course nice while you had just sailed 2500 NM.

Then we left for Africa.

Just couple of hours before touching the coast of Morocco, we had the chance to see Volvo Ocean Race fleet. Right after SCA of the VOR fleet disappeared to horizon, we broke our furling head sail and got it down to sea. Later sail was recovered and we continued to Africa. Being at Tanger was unique experience. In between Point Europe (a lighthouse near Gibraltar) and Tanger, one is in the middle of two entirely different worlds: high mountains of Africa on the right hand side and massive cargo ship traffic to Europe on left hand side. With no genua-sail, we went to Gibraltar where our sail got repaired. Sara and Mikael joined us for next leg to Madeira. Going to Madeira was so far the longest sea passage anyone of us have ever made. 600 nautical miles passed fast and within days we saw Porto Santo's island in front of our bow.

From Madeira we continued in big waves to Teneriffa where Annika and Tomi joined us prior sailing to Las Palmas where the ARC would start. At this point we had sailed about 3500 NM from Finland to Las Palmas.

The week before the start of the ARC (Atlantic Rally for Cruisers) we did some intensive stocking and arranging for the crossing: we had to fit food, water and other supplies for more than three weeks for 6 persons. The amount of fresh food, vegetables, juice, eggs, beer and water we got fitted onboard was out of this world. We even got a piece of banana tree including 200 bananas! Days before the start went fast making sure that everything works, and were absolutely required, but quite long and sometimes even tiring. For example, I was making fifth double-check and some additional chafe preventer covers in the mast around 2 am in the morning using head-lamp. Simultaneously Antti and Arimo were busy stocking bottled water inside the boat (yes, we have a water maker but we wanted to stock water as if we didn't have water maker - it can broke).

The night before the start of the ARC was exciting and confusing – before falling asleep there were quite many things going on my mind. First of all, the wind was blowing hard and I could feel our boat moving, almost rolling in the marina that has never happened before. I also knew that all forecasts for the start were quite difficult: a storm was going over Las Palmas during the day of start building steep waves on the way. Although I knew that the storm would only last for about 20 hours and that there would not be any kind of trouble with the boat or us getting through the gale, it was still difficult to accept that we are for real going for it. Going to a storm on an ocean, voluntarily, made me think does it make any sense. According to the forecast, the wind would be blowing around 20 to 25 m/s. On a normal circumstances, we would never leave a harbor in abovementioned conditions.

In the morning there were some heavy rain. While eating breakfast, it was announced that all classes for the ARC would not leave today – the start was postponed. On the other hand it was reliving to see that the conditions were not only our concern but the ARC race committee ended up to a similar conclusion as we did – lets set off after the gale. Controversially, the day we had prepared ourselves for about a year seemed to fade away to the future, again.

Only 24 hours later, the ARC started. Conditions at sea were so settled that there was no question about leaving Las Palmas. We finally started the 3000 NMish crossing of the Atlantic Ocean. In addition, Mirva, Teemu and Tuomas joined us for the crossing.

It is intriguing how rapidly changing and entirely different weather conditions we have had.

We have been on one low pressure weather system and took waves from other lows thankfully a little bit further away from us. We have enjoyed endless sunshine, temperatures raising almost to 40 C degrees. At the same time, not a day has passed without some aggressive showers of rain. While in the middle of the Baltic Sea, we saw the sea so flat and windless that we went to swim right from the boat that was moving absolutely nowhere. The Atlantic Ocean, however, seem not to be that flat ever. According to our forecast data, we have been sailing on a 2 meter swell, 3 meter swell, 4 meter swell, 5 meter swell, 6 meter swell and bigger waves that come once in a while going even beyond 8 meters. Obviously the bigger the waves get, it is more exciting to be on the helm surfing the waves up and down, steering so that the boat will not smash directly into the wave. Doing anything inside Dyssel gets somewhat complicated in case of a big swell. It has to be noted though that this type of swell has relatively long length of the wave.

One example of swiftly changing conditions can be taken from yesterday.

It had been sunny for all day and wind was steadily about 6 to 10 m/s. We hoisted spinnaker right in morning and had sailed it all day long. On a blink of an eye, there was a strong gust of wind coming completely from another direction. This made the boat heel sturdily and it wasn't an easy task to keep the boat (and sail) under control. A second later, we saw a dark cloud on a horizon and our wind instrument already showed readings beyond 15 m/s. Antti and myself rushed into the bow to get the sail down while Arimo took the helm and tried to keep us going as much of downwind as possible in that situation. Although the boat once again heeled couple of times, we got reduced our sail from 170 square meter to 0 square meter in matter of seconds just before the immense squall hit us. Again, after 15 minutes, the sun was shining as nothing happened. We figured it is better to get the main sail back as it was getting dark already.

It would most likely be more dramatic and exciting to write about our day 17 that "we are eating canned beans and running out of water supplies" or something similar. To be honest, we ate yesterday fresh steak (ok, frozen) and beer. Our fresh water tank also gets full by pressing a button. We have baked cake, pizza, bread, hamburgers, hot dogs, pancakes, waffles, dorado (3 times). As a rule of thumb, we embed 1.2 kg of meat/fish for every meal, which seems to keep hunger out of Dyssel. Additionally I think all of us appreciate delicious food we have had here so far!

What goes to animals while sailing through Europe towards Caribbean, we have been quite lucky I guess: near Madeira we saw a huge sperm whale, right in the narrowest point of the strait of Gibraltar we saw some other whales. We also have been seeing whales on the Atlantic once in a while. We have seen plenty of dolphins right from the French coast. During the Atlantic crossing our lunch menu has been filled with 3 dorados we took out of the sea.

All in all, we are happily sailing towards the Caribbean Sea although wind has been decreasing which is not favorable for us as our boat tends to sail better on a stronger wind conditions. Considering our superb crew though, we are not that much hurry out of here at all: we have delicious food, astonishing views and marvelous sailing.

Hence we are going west, every day tends to end to a miraculous sunset just before the stars of crystal clear night sky brings glow to the Atlantic Ocean.

I guess that's all: no new messages from the western frontier.

-ossi

Kalajuttuja

Tällä kertaa kuulumisia Atlantilta kirjoittaa Dysselin miehistössä ARC:n aikana toimiva Teemu. Dyssel kulkee hyvää vauhtia kohti Saint Luciaa ja meininki merellä on loistava! Viime yönä Antin kanssa ns. "koiravahdissa" ollessamme rikkoutui 1000 NM raja määränpäähän, joten arvioitu saapuminen Karibialle on ensiviikon alkupuolella.

Itsenäisyyspäivän jälkeisen sunnuntain pääsimme aloittamaan Tuomaksen ja Mirvan loihtimalla maittavalla brunssilla. Kuten monessa aiemmassakin blogikirjoituksessa on varmasti mainittu, ruoka nousee varsin suureen rooliin täällä merellä ja onneksi sen laatu (ja määrä) ei ole edelleenkään päässyt laskemaan. Lihavarantomme rupeavat hiljalleen lähestymään loppua, mutta onneksi pystymme Dysselissä harjoittamaan omavaraistaloutta varsin menestyksekkäästi.
Sunnuntaina illalliseksi tarjoiltiinkin Ossin ja Arimon valmistamat Club Sandwichit itseleivotuilla leivillä ja keittiö tervehti jälleen allekirjoittaneen pyytämällä noin 5 kg Doradolla, josta loihdimme pienillä koristeaurinkovarjoilla koristellut kalafileet alkuruoaksi. Jottei tämä jäisi vain keskellä valtamerta tapahtuneeksi kalajutuksi, niin lisäämme tästä kaverista valokuvan sivistyksen pariin päästyämme. Ja täysikuullako ei kala syö? Legendaa…

Sunnuntaina miehistömme sai myös yllätysohjelmaa, kun kipparimme järjesti "Arimo yli laidan"-harjoituksen. Jottei touhu menisi liian hurjaksi, Arimona tällä kertaa toimi valkoinen fendari. Harjoituksena tämä oli erinomainen ja havainnollisti konkreettisesti miehistölle hätätilanteessa toimimista. Harjoituksessa konkretisoitui varsinkin pelastettavan erittäin nopea katoaminen näköpiiristä aaltojen kuljettamana. Keli oli harjoituksen aikana erittäin selkeä ja tuulikin maltillinen. Hyvällä ryhmähengellä ja toiminnalla saimme pienen "haravoinnin" jälkeen pudonneen takaisin veneeseen.

Itse henkilökohtaisesti olen jo varsin hyvin tottunut elämään veneesessä ja sen tuomiin pieniin haasteisiin arjen askareita tehdessä. Ehdottomasti hienoimpiin hetkiin kuuluvat aamut, joiden aikana auringon noustessa on leppoisaa käännellä ruoria ja mietiskellä maailmanmenoja. Yhtenä aamuna delfiinitkin tulivat veneen viereen hyppelemään ja ihmettelemään paattiamme, mikä oli aika siistiä!

Kärsivällisyys on välillä toki ollut koetuksella. Tänään valmistin koko porukalle perunamuusia ja makkarakastiketta johon aikaa kului noin 1,5h. Kaikilla muilla oli jo lautaset kädessä kannella, kun itse vielä viimeistelin keittiötä ja omaa annostani. Käänsin katseeni pois pöydällä olleesta annoksestani arviolta noin 30 sekunnin ajaksi jonka aikana makkarakastikkeeni oli päättänyt pienen keikahduksen johdosta lentää lattialle ylösalaisin. Onneksi oli leipiä ja cervezaa.

Kokonaisuudessaan kaikki on mennyt tähän mennessä hienosti ja noin viikon kuluttua pääsemmekin jo toivottavasti nauttimaan Karibian auringosta, hiekkarannoista, paikallaan pysyvistä esineistä ja heittämään hetkeksi lomavaihteen päälle.

Matkamme virheettömästä organisoinnista iso kiitos kuuluu Arimolle, Antille ja Ossille, joiden ansiosta tämä seikkailu on mahdollinen! Merellä ihmisen on hyvä olla.

Terveisiä Suomeen kaikille ja mukavaa joulunodotusta!

-Teemu

Merenneitoja ja yöpurjehdusta

Kirjoittajana toimii tällä kertaa Dysselin miehistön naisvahvistus Mirva Laaksonen. Juuri "suihkussa" (kts Arimon aikaisempi kuvaelma) käyneenä, istun Dysselin salongissa Ossin tietokone sylissä, Antin tekemän pizzan tuoksu nenässä ja mietin millaisia tuntemuksia tähänastisesta matkastamme kirjoittaisin.

Olemme tällä hetkellä yli puolen välin Atlanttia menossa kohti Karibian St Luciaa ja tunne on ihan mieletön! Olemme Atlantilla!! Ylitys on kuulunut minun unelmiini jo pitemmän aikaa ja nyt olen täällä. Uskomattoman hienoa! Meillä on huikea vene, mahtava miehistö ja hyvä fiilis. Matka on ollut mitä parhain (tähän mennessä ainakin heh) ja olemme kaikki monta hienoa ja uskomatonta kokemusta rikkaampia.

Matka tosiaan alkoi Las Palmasista hieman myrskyisin merkein, onneksi starttia viivästettiin, niin pääsimme hieman rauhallisemmin mielin lähtemään. Jos hetken saisi purkkiin ja purkin hyvään säilöön, avattavaksi silloin kun kaipaa piristystä, olisi ARC 2014 startti sellainen hetki. Las Palmasissa paistoi aurinko, orkesterin musiikki soi espanjalaiseen reippaaseen tyyliin taustalla, paikallinen juontaja lähetti veneet matkaan toivottaen kunkin kansallisuuden omalla kielellä hyvää matkaa (myös hyvää joulua tuli kuultua) ja veneistä ja rannasta kuului iloisia ja innostuneita huutoja. Lähdimme mahtavin fiiliksin Atlantin aalloille muiden seiloreiden kanssa!

Ensimmäinen viikko meni nopeasti. Meno oli haipakkaa, vesi lensi ja opettelimme elämään jatkuvasti keinuvassa Dysselissä. Omalta osalta ensimmäiset neljä päivää meni keräillessä itseäni meripahoinvoinnin kourista, pahoinvointilaastareista huolimatta. Niin se keinuva alusta vain tekee tepposensa, mihinkään ei pääse "pakoon" karkaavaa kahvikuppia tai heiluvaa punkkaa. Fiilis on kuitenkin ollut korkealla koko ajan ja uudet kokemukset ja elämykset ovat rikastuttaneet valtameripurjehtijan arkeamme :)

Muun muassa erilaiset linnut (miten voi olla lintuja keskellä Antlanttia?) ovat pitäneet meille seuraa pitkin matkaa. Delffiinit ovat leikkineet veneemme ympärillä öisin ja päivisin, pari päivää sitten myös pienehkö valas (noin 5m) tervehti meitä iloisesti ja lentokaloja lentelee siellä sun täällä, myös kannelle. Pojat ovat kalastelleet ahkerasti ja olemmekin onnistuneet saamaan muutaman Doradon, josta olemme loihtineet herkullisia keittiön tervehdyksiä!

Kiehtovin asia täällä Atlantilla on mielestäni yöt. Ajamme vahtia, öisin 4h ja päivisin 3h. Olemme vahdissa pareittain ja öisin se käytännössä merkitsee sitä, että toinen torkkuu ja toinen ajaa vuoroa toki vaihtaen esim tunnin välein. Kuu ja tähdet valaisevat useasti öitämme, meri liplattaa (tai pauhaa) vieressä, pimeys ympärillä on mustaa ja ainoa tehtäväsi siinä hetkessä on ohjata venettä oikeaan suuntaan. Fiilis on ajaton eikä ole kiire minnekään, sitä voi miettiä paljonkin asioita tai olla miettimättä lainkaan. Joka tapauksessa se on vapauttavaa ja myös huikeaa ymmärtää miten pieni osa maailmaa loppujen lopuksi olemme. Myös mielikuvitus saattaa tehdä temppunsa öisin. Te, jotka olette nähneet Pirates of the Caribbean leffat, muistatte leffoissa esiintyvät merenneidot. Ne houkuttelevat ja viettelevät merimiehet lähellensä kunnes hyökkäävät ja vetävät miehet mukanansa meren syvyyksiin… Olen aika varma, että pimeällä näkyvä hohtava fosforplanktoni toimii merenneitojen houkuttimena.

Jäljellä on vielä vajaa puolet matkasta ja perillä odottaa kuuma ja kostea Karibia!! ETA voisi olla 15.12.2014…

Aurinkoisia terkkuja sinisen meren aalloilta,

Mirva

Sähkötekniikkaa & itsenäisyyspäivän rentoa myötätuulipudottelua keskellä valtamerta

Siirryttiin karttanäkymään, jossa näkyy Brasilia. Plotterimme sen sijaan näyttää maailmankarttaa.

Edellisenä yönä oli melko intensiivinen operaatio, kun huomasimme että koneemme lopetti sähköntuoton täysin. Olemme pääsääntöisesti melko omavaraisia sähkön suhteen tuuli, aurinko –ja vesienergian puskiessa virtaa suhteellisen isoihin akkuihin. Kuten Arimo kuitenkin kirjoitti, pari yötä tästä taaksepäin (huomaatteko, kaikki sattuu aina ja tasan aina öisin), lorautimme 150 litraa makeaa vettä suoraan pilssiin josta se pumpattiin tuonne isoon lätäkköön. Jotta voisimme käyttää makeaa vettä suihkutteluun, vaatteiden pesuun, tiskaukseen jne., piti vesikone laittaa päälle.

Vesikone olikin päällä toista vuorokautta vieden suuren osan ykkösakkujemme kapasiteetista. Nämä ajattelimme ladata täyteen tehokkaalla laturilla. No, yöllä huomasimme, ettei meille tule pisaustakaan sähköä moottorista.

Vaihdoimme aamuneljältä varalaturin, jonka jälkeen moottorilataus jatkui. Tällä laturilla meidän pitää kuitenkin ladata akkuja useammin, sillä sitä ei ole suunniteltu näin suurien akkujen lataukseen kuten parempaa laturiamme. Enemmän dieseliä, vähemmän sähköä, ei hyvä.

Harkitessamme pieniä lisäsäätöjä varalaturiin, konsultoimme ulkopuolista sähköasiantuntijaa, jonka sanat menivät kutakuinkin näin "nostakaa spinnu ja ohittakaa ne edessä olevat veneet ja seilatkaa Karibialle, nykyinen sähkö toisellakin laturilla riittää aivan hyvin. Älkää irrottako mitään johtoja."
Kyseisellä henkilöllä on erittäin hyvin tiedossa, että meillä on täällä 200 metriä sähköjohtoja ja vaikka mitä erilaisia sähkönippeleitä ja systeemejä isompaakin sähköremonttiin. Tiesi myös aika hyvin jo etukäteen, että saattaisimme keksiä jotain…

Tarve hifistellä laturin tehoa paremmaksi loppui melko nopeasti illalla huomatessamme, että tämä toinenkin laturi lopetti latauksen. Eli siis sähköä ei taaskaan tullut eikä ykkösakuissa ollut virtaa kuin jotakin ¼.

Emme millään suostuneet uskomaan, että kaksi laturia olisi mennyt rikki. Vian piti olla jossakin muualla. Koska emme olleet millään tavoin tyytyväisiä tilanteeseen, päätimme fiksata asian, kuten aina, jos veneessä on jotain mitä voi edes teoriatasolla saada paremmaksi. Toisekseen, Volvon huoltoliike ei ollut ihan kivenheiton päässä.

Osa yhteenlasketuista 900 opintopisteestämme koskee etäisestii sähkötekniikkaa (esim. kansallisten sähköverkkojen kaavoitusta ja rakentamista koskeva lainsäädäntö). Eiköhän se siis saada tuottamaan sähköä.

Joku olisi voinut käydä seuraavanlaisen dialogin:
"Laturi on rikki mutta sähköä riittää aivan hyvin jos sitä säästää ja moottori toimii erinoimaisesti. Ollaan kuitenkin 3000 kilometrin päässä lähimmästä rantakivestä. Pitäisiköhän säätää tuo sähköasia kuntoon sitten Karibialla jos vaikka tuohon koneeseen tulee jotain enemmän hämminkiä?"
Päätimme kuitenkin yhteen ääneen, että sähköntuotanto muuten korjataan, nyt.
Puolet crewsta ajeli spinnulla 8 knotsia, kun avasimme konekopan ja purimme systeemit salongin lattialle. Tämän lisäksi kaivoimme kaiken latureihin liittyvän kirjallisuuden. Herra Calderin "Boatowner's Mechanical and Electrical Manual" sopii vaikka sellaiselle tyypille, joka haluaa esimerkiksi rakentaa kokonaan oman veneensä. Erittäin hyvä opus, jossa kerrotaan mm. latureista kaikki mitä pitäisi tietää. Koko operaation ajan sisällä lähenneltiin saunalukemia.

Noin 50 sivun laturiopin sekä kymmenien mittausten, säätöjen, testauksen ja muutaman muun välivaiheen jälkeen ja vielä konsultoituamme sähköasiantuntijaamme (eli siis Arimon isää, jolle voi soittaa aina jos tulee mitä tahansa hämminkiä, lämpimät kiitokset jälleen!) löysimme ongelman: laturi ei saanut herätevirtaa lainkaan moottorista. Näin maallikkona olen aina aiemmin luullut, että laturi tuottaa sähköä eikä että laturi itsessään tarvitse sähköä... Opiskeltuamme asiaa homma sen sijaan vaikuttaa paljon selkeämmältä muutoinkin eikä tämä ole lainkaan mitään rakettitiedettä. Laturi nimittäin perustuu generaattorityyppiseen ratkaisuun, rakettimoottorit sen sijaan, ovat eri juttu.

Joka tapauksessa laturimme ei saanut tarvittavaa herätevirtaa lainkaan. Muutamien vaiheiden ja erinäisten moottorimme sähkökaavioiden tutkailujen jälkeen löysimme konepuolelta fuse-pohjaisen ongelman, joka korjattiin puolessa minuutissa. Sähköongelma tuli fiksattua. Vaihdamme paremman laturin takaisin paikoilleen muutaman päivän päästä, kun akuissa on virtaa ja vesitankki on täynnä. Homma toimii nytkin erinomaisesti: grammari on päällä ja poppi kaikuu keskellä Atlanttia.

Kaikilta osin täällähän on siis oikein mukavaa ja rauhallista. Aallokko on jossakin parin metrin tietävillä. Tämä tuntuu täysin satamakeliltä verrattuna neljän, viiden, kuuden metrin aaltoihin. Korjauksen jälkeinen voitonolut maistui hyvältä.

Jos säätä saisi vähän muokata, niin lämpötilaa voisi ottaa pari astetta pois ja lisätä pari pykälää tuulta. Mutta on se hyvä näinkin ja keli on kaikille sama.
Yöllisiä pieniä kiusankappaleita, näitä läntisen Atlannin tuulenpuuskia (squalls) on tullut nyt jo useampia ja ne vaikeuttavat purjeiden valitsemista. 99% ajasta meillä on kevyt myötätuuli, johon voisi laittaa vaikkapa spinnun taikka muuten vain ihan maksimipurjeet. Näissä tuulenpuuskissa saattaa kuitenkin hetkellisesti tuulla jopa 25 m/s, jolloin ei halua että venettä vie eteenpäin yli 200 neliötä vetävää purjepinta-alaa.

Tiesimme oikein hyvin näistä puuskista, joita oppii katsomaan koko ajan paremmin pilvistä öiseenkin aikaan. Kuten autoilijallekin ensimmäisenä lumisena päivänä, mekin hieman (melko kirjaimellisesti) liukastelimme ensimmäisessä meidät kohdanneessa puuskassa. Tämä tapahtui kylläkin jo joskus viime viikolla. Meillä oli isopurje ja genua ja pudottelimme 7 solmua täydellisessä sivumyötäisessä molempien purjeiden vetäessä aika hyvin. Pilvien vuoksi kyseisenä yönä oli aivan hemmetin pimeää, jotenka mitään pilviä taikka säärintamia ei pystynyt näkemään.

Aivan puskista tuli tuuli tuoden tuulenpuuskan, jolloin Dyssel kiihtyi lähemmäs kymmenen solmun vauhtiin tuulimittarin näyttäessä apparent tuulta 18 m/s. Venettä ei varsinaisesti ole suunniteltu tällaisiin nopeuksiin, joten Swan meinasi lähteä vähän näppäimistä tullessamme silloin vielä isossa aallokossa seuraavaan isoon aaltoon vauhdilla. Kysymyksessä on vähän kuin jos ajaisi risteykseen satasta autolla. Aallolta meinaa paineltiin melkoisessa surffissa johonkin suuntaan, sillä pilkkopimeässä ei näe kunnolla aallon muotoa ja suuntaa. Emme kuitenkaan missään nimessä broutsanneet, vaikka mentiin luultavasti aika edgellä. Taisi sisällä joku herätäkin.

Kymmenen sekunnin jälkeen kaikki oli ohi eikä uutta puuskaa tullut moneen yöhön.

Tästä oppineena olemme myötäisissä tuulissa pyrkineet valitsemaan joko vain genuan taikka reivatun ison nykyisellään. Isopurjeesta ei nimittäin oikein saa vetoa pois myötätuulessa. Myös coden laskimme alas edeltävänä yönä tutkassa näkyneiden puuskarintamien vuoksi. Tarkoituksena on tietysti olla hajottamatta purjeita tms. ja ajelemme muutenkin aina pikkuisen vähemmällä purjepinta-alalla kuin millä ns. voisi.

Teimme kauniin, rehellisen ohituksen tuossa olisikohan ollut toissapäivänä tai päivää ennen sitä. Saavutimme genaakkerilla ajavaa venettä, joka ei päässyt täysin myötätuuleen vaan joutui leikkaamaan hieman suurempaan tuulikulmaan. Me sen sijaan ajelimme spinnulla suoraan määränpäähän veneen kadotessa väärään suuntaan horisonttiin. Tämä täydellinen ohitus sen sijaan (vene oli ehkäpä HR) tapahtui keskellä Atlanttia noin puolen mailin päästä. Tällä kertaa ajoimme spinnulla täysmyötäiseen noin 7 solmua viereisen veneen ajellessa virsikirjaa täysin samaan suuntaan ehkäpä noin 5 solmun nopeudella. Samaan hengenvetoon voidaan tosin todeta, että onhan meitäkin ohiteltu.

Leopardin jätkät seilasi muuten nopeasti (melko merkittävästi nopeammin kuin me); onnittelut meidänkin puolesta uudesta ylitysennätyksestä! Huikea setti myös Berenicellä, mahtavaa vauhtia liikkuu kyseinen Swan 80.

Aurinko paistaa. Ajellaan codella sivumyötäisessä. Keskellä ei-mitään.

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

-ossi

In the Mid Atlantic!

Dyssel saavuttaa Atlantin valtameren puolenvälin välietapin arviolta tulevana yönä. Matkaa Atlannilla on siis taitettu kohtuullisen paljon. Pitkästä aikaa blogiin tulee tekstiä hieman myös kipparin näppäimistä.

Monen mielessä lienee kysymys siitä, millaista täällä on – ajattelin esittää tällä kertaa vastauksen kysymykseen pitkänä listana ranskalaisia viivoja kaikista asioita, jotka tällä hetkellä pyörivät mielessä. Ehkä tästä tikkutäkistä saa jonkunlaisen vastauksen kysymykseen. Ammattiin kuuluvana eleenä pitää kuitenkin todeta, että lista ei välttämättä ole tyhjentävä eikä se yksinään anna välttämättä oikeata ja riittävää kuvaa elämästä Atlannilla :)

- ARC – noin 200 venettä on tällä hetkellä matkalla kohti Karibiaa. Dyssel on yksi niistä. Tunne on hieno! ARC:n lähtö Las Palmasin edustalta oli hieno näky ja kokemus. Noin 200 venettä lähti kohti Atlanttia ja sen toisella puolella häämöttävää St. Luciaa.

- Kuka unohti orkesterin. Jaksamme edelleen nauraa, että ARC:n lähdön siirtyessä myräkän takia päivällä eteenpäin, orkesteri oli kuitenkin soittamassa rannassa lähtötahdit jo päivää etukäteen. Onneksi lähtöpäivälle musiikki saatiin nauhalta.

- Miehistö. Kaikki kreditit miehistölle. Hienoa olla Dysselissä! Tällä 6 henkilön porukalla vietämme arviolta kolme viikkoa eristyksissä muusta maailmasta keskellä valtamerta.

- Keskellä ei mitään. Tämä tiivistää varmasti monta asiaa. Olemme täällä – ympärillä ei ole mitään. Ei mitään muuta kuin valtamerta. Joskus näemme linnun.

- Merisuola. Sitä on joka paikassa ja paljon. Kannella, sisällä, tyynyliinassa, vaatteissa, kengissä, iholla jne. Pahimmillaan kahvikupissakin.

- Lämpö. Viimeiset pari päivää grilli on ns. ollut päällä. Eli aurinko porottaa ja päivä kuluu varjoa etsiessä. Veneessä sisällä voisi keskipäivällä saunoa. Onneksi illat ovat viileämpiä. Voisiko lämpöä lähettää purkissa Suomeen?

- Heiluminen. Totesimme, että kaikki syvimmätkin vatsalihakset ovat timmissä kunnossa, kun kroppa yrittää tasapainottaa itseään jokainen sekunti 24/7. Voin kertoa, että paatti (eli lattiamme) ei ole tasainen yhtäkään sekuntia. Saattaa olla, että kuljemme Caribiallakin pitäen kiinni kaikesta mahdollisesta, jotta pysyisimme pystyssä.

- Meri. Sitä on paljon. Viimeiseen n. 9 päivään ei ole ympärillä näkynyt varsinaisesti mitään muuta kuin vettä. Sitä on maapallolla paljon. Veneemme alla vettä on keskimäärin 4 kilometriä. Vettä siis on. Ja paljon.

- Kalat. Mitä kalat tekevät keskellä Atlanttia? En tiedä, mutta tiedän, että hyvältä ne maistuvat! Keittiömme on tervehtinyt jo kahdella loistavalla kalaherkulla ja siima on tällä hetkelläkin ulkona.

- Aurinko, kuu, tähdet, planeetat, satelliitit. Harvoin Suomessa pysähtyy miettimään tai edes katsomaan taivaalle. Tähtitaivas on täällä huikea. Ne myös laittavat pohtimaan aina kuin pieni osa kaikkea loppujen lopuksi olemme.

- Lentokone. Näimme eilen ensimmäisen lentokoneen! Sillä oli kurssi kohti Brasiliaa. Pienistä asioista se ilo täällä saadaan.

- Purjevene. Näitä olemme nähneet kolmannen valtameripäivän jälkeen (sen jälkeen kun ARC veneet olivat hajaantuneet pois näköpiiristä) muutaman. Tänään kutsuimme n. 4 kilometrin päässä ollutta purjevenettä VHF:llä ja riemu nousi siellä, kun joku täällä keskellä ei mitään haluaa keskustella. Olivat menossa samaan paikkaan, joten sovittiin radiopuhelinkeskustelussa treffit (=rantakaljat) St. Lucialla n. 1,5 viikon päähän. Kummankin kalenterissa oli tilaa. Tosin treffit sovittiin noin parin päivän heittomarginaalilla. Juuri kun tätä blogitekstiä oltiin julkaisemassa, meitä kutsuttiin VHF:ssä ja näköpiiriin oli ilmestynyt toinenkin purjevene, joka halusi vaihtaa kuulumisia. Todellista ruuhkaa Atlannilla - kerrankin!

- Rahtilaiva. Muutama yö sitten jouduimme melkein väistämään ainoaa rahtilaivaa, jonka olemme täällä nähneet. Voisiko joku matemaatikko laskea todennäköisyyden törmätä (tai edes nähdä) rahtilaivaan keskellä Atlanttia.

- Ruoka. Tarinat tölkkiruuasta Atlannilta ainakin alkumatkasta voi heittää roskakoppaan. Olemme syöneet päivittäin 1,2kg tuoretta lihaa. Tänään mm. possun sisäfilettä. Hedelmiä on vaikka muille jakaa ja keittiö on taikonut jo pari huikean hyvää kakkua. Ruoka on ollut hyvää ja pitää mielen korkealla. Laskelmien mukaan pärjäämme tuoreruualla vielä noin viikon ja sen jälkeen on aika paneutua niihin erinäisiin säilykepurkkeihin, joita paatti on täynnä.

- Veneen hermokeskus. Eli keittiö. Tämä ansaitsee vielä toisen ranskalaisen viivan, sillä on se niin olennainen osa elämää täällä. Veneen keittiössä näyttää olevan koko ajan tohina päällä, kun eri vahdit valmistavat toinen toistaan maukkaampia herkkuja. Käytännössä tämän 6-hengen suurperheen ruokkiminen veneen keittiössä vaatii jonkun läsnäoloa siellä koko ajan klo 7-19 välillä. Tämän päivän illallisvahti aloittelee juuri pitsan leipomista!

- JuhlaMokka. Kuluu aamiaiseemme, mutta valmistaminen ei ole kuin Helsingissä. Aikaa 6 henkilön kahvin tekoon kuluu n. 45 minuuttia ja vaatiin kahden henkilön työpanoksen. Hyvänä päivänä yksikään kahvipuru ei päädy seinälle, kattoon tai lattialle. Huonona päivänä kahvin saaminen termospulloon heilumisen keskellä vaatii useamman epäonnistumisen.

- Vahdit. Elämää täällä rytmittää vahtijärjestelmä. Leikkisästi täällä tehdään töitä kolmivuorotyössä 24/7. Päivällä työvuoro kestää 3h, jonka jälkeen on 6h "vapaavahtia", yöllä mennään 4h/8h kaavalla. Tosin vapaavahdit ovat toistaiseksi kuluneet niin nopeasti, että en tiedä, onko kukaan edes ehtinyt avata kirjaa. Uskokaa tai älkää, mutta täällä pitää kiirettä.

- Spotify Offiline. Soi veneessä käytännössä non-stop valoisaan aikaan. Piristää kuulla ne kaikkein klassisimmatkin suomibiisit.

- GPS. Voisi olettaa, että merenkulkuun suunniteltu paikannuslaite tietäisi sijaintinsa Atlannilla. Luulo ei ole kuitenkaan tiedon väärtti. B&G:n plotterimme hukkaisi pariksi päivää itsensä. Onneksi varajärjestelmät toimivat ja emme eksyneet. Taisi olla matkamme jo kolmas GPS-häiriö.

- Makea vesi. Sen rajallisuus muistuttaa siitä, että olemme oikeasti todella kaukana kaikesta. Makeaa vettä ei ole suihkutteluun ja tiskaamisenkin vesi on säännöstelty muutamaan litraan. Aamulla heräsimme pilssihälytykseen, kun veneen heilunta oli katkaissut yhden makeavesiputken ja tyhjensi hetkessä 3/4 makeavesitankistamme käytännössä mereen. Ei paras alku päivälle. Onneksi kaikkeen on varajärjestelmät ja nopean korjauksen jälkeen vedenteko laitettiin päällä ja noin parin vuorokauden päästä tankin pitäisi olla taas täynnä. Ja olisihan tuota vettä satoja litroja vielä varalla erinäisissä kanistereissa ja tankeissa.

- Hitaussauma. Ostimme talvella Suomesta venetarvikeliikkeestä lähes tuhannen euron telineen hydrogeneraattorille. Tuhannella eurolla ei näköjään saa hitaussaumaa haponkestävässä teräksessä, joka kestäisi Atlannilla. Pari päivää sitten nimittäin aallokossa kaksi hitaussaumaa petti ja melkein tuhosi meidän eko-sähköjärjestelmän. Onneksi reaktiokykymme oli tallella ja pääinsinöörimme sai Volvo Ocean Race –tyylisesti korjauksen hoitumaan parissa tunnissa ja toivomme, että korjaus kestää perille saakka.

- Purjelanka. Atlantti laittoi meidät eilen ompelemaan. Etupurjeemme takaliikki (takareuna) otti nimittäin edellisen yön aikana repeytymän ja saimme koko päivän projektin sen parsimisen kanssa. Nyt purje on taas kunnossa ja ylhäällä.

- Pyörimisliike. Veneen heilunta pyörittää kaikkea mahdollista. Niin ihmisiä, mutta myös muttereita jne. Kaikki minkä luulit olevan kiinni vielä eilen, saattaa olla tänään auki. Kriittisin lienee tutkatolppamme kiinnitystuen lukkomutteri, joka jotenkin taisteli itsensä auki kaikista varotoimista huolimatta. Tänään ihmettelimme Tuomaksen hammasharjan yöllistä omatoimista matkaa vessassa.

- Satelliittiyhteys. Tämä miljonääreille suunnattu kommunikointitapa pitää meidät jollain tavalla kosketuksissa ulkomaailmaan. Touhu maksaa kuitenkin niin paljon, että voimme vaihtaa vain muutamia lyhyitä viestejä "ulkomaailman" kanssa. Päivän kohokohtana on välittää muutamia ulkomaailmasta saapuneita terveisiä miehistölle. Ei ole facebookia, sähköpostia tai IltaSanomia – mutta elämä jatkuu.

- Suihku. Välillä tekisi mieli kävellä suihkuun ja vääntää hana päälle. Mutta ei, täällä suihku tapahtuu siten, että puet erityiset suihkuvaljaat päälle, kiinnität itsesi ns. elämänlankaan ja menet keulakannelle. Siellä kalastat ämpärillä merivettä kannelle ja heität päällesi. Saippuan yrität pitää veneessä ja osua sillä hieman myös itseesi. Lopputulos on kuitenkin erittäin virkistävä!

- Sää. Kaikkia sää kiinnostaa, mutta harvoin on tullut tutkittua säätä yhtä kovalla hartaudella kuin täällä. Lataamme säätietoja useasta eri paikasta ja yritämme ymmärtää koko Pohjois-Atlannin sään, siis Floridasta, Gröönlantiin ja sieltä Marokkoon - päiväntasaajan aluetta unohtamatta. Tuhansien kilometrienkin päässä oleva matalapaine voi vaikuttaa meidän matkan tekoomme. Maapallon sääjärjestelmät ovat mielenkiintoisia, mutta monimutkaisia! Haaste näiden opettelussa ei lopu kesken.

- DTD 1523 mpk. Eli matka tästä paikasta St. Lucialle Caribialle. Tämä kertoo vielä sen kuinka kaukana määränpää on. Toisaalta olet perillä, kun olet veneessä. Tuulet ovat hieman heikentyneet, kuten keskinopeutemme on hieman tippunut. Tällä hetkellä spinnu vetää n. 4-5 m/s myötätuulessa.

- Graaffinen laskin. Vielä viimeisenä laskin ansaitsee erityismaininnan sillä sen avulla saimme laskettua milloin voimme teoreettisella tasolla nähdä maata. Kuten muistatte koulusta, maa näkyy ensimmäisenä tietenkin maston huipusta.

Mutta ennen kaikkea fiilis. Täällä on huikeaa. Tähän mennessä todella hieno kokemus. Puolet on tosin vielä edessä. Stay tuned.

// Arimo

21N 25W

Täällä sitä painellaan kohti Amerikan mannerta hyvällä meiningillä reippaassa Atlannin mainingissa.

Olemme purjehtineet 800 mailia Las Palmasista lounaaseen erinomaisissa olosuhteissa, vaikkakin tällä hetkellä ei mennä ihan täysin myötätuuleen vaan koitetaan edetä hieman tiukempaan "sivutuuleen" kohti länttä ettei päädytä Brasiliaan. Tiukempi kulma tuuleen tarjoaa hyvän ja edullisen tavan peseytyä veden roiskuessa joka suunnalta. Myös keulaluukku muuttuu merivesiakvaarioksi, josta voi seurata fosforiplanktonin ja lentokalojen matkaa kannen yli.

Lähdimme heti aluksi koukkaamaan parisataa mailia etelään, sillä halusimme kiertää ikävännäköisen aallokon (sääkartan mukaan 8 metristä aaltoa) ja purjehtia hyvässä sivutuuleessa kohti pasaatituulia. Tuulien osalta tämä osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi, koska olemme purjehtineet kohtalaisessa sivutuulessa melko lailla koko matkan ajan enimmäkseen reivatulla isolla ja genualla. Näiden lisäksi yksi päivä on mennyt spinnulla ja reilu vuorokausi codella. Ennakoimme lisää spinnuttelua myöhemmässä vaiheessa ylitystä. Dysselillä on muuten aivan käsittämättömän huikeaa seilata spinnulla non-stop surffeissa isojen maininkien edellä.

Swan 41 on kertakaikkisen valloittava peli valtamerellä.

Tämä ei tainnut tulla aivan täytenä yllätyksenä suurelle osalle lukijoista eikä varsinaisesti meillekään enää tässä vaiheessa. Yksi veneen hienoimmista purjehdusominaisuuksista on ehdottomasti aaltojen vastaanottaminen. Suhteellisen isokin aalto tulee vastaan pehmeästi eikä vene ryskytä tai hakkaa käytännössä lainkaan. Sisällä voi juoda kupposen kuumaa tietämättä lainkaan (hieman liioitellusti) olevansa aavalla merellä kansainvälinen avaruusasema lähimpänä naapurina. Noin 4 metrisessä aallokossa allekirjoittanut lupasi, että ajaa kaikki vastaantulevat aallot siten ettei tippaakaan lennä sitloodaan. Aallokon kasvaessa viiteen metriin, piti edellinen lupaus kuitenkin disclaimata.

Muilta osin päivät liitää välillä ohjatessa, syödessä taikka purjeita säätäessä. Välilä pitäisi vielä nukkuakin.

Ajamme venettä kolmessa kahden hengen vahdissa, jolloin jokaisen vahdin pituudeksi yöllä tulee neljä tuntia. Päivällä vastaava vahti on kolme tuntia, jotta vahtisysteemi ei pyörisi paikoillaan. Purjehdusvauhtia ylläpitävänä insentiivinä meillä toimii 500 mailin välein maistettava rommi. Seuraavia rommeja odotellessa.

-ossi

Myrskyn jälkeen starttaa ARC2014

Heräsimme aamulla suhteellisen aikaisin, jotta ehdimme lähtöviivalle ajoissa (200 muun veneen kanssa). Tilanne oli varsin mielenkiintoinen, sillä päällämme oli juuri ärhäkkä pieni matalapaine aiheuttaen melkoisen myräkän. Samainen matalapaine tuiversi jo yöllä suhteellisen kovalla voimalla.

Omien sääatietojemme mukaan merellä olisi tuullut (ja satanut aggressiivisesti) 12 tunnin ajan noin 23-25 m/s. jonka jälkeen matalapaine vaimenee.

ARC:n kisajärjestäjät kuitenkin päättivät lykätä lähtöä huomiselle, ettei lähdössä tulisi mitään hässäköitä kovassa tuulessa. Tämä järjestely kuulostaa kaikin puolin järkevälle. Kaikkien luokkien lähtöä siirrettiin. Suuri osa veneistä näytti pitävän muutosta oikeinkin tervetulleena, vaikkakin aina löytyy myös vastakkaisia mielipiteitä. Niin tai näin, loppuviimeksi tämä on kuitenkin purjehdusta ja tällä kertaa kisa starttaa huomenna.

Uusi lähtöaikamme on kello 11.00 aamupäivällä.

Tilanne on siinäkin mielessä mukava, että ei ole järkevää lähteä tietoisesti valtamerelle yli 20 m/s tuuleen. Tuuli ei sinällään olisi aiheuttanut meille mitään ongelmia, mutta tavoitteenamme ei ole lähteä ryskäämään ja kuluttamaan purjeita.

Suuressa mittakaavassa sää näyttää edelleen hyvin suotuisalta: pasaatituuliin pitäisi päästä kiinni suhteellisen nopealla aikataululla ja kauempana ollut matalapaine näyttäisi vaimenevan ja muuttavan suuntaansa pois reittimme lähistöltä.

Huomenna on silti luvassa aikamoinen härdelli, koska Las Palmasin satamasta saa lähteä aikaisintaan kello 10. Tämä tarkoittaa sitä, että 200 venettä pitäisi mobilisoida viereiseen lahteen alle tunnissa. 30 sekkaa per vene! Kun merille on päästy, riittää siellä pelikenttää hieman enemmän...

Meitä voi seurata tietysti meidän omasta satelliittiseurannasta, mutta ARC:n ajaksi meillä on myös YellowBrick -teknologialla varustettu Iridiumin satelliittiseurantalaite. Menoamme voi siis seurata myös täältä.


-ossi

www.sandi.fi 

2689

2689.

Tuuli ujeltaa pimenevässä yössä Las Palmasin satamassa. ARC2014 Gran Canaria – Saint Lucia starttaa sunnuntaina kello 13.00.

Lähdetään siis lätäkön yli. Vene on parhaimmassa iskussa kaikkien järjestelmien ollessa täysin tiptop -kunnossa ja tuntuu taas mukavalta päästä merille. Sinällään emme odota kohtaavamme mitään ennennäkemätöntä, sillä tuolla samalla merellä olemme jo purjehtineet 3000 mailia. Tästä huolimatta tilanne on varsin ainutlaatuinen. 

Seuraavien viikkojen aikana satojen tuntien työ huipentuu: kaikki turvavarusteiden sadat (kirjaimellisesti, kohta mennään varmaan tuhannen puolelle!) tarkastukset ja asennukset noin 2 metriä veden pinnan alapuolella olevasta potkuriakselista aina 20 metrin korkeudessa sojottavaan VHF -antenniin, veneen rakentelu viihtyisäksi Inkoon metsikössä sekä sadat netistä ja purjehduskirjoista selvitetyt aihealueet. Unohtaa ei tietystikään voi sitä, että olemme nyt kolmessa kuukaudessa purjehtineet tänne.

Sataman polttavin puheenaihe on tänään ollut sää. On nimittäin ilmoja pidellyt. Useat sääennusteet ennakoivat kovaa (jopa 25 m/s erään ennusteen mukaan) tuulta ensimmäiselle päivälle aivan Gran Canarian saaren edustalle. Tämän jälkeen ennustemallit ennakoivat lähes täydellistä purjehdussäätä Azorien korkeapaineen pysytellessä juuri oikealla paikallaan. Azorien korkeapaine nimittäin hengailee keskellä Atlanttia ja työntää pahis matalapaineet kuuseen (itse asiassa – pohjoiseen). Ilmaisu on hyvin karkea eikä ole suora lainaus keneltäkään meteorologilta. Myös hirmumyrskyn syntyminen olisi erittäin erittäin epätodennäköistä.

Mikäli ennustemallit toteutuvat, tarkoittaa vallitseva säätila suurelta osin 10-12 m/s sivumyötäistä. Tällä tuulella pitäisi meidän liikkua oikein mukavasti – 100% green energy (sähköä meille tulee vesivoimasta, auringosta ja tuulesta).

Alun mahdollinen kova tuuli liittyy täällä olevaan matalapaineeseen, joka kuitenkin vaikuttaa lähinnä vain Kanarian saarten läheisyydessä. Tämän lisäksi saariryhmä tunneloi tuulta jonkin verran, joka heijastuu kovempana tuulena saarien välissä. Toisaalta saaret blokkaavat alun maininkia melko tehokkaasti, vaikkakin aaltoennuste näyttääkin jossain määrin korkeaa aallokkoa.

Seilaamme valtameren yli kuudestaan. Crewssä meillä on mukana Mirva, Tuomas ja Teemu. Juomaa ja ruokaa meillä on huikeat määrät. Hommattiin muuten kokonainen banaaniterttu. Teemu pesi terttua eilen illalla. Hedelmämiehen mukaan banaanit tulee säilyttää niiden kasvuasennossa, jotta ne eivät kypsy. Jos niitä haluaa kypsyttää, koko setti käännetään ympäri. Banaaneja siis riittää joksikin aikaa. Tämän lisäksi espanjantaidoissamme lienee vielä hieman parannettavaa, sillä kymmenen paprikaa vaihtui tilauksen yhteydessä kymmeneen kiloon paprikaa. Ruokalistalla on tietysti paprikalla täytettyjä paprikoita. Muilta osin ruokalistamme näyttää näin opiskelijaruokailuajat lähimuistissa olevalle aivan mahtavalta. Lihaa on.

Näillä eväillä kelpaa siis lähteä kohti uusia haasteita, jokainen päivä taitaa jälleen olla seikkailua. Blogin otsikko on muuten matka merimaileissa St. Lucialle. 

-ossi

sääkartta - startin ajaksi ennustettiin lähes myrskylukemia Las Palmasin edustalle

 

Dyssel Las Palmasin marinassa odottamassa lähtöä

 

Muovia meressä, ukkoskuuroja & superjahteja

Muovia meressä, ukkoskuuroja & superjahteja

Melko sairasta ajatella, että maapallomme valtameret ovat kauttaaltaan täynnä pieniä muovipartikkeleja.  

Muovihan sinällään hajoaa pienenpieniksi partikkeleiksi mereen jouduttuaan. Nämä partikkelit kuitenkin lienevät lähestulkoon ikuisia! Kuulostaa epätodelliselta, että mistä tahansa valtamerestä otetusta litran vesinäytteestä löytyy 12 pientä ihmisen sinne aikoinaan laittamaa muovipartikkelia. Tämä siis toistuu kaikilla valtamerillä yhdestä metrista viiteen tuhanteen metriin. Muovin vaikutusta ekosysteemeihin ei ilmeisesti vielä oikein tiedetä, mutta yleisesti ottaen asia ei kuulosta lainkaan hyvältä. Muovin vaikutusta tutkitaan intensiivisesti.

Auttaaksemme tutkijoita, osallistumme suureen tutkimusprojektiin jonka tarkoituksena on kerätä ymmärrystä maapallon merien tilasta. Varsinaisesti tämä tutkimus kartoittaa juurikin muovin määrää meressä pohjautuen pintanäytteisiin eri puolilta valtamerta.  

Kannamme kortemme kekoon taikka oikeastaan vesinäytteemme USA:aan siten, että poimimme tasaisesti reittimme varrelta muutaman litran Atlantin merivettä matkaan. Tämän lisäksi osallistumme muuten toiseen tutkimukseen – tämä liittyy terveydenhuoltoon valtamerellä. Hienoa toisaalta että kontribuutiomme näihin projekteihin auttaa jatkossa kaikkia!

ARC valmistelut alkavat olla hoidettu suurilta osin ja meininki on aika leppoisaa. Tuomas liittyi miehistöömme eilen ja Mirva sekä Teemu tänään.

Kävimme myös s/y Leopardin avajaiskokkareilla. 

Marraskuista keskiviikkoiltaa on ihan mukavaa viettää leppoisassa ilta-auringossa 100 jalkaisen purjeveneen kannella viiniä siemaillen. Viime vuoden sama ajankohta taisi mennä Inkoossa sysipimeässä pakkasyössä maalaamassa veneen pohjaa. Ehkä Suomessa ei ole tänä vuonna niin sysipimeää kuin viime vuonna. 

Tämän superkilpapurren sisällä ja kannella riitti ihmeteltävää kirjaimellisesti. Ammattimiehistö selvitti miten homma toimii (kaikki sähköisesti nappuloista…) – etupurjeissa on jotakin 1200 neliötä ja etustaagille tulevat perusvoimat mitataan kymmenissä tonneissa. Painava köli kääntyy suunnasta toiseen pitäen veneen mahdollisimman suorassa useimmissa eri tuuliolosuhteissa. 

Suomalaispainotteinen porukka pyrkii pääsemään alle 10 päivässä St. Lucialle. Huikeaa jengiä & hopefully uutta ennätystä kirjaillaan taululle parin viikon päästä!

Tänään iltapäivällä Las Palmasiin iski melko ärhäkkä ukkosrintama ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan satoi saavista kaataen. Veneemme ja miehistömme ovat vesitiiviitä, jotenka sade ei sinällään meitä huoleta. Ukkonenkin on huolettomampaa ottaa satamassa kuin kohtata se jossain aavalla merellä.

                    

        

-ossi

Yksi lukuisista huoltoprojekteista - hydrogeneraattorin (uusiutuvan energiamme yksi tärkein lähde) uudelleenasennusta ja tuunausta

ARC:n pelastuskoulutusta pelastuslauttaan pääsemisestä ja siellä toimisesta

ARC:n järjestämä pelastusnäytös siitä, miten helikopteripelastuksessa tulee toimia

Antti poseraa Leopard3ssa (Farr 100 - ARC:n olettavasti nopein vene) - tässä riittää kantta hieman enemmän kuin Dysselissä

ARC tarjoaa lukuisia erilaisia luentoja Atlannin ylittämisestä. Olemme yrittäneet aktiivisesti käydä kuuntelemassa kokeneiden neuvoja.

Yksi lukuisista kauppareissuista - taustalla oleva rullakko on jo täynnä meidän ostoksia

Antti toimi virallisena Suomen lipun nostajana ARC avajaiskarnevaalissa