Kiitos Sandi-projekti – olemme kotona!

En tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa. Täältä lähdimme Dysselin kanssa viime elokuussa. Nyt on kulunut noin 10 kuukautta mitä erilaisimmissa maailmankolkissa ja kaiken tämän jälkeen olemme nyt takaisin Lauttasaaressa, Helsingissä – Dyssel ja me vielä ehjin nahoin ja entistä ehompana. Olo on mitä erikoisin, oikeastiko me purjehdimme itse tällä veneellä Atlantin yli Karibialle, vietimme talven siellä elämästä nauttien, ja tulimme takaisin – taas Atlantin ylitse - kotisatamaan saakka? Huikea fiilis, kun tämän ymmärtää olevan totta.

Maailmaa, ja maailman meriä on nyt koluttu oikein urakalla ja takana on uskomaton määrä kokemuksia ja muistoja.

Suunnittelimme Antin kanssa jo Azoreilta lähtien, että ensimmäinen asia, mitä Suomeen tultaessa tehdään on mennä saunomaan! Tämän jälkeen lieneekin luvassa nopea paluu arkeen ja arjen rutiineihin, vaikka toivottavasti tätä seikkailua emme ikinä unohdakaan.

Ensimmäinen kosketus Suomen maaperään otettiin maanantai-iltana, kun auringon laskiessa pysähdyimme Utöseen, Saaristomeren uloimpaan nurkkaan (aluevesille saavuttiin jo maanantaina puolenpäivän aikoihin). Kääntyessämme Utön sisäänajoväylälle Suomen Merivartiosto huusi meitä VHF:ssä. Pelästyin, että tulee satikutia reittivalinnastamme reittijakojärjestelmän kautta tai jotain tullimuodollisuuksia, mutta iloisena yllätyksenä merivartiosto toivottikin oma-aloitteisesti meidät tervetulleiksi takaisin Suomeen todella pitkältä merimatkalta! Hienoa viranomaispalvelua ;)

Utön karussa olemuksessa on sitä jotain kauaksi lähtemisen taikaa ja se ajoi täydellisesti asian ensimmäisenä kosketuksena Suomeen. Rantautumisen jälkeen oli pakko korkata veneestä löytynyt viimeinen suomalaisen lonkero, ja popsia kasa salmiakkia. Utöseen rantautumiseen oli muutenkin varauduttu poikkeuksellisen hyvin; meillä oli saaren hotellin saunaan saunavaraus!

Viimeisin pätkä Itämeren halki Kielistä Ruotsin rannikkoa pitkin Suomeen sujui suhteellisen leppoisasti, vaikkakin viileissä ilmoissa. Välillä sitä mietti, että vitsit kun kaikki näyttää niin pieneltä… oliko tämä meri kutistunut, vai meidän käsitys mittasuhteista muuttunut? Ruotsinlaivatkin näyttävät pieniltä jollilta. Viimeisin miehistönvaihto tehtiin Nynäshamnissa, Tukholman eteläpuolella, josta Matti hyppäsi pikakuljetukseen kohti Suomea ja jatkoimme viimeiset n. 300 mailia kolmestaan, minä, Antti ja Arnie.

Arniehan hyppäsi mukaan muutamia viikkoja sitten pika-aikataululla PYD:n kautta (www.pydww.com - voimme suositella), kun muuttuneet suunnitelmat olivat pakottaneet Ossin pois Dysselin kyydistä Azoreilla ja totesimme, että kolmella yksin yövahtiin kykenevällä reissu sujuu niin paljon rennommin ja helpommin. Arnie pääsi hienosti mukaan Dysselin elämään ja toi meille aimokasan kokemuksia ja oppeja kokemuksistaan mitä moninaisimmista eri veneistä ja niiden tavoista touhuta eri merillä – saimme myös Arnien innolla tähtinavigointiin paikannettua Dysselin sekstantilla alle 5 mailin tarkkuudella.

Itämeren legillä tehtiin myös uusi keittiötaidon ennätys Dysselin keittiössä. Sankarin rooliin pääsi Matti. Oli iltapäiväkahvin aika ja täytyyhän Ruotsin aluevesillä olla kahvin kanssa pannaria – ja vielä tuplataikina, ettei lopu kesken. Sopivasti kuitenkin tekijät X, Y ja Z puuttuivat peliin H-hetkellä ja lopputuloksena oli, että litrakaupalla pannaritaikinaa sujahti jääkaapin luukusta jääkaappiin. Kyllä, joka ikinen jääkaapissa ollut asia ja itse jääkaappi sai pannarikuorrutteen; lopputuloksena tuntien pesuoperaatio. Tekijä X lienee kulhon sijoittaminen hieman kyseenalaiseen paikkaan, tekijä Y jääkaapin luukun unohtaminen auki ja tekijä Z veneen sopiva heilahtaminen. Merellä sattuu ja tapahtuu, mutta huumoria tästäkin revittiin.

Nyt kun olemme perillä, on KIITOKSIEN aika:

Kiitos kaikille teille, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana Sandi-projektissa! Tukemassa, tekemässä, antamassa neuvoja tai muuten vain hengessä mukana. Olette mahdollistaneet tämän reissun – ja projektin – onnistumisen.

Erityinen kiitos kaikille miehistössä matkan varrella olleille, eli Annalle, Heikille, Jarnolle, Mikaelille, Saralle, Tomille, Annikalle, Tuomakselle, Teemulle, Mirvalle, Marille, Juulialle, Samulille, Rikulle, Otsolle, Ollille, Alpolle, Kimmolle, Arnielle ja Matille! Kiitos kaikesta, ja ennen kaikkea arkemme iloisesta piristämisestä!

Dysselin kipparina kirjoitin lokikirjaan: ”Kiinni, HSK, Helsinki; Sandi-purjehdus päättynyt, Suomen lippu laskettu.”. Näihin sanoihin voin ylpeänä reissusta päättää tämän n. 14 200 merimailin (n. 26 000 km) purjehduksen kipparoinnin.

Kiitän ylitse kaiken Dysseliä, ja tietenkin matkakumppaneita yli-insinööri/varakippari Anttia ja Ossia.

Mitä ikinä tuleekaan mieleen kysyä reissustamme tai kokemuksistamme vaikka vastaavia suunniteltaessa, saa aina olla mielihyvin yhteydessä.

Oli kivaa, lähtisin uudelleen!

// Arimo
Helsinki, Suomi
Juhannuksen aatonaatonaattona
arimo.leppa (at) gmail.com


Teknisluonteisina huomautuksina:

PS. Sandi-sivusto pysynee pystyssä vielä hyvän aikaa reissumme jälkeen ja jotain kuva/videomateriaalia saattaa vielä hyvinkin olla luvassa. Puuttuuhan vielä kaikki liikkuva kuva mm. Pohjois-Atlantilta.

PPS. Tarvetta meidän tavoittamiseen satelliittipuhelimen kautta ei enää taida olla ja koska sen liittymäsopimuskin päättyy ylihuomenna, niin siihen ei enää kannata viestitellä (eikä myöskään meidän satelliittisähköpostiin). Dysselin sähköpostia (sy.dyssel@gmail.com) luemme varmastikin jonkun aikaa vielä.

PPPS. Satelliittipaikannuspalvelu päättyy myös ja myös reittimme osoittava dynaaminen kartta poistuu käytöstä.

PPPPS. Jos tiedätte jonkun jolla olisi tarvetta erinäiselle valtamerivarustelulle veneeseensä, niin saa vinkata, että meiltä löytyy nyt aimokasa erinäistä valtamerivarustusta ja muuta pitkän matkan purjehdusreissulla tarvittavaa.

Kaikki Ok

Entisen pääkolumnisti Raidan lepuuttaessa rannettaan - kirjoittamisesta - täytyy pääinsinöörin kantaa kirjaimensa kekoon.

Matkaa on tullut taitettua nyt noin neljätoistatuhatta merimailia. Vastaavaan matkaan voisi tutustua kotisuomen oloissa ajamalla Hangosta Utsjoelle yhdeksän kertaa edestakaisin, muistaen kuitenkin olla nostamatta huippunopeutta yli kymmeneen kilometriin tunnissa. Körötellessä kymmenen kuukautta kymppiä on eri valtioitakin tullut vastaan hyvän missi-iän verran, parisenkymmentä.

Pysähdyin kerran Karibialla turkoosin sinisen yhtäällä loputtomalta näyttävän meren sekä toisaalla kilometrin korkuisen vehreän vuoren ympäröimänä pohtimaan lapsuuteni vastaavia maisemia Seinäjoella.

Etelä-Pohjanmaan New York tarjoili, ja tarjoilee, kilpailijoiksi Kyrköksen tekojärven sekä Jouppilan tekovuoren. Jälkimmäistä on mm. allekirjoittaneen isoisä ollut aikanaan kuorma-autolla kasaamassa mahdollistaen laskettelukeskuksen nousun pohjanmaan lakeuksille. Kuljettu matka ja ponkaisu synnyinseuduilta tuntui tuolloin vuorten varjoissa huomattavasti pidemmältä kuin alussa mainittu mailimäärä, ja taitaa tuntua vieläkin. Ja sana "pitkä" sen kaikissa positiivisimmissa muodoissa.

Kuvailtaessa matkaamme löytää sana "pitkä" monesti paikan keskustelussa. On pitkiä valmistautumisia, pitkiä poissaoloja, pitkiä aikoja veneessä, pitkiä aikoja merellä, pitkiä pinnoja ja pitkiä iltoja. Määrittelenpä lyhyesti Sandin pitkiä. Ajatuksen valmistumiseen meni noin vuosi, siis siitä ensimmäisestä hullusta ideasta toteutuspäätökseen. Veneen valmistelemiseen meni noin vuosi, viikonloput ja arki-illat. Varsinaiseen matkaan vajaa vuosi (ainakin kova luotto Ruotsista sanottuna).

Mustetta säästääkseni (olen siinä aika hyvä jos joku ei ole vielä huomannut) mennään suoraan varsinaiseen matkaan, vaikka äskeisellä matikalla kaksi kolmasosaa seikkailustamme onkin ollut jotain muuta kuin itse purjehdusta.

Uudet valtiot. 

Olemme nähneet melkoisen määrän uusia maita, ja aivan kaikkiin käytyihin paikkoihin ei seuramatkat kuljeta. Mikä sitten on ollut hienoin paikka? Melkoisen vaikea kysymys tässä experience overdose tilassa, mutta koitetaan.

- Pohjoismaat saakoon pisteet yhteiskunnan järjestyksestä, siisteydestä ja muun kuin kotimaan kielten taitamisesta. Asiat ovat ja toimivat "Suomen malliin".
- Englantilaiset ja ranskalaiset vieköön jykevimpien satamien tunnustukset, liekö sotien johdosta rakennetut. Näissä maissa aina koiranunta nukkuva matkapurjehtija tuntee olonsa turvalliseksi eikä jää öisin kuuntelemaan uutta kuuluvaa naputusta tai vinkunaa veneen turvallisuuden pelossa. Ranskassa myös suoritettiin toistaiseksi reissun ainoa kalsareiden tarkistus tullin toimesta (…vaatekaapista). Kahden edellä mainitun maan kansalaiset jenkkien ohella ovat myös patrioottisimmat matkalla tavatut. Kansojen luonteeseen tutustuessa ymmärtää paremmin, miksi esimerkiksi puolet reitillemme osuneesta Karibian saaristosta kuuluu edelleenkin kyseisten maiden määräysvallan alle.
- Etelä-Euroopan maat Portugali ja Espanja korjaavat ruokapöydän tyhjäksi kirkkaista mitaleista, näistä maista on vaikea saada huonoa, tai edes keskinkertaista ruokaa. Perinteisellä hintalaatusuhde-radalla jäävät muut myös maat telineisiin ihmettelemään.
- Marokko, jäävään itseni arvostelusta. Vaatisi varmasti uuden mahdollisuuden, joka tapauksessa ei korokesijoja.
- Gibraltar, reissun ainoat apinat. Mielenkiintoinen paikka ja korjaa kekseliäimmän lentokentän pystin.
- Kronologisesti Madeiraan, ehdottomasti yksi koko reissun vaikuttavimmista luonnoista. Levadoilla kävellessään tuntee olevansa taianomaisella matkalla jossain esihistoriassa.
- Teneriffa ja Kanaria. No, voiko suomalainen olla viihtymättä Kanarialla? Edulliset hinnat, mukavan kuiva ja lämmin ilmasto, ravintoloissa menuut suomeksi...

Sitten rapakon yli Karibialle.

Karibian saaristo on kuin Suomen saaristo, ei saaria ulkonäön perusteella osaa useinkaan erotella. Kaikilla on postikorttimaisia rantoja ja vuoria, poikkeuksena mieleen on jäänyt Dominican mielettömät höyryävät järvet ja kuumat lähteet.
Karibian korkein koroke kerää tunnustukset hiekkarannoista, paikallisten omanlaatuisesta rennosta elämänasenteesta ja reggeasta. Karibiassa on sitä jotain, liekö viihdeteollisuuden aiheuttamaa, mutta kuitenkin siellä kummasti tuntee elävänsä.

- Dominikaaninen tasavalta. Parhaat surffiaallot, No doupt.
- Turks and Caicos. Never even heard ennen kuin kartasta katottiin, kirkkaampaa vettä kuin vichy pullossa.
- Ameriikan yhdysvallat, Florida. Kallein satamamaksu, venepaikka armeijan hävittäjälentäjäkoulun vierestä oli vaikuttava. Taisi olla hieman enemmän lentotunteja käytettävissä kuin kotimaan horneteilla. Asiat tuntuivat muutenkin sujuvan mukavan "suomalaisittain" Karibian jäjiltä. Reissun pisin aika pois veneestä kun lähdettiin vene-elämän vastapainoksi laivalle.
- Kuuba. Ei oikein osaa lokeroida, omalaatuinen maa ja kansa. Isoimmat tullimuodollisuudet, halvin syöty ravintolaruoka. Erittäin käymisen arvoinen paikka. Ihmiset vaikuttivat olevan hyvin tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä silmiinpistävästä köyhyydestä huolimatta, pisti hieman jopa miettimään.
- Bahama, Kallein. Rahalla saa ja hevosella pääsee Bahamalla, saatiin reissun isoin kala.
- Bermuda, pikku britannia. Hyvin hoidetut talot, siistit pihat, mutkaiset tiet, hieno luonto, mukavat ihmiset. Vietettiin koko reissun pisin aika samassa satamassa. Bermuda tarjoilee vuoden 2017 Americas cupin kisapaikan. Takuulla loistava areena ja kisat tiedossa.
- Azorit. Madeiran veroinen luonto, loistavaa ruokaa. Mikäli pitää luonnossa liikkumisesta ja rauhallisesta kaupallisuudettomuudesta, Azorit is The Place = "erä testivoittaja Sandi 2015".

Uudet ihmiset.

Matkalla tavatuista eri maiden purjehtijoista mainittakoon muutama ylistävä sana. Seiloreissa satunnaisesti havaittavaa pönötystä ei matkapurjehtijoista löydy etsimälläkään. Kaikki pitkän matkan merenkyntäjät ovat aina vilpittömän innoissaan jakamassa ja kuulemassa kokemuksia, veneen koosta, nopeudesta tai hinnasta riippumatta. Pelkkiä hyviä kokemuksia ja hienoja uusia tuttavuuksia. Lähimmiksi hengen heimolaisiksi matkan varrella muodostui suomalaisten venekuntien s/y Defyrin ja s/y C’est la vie piin kovat seilorit.

Kattavan, Lonely Planetille vertoja vetävän maa- ja kansa-arvostelun jälkeen herää kysymys, mitä meistä suomalaisista maailmalla ajatellaan? Vastaus lainaten Madventuresista tuttua maailmanmatkaajaa Riku Rantalaa: Ei mitään. Saattaa äkkiseltään kuulostaa negatiiviselta, me suomalaiset kun ollaan aina niin korvat höröllä jos joku meistä jossain päin maailmaa edes sivulauseella mainitsee. Mutta todellakaan suurimmalla osalla ihmisistä ei ole hajuakaan missä Suomi on. Minusta se on oikeastaan ihan mukavaa, ei tule törmättyä turhiin ennakkoluuloihin. Suomea kuvaillessa saattaa tuntua jopa hieman kiusalliselta kertoa kaikista maamme asioista, ne kun tuntuvat maailmalla muuta maailmaa katsoessa olevan melkoisen hyvin. Mikäli kuitenkin haluaa nopeasti ”vastapuolelle” selvittää Suomen maantieteellinen sijainti, riittää yleensä maininta Ruotsin rajanaapuruudesta. Mitä ruotsalaisista sitten maailmalla ajatellaan? En tiedä.

Sitten Dysselin elämään.

Kaverini Suomesta oli neljän päivän purjehduslegillä ja sanoi jälkeenpäin ettei ole syönyt niin paljon kotiruokaa sitten äidinlihapatojen. Ruokaahan Dysselissä tehdään, paljon ja hyvää, ja se on isossa roolissa oikeastaan koko touhussa. Meille on kehittynyt omat erikoisalamme keittiössä matkan varrella. Arimo: liharuoat, erikoisuutena pihvit ja mureke, Ossi: lasagne, nacholautanen ja leivonnaiset. Minä: kastikkeet ja pastat. Edellinen miehistömme huomautti annostemme koosta, kuulemma hieman vähemmälläkin tulisi toimeen. Hyvä itse tehty ruoka kun meille maistuu, niin kirjoittajakin on purjehduksen fyysisestä rääkistä huolimatta saattanut onnistua miehistymään muutaman kilon. Virallinen mittaus suoritettakoon suomessa, Dysselin varusteista kun ei löydy puntaria kuin kaloille. Muita varusteita Dysselistä kyllä löytyy, niin kuin King Kongilta karvoja.

Dysselin varustemäärästä voi mielikuvan jälkeen todeta, että erilaiset kunnostus- ja huoltotyöt vievät myös osansa vene-elämän arjesta. Meillä kun on periaatteena että kaikki toimii, aina, lukuvalosta moottoriin. Kotitalousopettajan virkaan pyrkimisen sijaan voisimme siis yhtä hyvin hakea asentajan paikkaa telakalta, sen verran on saha soinut viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Itse purjehduksesta mainittakoon, että Swanin kesyttäminen valtamerillä on monesti kuin bussilla ajoa. Vanha rouva on yleensä on samaa mieltä menosuunnasta ruorimiehen kanssa. Hurjimmat kyydit on tähän asti saatu Bermuda-Azorit –väliltä, jolloin painelimme köli koipien välissä matalapaineita karkuun ristiin rastiin. Tyrskyistä selvittiin rikkoontuneella liesituulettimella, iso aalto löysi tiensä tuulettimen putkea pitkin liedelle. Nykyään Dysselin keittiön tuoksut toimittaa naapuriveneiden kateellisille uusi entistä tehokkaampi liesituulettimen moottori.

Kaikille ei kyseisillä vesillä käynyt yhtä hyvin... Paljon se siis saattaa ottaa ja antaa.

Pohdittaessa Sandin tuotto/panossuhdetta, Turun Sanomien toimittajan kysymä laskun loppusumma matkasta muodostuu henkilöauton ja vuoden palkan suuruiseksi (vasemmistopoliitikkona olisin varmasti reissun lisäksi saanut molemmat).

Onko se sitten ollut hintansa väärti? Tähän nyt vaatisi melkoisesti naamaa vastata ettei ollut. Mutta vastaan kuitenkin, että on ollut elämäni paras sijoitus. Sitä vapauden, seikkailun ja ajattomuuden tunnetta, mitä tällaisesta reissusta saa, ei korvaa mikään (joten jos joku ajattelee ”pikku” reissua, voi ostaa minulta oluen hinnalla hyvää psyykkausta).

Täytyy tähän kohtaan varmaan myös mainita mietteitä Suomeen palaamisesta.

Toistaiseksia ainakin tuntuu oikein mukavalta. Joku taisi mainita minulle ennen matkaa, että oletko miettinyt, miltä tuntuu palata arkeen reissun jälkeen. Ei sitä liiemmin tullut mietittyä, johtui kai siitä, ettei varsinaisesti tullut lähdettyä karkuun mitään. Ihmisillä kun on joskus kumma tapa ajatella elämäntilanteiden muutosten johtuvan tyytymättömyydestä nykyiseen.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kyllä sitä jotain on tullut reissun mittaan kaivattua. Herätessä kymmenen kuukautta siihen, että ensimmäisenä silmät avattuaan näkee Arimon, ja pään käännön jälkeen Ossin, tulee mieleen kotimaan kauniit maisemat... Sille kun ei yksikään maa ole antanut minkäänlaista vastusta.

Lukuisten mahtavien maailmankolkkien jälkeen voi siis todeta tuntevansa tyytyväisyyttä pitäessä kädessään Suomen passia. Kotiosoite pysyköön siis jatkossakin pohjantähden alla, ainakin niin kauan kun palkkakuitin ”maksetaan” -osuus ei ala pilkulla.

Maailmaa tuntuu silti olevan vielä paljon näkemättä!

Lopuksi pitänee mainita, että olen varmasti kirjoittanut näin paljon viimeksi ylioppilaskirjoituksissa. Kaiken edellä mainitun kun olisin totutusti pakannut yhteen mainitsemalla kaiken olevan OK. Ja tutun lukijan ollessa kyseessä olisi k:kin voinut jättää pois. Mutta nyt kun minulla ei ole enempää tietoa lukijasta kuin kuubalaisella Suomesta, täytyy k:n lisäksi laittaa muutama muukin merkki syvästä velvollisuudentunnosta lukijoitamme kohtaan. On meinaan ollut todella innostavaa ja lämmittävää kuulla, kuinka suuri joukko retkeämme on seurannut!

ANTTI

Kotilammikossa

Kielin kanavan sulut sulkeutuivat takanamme tänään noin klo 17. Olemme nyt siis virallisesti takaisin kotilammikossa = Itämerellä!

Purjehduksen näkökulmasta ainakin ylivilkkaat laivaväyät, vuorovedet, virrat ja valtameren ylisuolainen vesi on jätetty taakse. Hieno fiilis palata takaisin kotivesille. Tuntuu kuin suurin osa tästä matkasta olisi jo tehty ja nyt odottaa jo paluuta kotiin. Onkohan Suomessa mikään muuttunut tällä välillä?

Muutaman yön rypistys Haagista tänne vilkkaiden laivaväylien vierellä ja risteyksissä sekä yöllinen saapuminen Elbe-jokeen jätti yhtenäiset yöunet hieman vähille, joten mieli tekee rantaan. Yöt ovat olleet merellä erittäin kylmiä, joten yksi yö ilman palelemista ulkona pohjoistuulessa lumiukkona viisi kerrosta vaatetta päällä tekee hyvää. Pysähdyimme siis Kielin kanavan suulle viettämään yhden yön tukevasti maankamaralla. Huomenna jatkammekin seilausta jo kohti Ruotsin itärannikkoa.

Suuntana meillä on siis Suomen juhannus!

// Arimo

Kiel, Saksa

...Ranska, Englanti, Belgia, Hollanti – ja kohta Saksa

Mitä tapahtuu, kun kirjoittaa lokikirjaan ”saavuttiin Euroopan mantereelle, ei tullimuodollisuuksia, ketään ei kiinnostanut tarkistaa veneen tai meidän papereita”? Vastaus lienee yllättävän selvä. Seuraavana päivänä Ranskan rannikolla minut herätetään siihen, että merivartioston alus ajoi kovaa takaa vierellemme. Sitten pojat alkoivat laittaa tohinalla heidän kumivenettään alas. Lähtevätköhän he kalaan? Todennäköisempää oli kuitenkin, että Dyssel kiinnostaa heitä enemmän kuin kalastus.

Ajattelin, että hoituisikohan homma VHF:ssä ja kutsuin alusta. Paljon kaikkea kyselivät, mutta siitä huolimatta saimme aamuvieraiksi kasan ranskan tullin ja merivartioston virkamiehiä. Johtuikohan siitä, että en osannut antaa järkevää vastausta kysymykseen ”how many crew members there are on your ship?”. Ensin laskin väärin kolmeen, sitten mietin, että pitäisikö sanoa 1+2 vai 2+1 vai 1+1+1 vai 3? Halusivatko tietää miehistön määrän vai koko henkilömäärän? No, meidän lukumäärä ja vene tuli muutenkin kyllä tsekattua heidän tunnin mittaisessa tarkastuksessa. Selvittiin puhtain paperein!

Keräsimme irtopisteet myös Rotterdamin sisäänajoväylältä. Viime syksynä painelimme suorinta tietä laivojen kääntöalueen läpi eteenpäin ja saimme VHF:ssä hieman sanomista tästä suorasta suomalaisesta toiminnasta. Tällä kertaa menimme ”pienveneille” osoitettua reittiä pitkin ja kysyimme oikein luvan ylittää laivaväylä. Tuntui ihan kuin VHF:n päässä istunut liikenteenohjaaja olisi muistanut meidät viime syksyltä. Taasko se Dyssel on täällä?

Rantauduimme juuri Den Helderiin, Hollannin luoteisnurkkaan. Hollanti pääsi myös Dysselin maalistalle, sillä viime syksynä painelimme Hollannin ohitse lainkaan pysähtymättä. Matka Brestistä tänne meni nopeasti ja valtamerien yksinäisyys oli tipotiessään. Matkaa värittivät vaihteleva sää ja tuulet, maailman vilkkaimmin liikennöidyt laivaväylät, vuorovesivirrat, reiteiltään eksyneet laivat, merituulipuistot, öljynporauslautat jne. Muuten ihan asian vierestä, Belgialla on rannikkoa vain n. 35 merimailia ja Dyssel paineli Belgian ohitse reilussa viidessä tunnissa – pakko olla pieni maa.

Viime syksystä opittiin sen verran, että ne virtataulukot (tai siis iPadin ohjelma) ei ole lainkaan turha ja saimmekin nyt optimoitua muutamien tuntien pohdiskelulla vuorovesivirtojen avulla matkastamme melkeinpä 12 tuntia pois. Mitä tekisi ylimääräisellä puolella vuorokaudella? Vaikka pysähtyä Haagiin. Vietimme viime yön Haagin erittäin eloisassa rantakaupungissa Scheveningenissä. Saimme nukkua yhtenäisen yöunen, syödä ravintolassa, käydä suihkussa, ostaa tuoretta ruokaa ja huollettua paattia. Mitä luksusta! Vaikka olisin ollut onnellisempi, jos rantautumiseen liittyneen yhden yllättävän huoltohomman olisi voinut jättää pois…

Den Helderissä emme ehdi kauaa vanheta, sillä tarkoitus olisi vain tankata dieseliä ja illansuussa ottaa miehistöön mukaan Matti ja suunnata vielä ennen pimeää uudelleen merelle ja kohti Kielin kanavaa, jonne ennustelemme saapuvamme tiistaina.

Keskiviikkona saatamme olla jo Itämerellä. Ja ehkä siihen liittyen tietynlainen TJ-0 meininki alkaa hieman jo kutitella Dysseliä, vaikka maileja on vielä kasa jäljellä Itämerenkin puolella. Hengailimme Antin kanssa sisällä ja Arnie tuli kysymään noin 7 mailia ennen Den Helderiä, että nyt on alkanut tuulemaan hyvin, pitäisikö nostaa genuakin? Antti katsoi minua kirjan takaa sillä ilmeellä, että ei kai tässä nyt seilejä jaksa enää nostaa, kun ollaan kohta satamassa ja kirjakin on kesken. Onneksi seuraaviksi päiviksi on luvassa hyvää purjehdustuulta, niin päästään taas seilaamaan!

// Arimo

Den Helder, Alankomaat

6.6.1944

Liittoutuneiden Normandian maihinnousua jouduttiin lykkäämään Englannin kanaaliin ennustetun myrskyn takia 24h. Samoin Englannin kanaalissa nyt myllertävä myrsky lykkäsi Dysselin lähtöä vuorokaudella ja nyt ennustelemme, että pääsemme irrottamaan köydet huomenna, tiistaina, illansuussa. Nyt ulkona viuhuva tuuli (ja laiturin yli lentävät aallot) tyyntyy hieman aiemmin, mutta vuoroveden aiheuttama 4 solmun vastavirta ei houkuttele lähtemään ennen virran kääntymistä.

Mistä Normandian maihinnousu ja toinen maailmasota päätyi blogiin? No, kun koneet hajoaa ja vettä sataa, niin mitä muutakaan sitä voisi tehdä... kun vuokrata auton ja lähteä katsomaan, mitä pohjoisella Ranskalla on annettavaa. No, tietenkin sitä ennen oli jo ehditty Kummelin tapaan nauttia useampi ilta täällä rannan ravintoloiden tarjonnasta.

Kaikki juontaa juurensa Volvo Pentaan. Moottorimme ei tullutkaan merellä tehdystä korjauksesta aivan kuntoon, vaan jouduimme tilaamaan siihen varaosan (tekniikkafriikeille tiedoksi: joku dieselin ylimenoputken suuttimeen menevä mutteri). Varaosan piti tulla perjantaina, sitten maanantaina ja nyt tiistaina. Näin Brestiin tehty, ja lyhyeksi suunniteltu, visiitti on venynyt. Nähtäväksi jää tuleeko varaosa tänne lainkaan, mutta päätimme tänään, kun maanantain lupauskaan ei pitänyt, että emme voi jäädä odottamaan sitä ikuisiksi ajoiksi, vaan jatkamme matkaa joka tapauksessa ja yritämme korjausta heti seuraavassa paikassa uudelleen.

Viikonloppu oli siis kalenterissa tyhjää ja ajoimme sellaiset vaivaiset 1100 km vuokra-auton mittariin. Pohjois-Ranskan pienet idylliset kylät, Pierre Huetin Calvados-tila ja hyvä hotelli tekivät vaikutuksen, mutta sitä enemmänkin pysäytti Omaha Beach - ja muut Normandian maihinnousuun liittyneet mestat. Ehdimme parissa päivässä kiertää usean museon, monta maihinnousupaikkaa ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan.

6.6.1944 on muuttanut Eurooppaa ja voi kyllä vilpittömästi suositella visiittiä näille historiallisille paikoille. Ehkä eniten pysäyttää se, että kaikesta tästä tappamisesta ja kärsimyksestä on aikaa vain n. 70 vuotta. Ja mitä jos uskomattomalla tarkkuudella suunniteltu maihinnousu ei olisi onnistunut, miltä Eurooppa näyttäisi nyt?

Sääennusteet eivät kovin tue nopeaa matkaa kohti Suomea, mutta yritämme käyttää kaikki sääikkunat hyväksemme. Tähtäämme nyt kovaa kohti Kielin kanavaa, mutta joutunemme ottamaan vähintään pari pysähdystä matkalla - sekä ennustetun vastatuulen että miehistönlisäyksen takia.

// Arimo

Yksi parhaista museoista operaatio Overlord:sta (maihinnousun koodinimi)

Antti yli 10 000 amerikkaisen hautasmaalla, jotka menehtyivät vapauttaessaan Eurooppaa.

Omaha Beach, ja realisinen muistomerkki, miten liittoutuneet yrittivät päästä maihin.

Loppukevennys: mitä tapahtuu, kun apukuski klikkaa huolimattomasti navigaattoriin lentokentän silleen "about tyylillä"? Voin kertoa, että autovuokraamoa ei löytynyt kiitoradan metsän puolelta, vaikka kauniisti terminaali ja auton palautuspaikka näkyy kiitoradan takaa. Onneksi on kuitenkin vielä 11 minuuttia aikaa palauttaa auto tankattuna.

Vuorostaan kuvagalleria päivitetty

Tarjoilemme nyt kuvaotoksia myös Bermudalta, Pohjois-Atlantilta, Azoreilta ja vielä matkalta tänne Brestiin.

Kuvat löytyvät perinteiseen tapaan GooglePlusan alta, kansion "kaikki kuvat" -nappia klikkaamalla. Tässä myös suora linkki.

Miehistömme vaihtuu taas: Kimmo&Alpo lähtivät tänään takaisin Suomeen ja Arnien pitäisi liittyä seuraamme vielä tänä iltana. Dysselissä alkaa samalla uusi vaihe, sillä veneen kieleksi pitää muuttaa englanti, jotta uusin miehistönjäsenkin pysyy kärryillä veneen tapahtumista. Mitenköhän kaikki purjehdussanasto menee enkuksi, kun itsekin sekoilemme välillä suomalaisten ja välillä ruotsalaisten ja välillä niiden välistä olevien sanojen kanssa... no kohta opitaan.

// Arimo
Brest, Ranska

Uutta videopätkää tarjolla

Youtube tarjoilee nyt reissumme alkuosan Suomesta Bermudaan liikkuvana kuvana. Tsekkaa uusin seilausvideomme: https://www.youtube.com/watch?v=acmbo8VcgP4

Eipä ollut helppo tehtävä tiivistää reissun ensimmäisen noin 8 kuukauden seilauksia lyhkäiseen videoon sekalaisista pääasiassa merellä kuvatuista videoklipeistä. Toivottavasti kuitenkin jotkut seilaustunnelmat välittyvät tästä!

// Arimo

Takaisin lähtöruudussa

Valtameret ovat nyt takana ja Dyssel on saapunut Eurooppaan!

Reissumme kolmanneksi pisin legi on nyt takana ja Dyssel on juuri kohta Brestissä Ranskassa. Brestin valot näkyvät jo edessämme ja suunniteltu kiinnitysaika on juuri auringon noustessa. Matkaa Azoreilta kertyi n. 1250 mpk (= n. 2250 km) ja merellä tuli vietettyä lähes 10 vrk. Muutamat viimeiset päivät hienosti seilaten useiden valasparvien keskellä.

Kun viime legin kelit olivat kovat, niin tällä kertaa kelit olivat erittäin leppoisat. Jopa niin leppoisat, että saimme Dysselin uuden dieselkulutusennätyksenkin tehtyä. Toisaalta, jotta nyt ei liian ruusuista kuvaa maalailla, niin tuulettomuus ei valitettavasti tarkoittanut kuitenkaan auringonpaistetta ja kesäkelejä, vaan lähinnä kylmää ja kosteaa sumua/utua sekä paksuja pilviä, joten ruskettumaan ei enää päässyt. Mutta meidän näkökulmasta talvinen keli ei onneksi päässyt pilaamaan fiilistä paatissa! Kaiken kaikkiaan hieno legi tämäkin.

Samalla saatiin muuten saldoksi nolla nähtyä huvivenettä avomerellä sitten Bahamalta lähtemisen jälkeen. Yhteensä n. 4400 merimailia (lähes 8000 km) Pohjois-Atlanttia ilman yhtään muuta huvipaattia on kyllä pitkä matka.

Kaikkien näiden valtameripätkien jälkeen tuntuu hienolta olla takaisin omalla mantereella! Tosin ehkä samaan hengenvetoon pitänee mainita, että pikkaisen Karibian aurinkoa kyllä kaipaa. No joka tapauksessa nyt ollaan jo automatkan päässä Suomesta, joten matka tästä eteenpäin onkin sitten "vain" rannikkopurjehdusta. Mukavaa vaihtelua tyhjän meren katseluun.

Pidämme muutaman päivän huolto- ja rentoutumistauon Ranskassa ja vaihdamme hieman miehistöä ja sitten matka jatkuukin Englannin kanaalia pitkin kohti Saksaa ja siellä Kielin kanavaa. Kielistä pujahdammekin jo kotivesille Itämerelle.

Brestiltä odotamme huikeita ravintolaelämyksiä.

// Arimo

Pieniä yllätyksiä leppoisessa matkustamisessa

Juuri kun edellinen blogipostaus oli lähtenyt maailmalle, siirryin sisätoimistosta ulkotoimistoon, eli suomeksi siis karttapöydältä tietokoneen äärestä ruorin taakse tarkkailemaan, mitä yöllä oli tarjottavana. Yö oli kirkas ja yllättävän lämmin, vaikka juuri viimeksi mainostinkin kerrospukeutumista. Yön vahtivuoron kruunasi aivan uskomaton tähtitaivas. Tähtiä oli aivan tajuttoman paljon horisontista lähtien ja joka puolella ilman pilven häivääkään, todellinen 360-astetta elämys. Hienoja tähtitaivaita on täällä nähty aiemminkin, mutta tämä meni suoraan top3:seen, vähintäänkin.

Ja hyppyrin nuppina delfiinit tulivat hyppimään ympärille ja vesi oli täynnä fosforiplanktonia, joten muuten täysin tyyni meri vain välähteli valkoisena yön pimeydessä, kun delfiinien hypyt rikkoivat vedenpinnan. Yövahdilta ei voi todellakaan toivoa mitään muuta (pois lukien tietenkään pientä tuulenvirettä, jotta olisi voinut purjehtia)! Vielä kun tämän sysimustuuden keskellä tapahtuvan saisi taltioitua heiluvassa veneessä jotenkin lukijoidenkin iloksi…

Mutta siis meno on muuttunut täällä entistä leppoisammaksi jos nyt koneen jyrinää ei lasketa. Eiköhän siitä kerro jo nopea poikkileikkaus veneen tapahtumiin blogin kirjoitushetkellä. Alpo leipoo tuoreita sämpylöitä ja lueskelee purjehduskirjoja, Kimmo on löytänyt veneen kiillotus- ja vahauskassin ja hinkkailee kantta ja suolan tärvelemiä metalliosia uuteen kiiltoon, Antti lepäilee ja lueskelee yrittämisen arjesta ja suunnittelee konehuollon aloittamista heti lounaan jälkeen, itse teen kaikenlaista tämän projektin hallinnointia koneella satelliitin välityksellä. Jep, ja autopilootti ohjaa ja Volvo kuljettaa. Meri on pläkä ja välillä sumuisen utuinen. Selvästi Englanti lähestyy. Tutka on ollut viime päivät kovassa käytössä, kun välillä eteen ei näe lainkaan. Tosin ei siellä yhtä laivaa lukuun ottamatta ole viime päivinä mitään näkynyt.

Ennuste lupailee pohjoisen tuulen alkamista huomenna sunnuntaina, joten odotamme innolla josko pääsisimme sitten purjeilla Brestiin saakka. Miehistö kaipaa pientä purjehduksen säpinää ja tänään piti jo tankata viimeisetkin varakanisterit dieseliä kannelta polttoainetankkiin.

Volvomme keksi tässä matkalla myös aiheuttaa hieman harmaita hiuksia – tietenkin nyt kun on tyyntä. Azoreille tullessamme huomasimme siinä pienen diesel-vuodon, jota fiksattiin Azoreilla Suomesta saakka kuljetetuilla osilla ja testien perusteella homma tuli kuntoon. No, eipä näköjään tullutkaan. Lopetin yhden yövahtini kurkistamalla moottoritilaamme ja näin pohjalla dieselistä muodostuneen uima-altaan. Joo, sen piti ehkä vuotaa hieman… mutta 20 litraa dieseliä koneen alla muutamissa tunneissa ei ole vähän! Ei muuta kuin herättämään Antti ja kertomaan yön ilouutinen.

Seuraavana päivänä sitten Volvo päätyi huoltoon ja lilluimme keskellä Atlanttia tyynessä fiksaamassa moottorista löytynyttä dieselsuihkulähdettä. Homma keskeytyi kuitenkin Kimmon huutoon: "valaita!". Ensimmäistä kertaa koko reissullamme saimme ympärillemme ison valasparven. Tunnistuksen jälkeen kyseessä oli pilottivalasparvi. Dysselin ihan ympärillä uiskenteli varmaan puolen tunnin ajan reippaasti toistakymmentä valasta. Vau. Kun siihen yhdistää lintubongauksena näillä leveyspiireillä hyvinkin harvinaisen albatrossin, niin päivän luontosaldo tuli jopa ylitäyteen. Myös moottoritilasta saatiin muutaman tunnin uurastuksen jälkeen poistettua dieselsuihkulähde, ja nyt moottori on takaisin rivissä.

Matkaa Ranskaan on vielä noin 450 mpk. Plotteri alkoi juuri näyttää Eurooppaa samalla ruudulla meidän kanssa ja parin päivän päästä ruvetaan olemaan sen verran lähellä Eurooppaa, että eiköhän tämä merikin vilkastu.

// Arimo, hampurilaispöytään kiiruhtavana

Azorit takana, Eurooppa edessä

Azorien saariryhmä on jo kaukana takana ja nostimme juuri Ranskan kohteliaisuuslipun ylös - meidän ajatukset ovat jo Ranskassa. Brest voitti äänestyksen ja tämänhetkisen suunnitelman mukaan yritämme rantautua sinne noin keskiviikkona.

Matkaa on jäljellä sellaiset n. 680 mpk ja kompassi näyttää suunnaksi 060, joten koillisen mennään. Brestissä muuten reittiympyrä sulkeutuu. Torstaina 18.9.2014 Dyssel lähti Brestistä kohti etelää ylittämään Biskajaa ja näyttäisi, että aika tarkkaan kahdeksan kuukautta myöhemmin palaamme samaan ruutuun ison kierroksen jälkeen.

Vaikka Azorit jäivät taakse nopeasti, ne ehti polttaa lähtemättömät jäljet mieliimme. Pikaisen kokemuksen perusteella paikkaa voi kuvata todella luonnonkauniiksi! Viimeisen päivän autonvuokraus osoittautui lottovoitoksi ja saimme tehoturisteina päivässä nähtyä huikean paljon Faialin saaresta. Varmasti luonnonkaunein paikka koko reissullamme!

Kävimme yli kilometrin korkeudessa pysäyttävän kokoisen tulivuoren kraatterin reunalla, tulivuoren purkauksen muodostamalla uudella maalla ja sen alle jääneen majakan raunioilla, ja ylivehreissä metsissä, kukkuloilla sekä laaksoissa. Näkymät olivat enemmän kuin huikeita. Unohtamatta tietenkään mustaa hiekkarantaa! Sanotaanko vaikka näin, että hippasen kuuma ranta auringonpaisteessa.

Azorit ei jättänyt siis kylmäksi, ja homman kruunaa vielä mukavat ja palvelualttiit ihmiset! Täältä olisi hyvä muutaman suomalaisenkin asiakaspalvelijan ottaa mallia, miten asiakkaan odotukset jopa ylitetään – eikä niitä ainakaan aliteta niin kuin suomalaisella vene(tarvike)alalla taitaa olla standardina.

No joka tapauksessa seilaus Azoreilta tänne nykyiseen sijaintiimme n. 44N 44' ja 019 W 38' on sujunut hyvin leppoisissa merkeissä. Meri on ollut niin rauhallinen, että en muista olemmeko missään aiemmin olleet näin rauhallisella valtamerellä. Täällä ei ole ollut edes sitä niin tyypillistä pitkää valtameren maininkia. Sisällä veneessä on fiilis lähes kuin satamassa.

Olemme ajelleet korkeapaineen reunamilla heikoissa tuulissa ja lähes puolet ajasta on pitänyt antaa Volvo Pentalla vähän lisävauhtia tähän touhuun, ettei menisi ihan viikkotolkulla keikkumiseksi täällä. Alkuviikkoon ennuste lupailee kai jo vähän enemmän tuulta, joten toivomme, että diesel riittää vielä viikonlopun ylitse näitä heikkoja tuulia. Tosin - tämä päivä muodostaa poikkeuksen sääntöön: saimme ajaa lähes 10h spinnulla leppoisaan myötätuuleen auringonpaisteessa – jaksaa taas sen jälkeen kuunnella moottorin hurinaa, jota joku voisi kutsua myös meteliksi.


Meininki paatissa on ollut leppoista ja taas kerran on ollut aikaa lueskella, syödä, nukkua (ja paljon…mutta lyhyissä pätkissä), parantaa maailmaa uuden miehistön kanssa, ja fiksailla paattia. Huikeimpana fiksauksena pitää mainita, että näin vuoden seilauksen jälkeen saimme Antin kanssa yhtä aikaa ahaa-elämyksen miten wc-pönttön huuhteluveden saa tuunattua entistä paremmaksi. Nyt se toimii lähes kuin kotivessa! Kaikkea sitä täällä merellä ehtiikin tehdä.

Leppoisaa meininkiä on ylläpitänyt myös se, että Azorien jälkeen laivaliikenne on käytännössä kadonnut ja olemme taas saaneet nauttia merestä aivan yksin. Yövahdille se on tosin tarkoittanut hieman ehkä tylsiä vahtivuoroja. Kaikkialla on sysipimeää ja navigointijärjestelmäkin näyttää pelkkää tyhjyyttä ympärillä ja seuraavalle käännöspisteellekin on vielä muutaman vuorokauden matka – ja autopilootti hoitelee suurimmaksi osaksi oikean kurssin pitämisen. Joten sanotaanpa vaikka, että yövahdilla riittää yön pimeydessä hyvin aikaa omille ajatuksille. Toisaalta, aikansa kutakin, Euroopan rannikolla alkaa nopeasti kaipaamaan tätä yksinäisyyttä.

Ollaan muuten nyt tultu sen verran pohjoiseen, että meriveden lämpötila ja sitä myötä myös ilman lämpötila on alkanut tippua todenteolla, viime yönä taisi olla jo yöllä lähes kolme kerrosta vaatusta purjehduspuvun alla. Tällainen n. 16-asteinen vesi tuntuu Karibian jälkeen avannolta!

Ja aina on jotain mitä odottaa: kuun pitäisi kasvaa ja alkaa valaista öitämme viikonlopusta alkaen, joten tämän legin sysipimeät yöt ovat toivottavasti kohta ohitse. Ja olemmehan matkalla pohjoiseen, joten laskevaa lämpötilaa onneksi kompensoi valoisan ajan lisääntyminen ihan silmissä. Itämerellä seilaammekin jo varmaan lähes yöttömässä yössä.

// Arimo, yövahdista

Seuraava etappi: kotimanner

Voisiko sanoa, että ollaan löydetty hyvä ravintola, jos käytiin eilen siellä neljättä iltaa peräkkäin syömässä kolme ruokalajia? Tietenkin kyse voi olla myös edellisen pitkän merimatkan aiheuttamasta pakonomaisesta tarpeesta nauttia illallinen veneen ulkopuolella. Tiedä sitten, mutta ruoka on hyvää.

Hortan kylä on tullut muutamien päivien aikana tutuksi. Ja kyllä tekee hyvää olla Euroopassa! Ennen kaikkea lompakkoa lämmittää pitkästä aikaa edullinen hintataso. Pitää näin jälkikäteen myöntää, että kyllä tuolla Karibialla ja niillä huudeilla on kallista. Täällä kaksi ihmistä syö hyvän koko ravintolaillallisen juomineen samaan hintaan kuin Bermudalta sai haalean pakastepizzan mikrossa  lämmitettynä. Laituripaikkakin maksaa täällä alle 20e yö, kun Bermudalla se oli halvimmillaan n. 85 USD ja jenkeissä jopa 140 USD per yö. Se hintatasosta, mutta nautittu on – siitäkin.

Päivät ovat kuluneet muun ohella veneen huoltamiseen ja taas uuteen pitkään legiin valmistautumiseen. Ollaan tsekattu taas kerran riki, kansi ja kaikenlaiset vempaimet mitä nyt sattuu olemaan aika kasa mukana. Antti kävi jopa sukeltamassa pohjan ja tsekkaamassa, että potkurissakin on kaikki pultit tallella. Tänään käytiin opettamassa uutta miehistöä, miten käydään kaupassa kun edessä on reilu 10 päivää pelkkää aavaa merta.

Viime legillä hallitsevassa osassa ollut merivesi oli päättänyt tehdä muutaman mielenkiintoisen sähköongelman, mutta pienellä pähkäilyllä ja säätämisellä nekin saatiin fiksatttua, vaikka paikallinen venetarvikeliike on kehityksestä muutaman vuosikymmenen perässä. Jotain viime legistä kertoo tapa, jolla liesituulettimemme hajosi; vakuutuksen vahinkoilmoituksessa tarina menisi jotenkin näin: ”Tuli yllättäen ja pyytämättä iso aalto ja se syöksyi merivesisuojauksista huolimatta liesituulettimen putkea pitkin suoraan keittiöön hellan päälle. Liedellä ollut ruoka muuttui syömäkelvottomaksi. Putkessa ollut liesituulettimen sähkömoottori kärähti merivedestä.”

Matkasta tänne Azoreille riittää kerrottavaa, mutta jaetaan tässä yhteydessä valikoitu linkki uutiseen meidän reitille osuneesta myrskystä. Uutinen on surullista luettavaa ja osoittaa sen, että valtameri on valtameri ja siihen pitää suhtautua sillä vakavuudella. Kyseinen myrsky iski juuri puoleen väliin matkaamme Bermudalta Azoreille, ja sitä ei näkynyt missään sääkartoissa lähtiessämme Bermudalta.

Kun myrskyn kehittyminen alkoi sääkartoissa näkyä, teimme heti ison väistöliikkeen tällä kertaa pohjoiseen (sääkarttojen perusteella tuulet olivat heikoimmat siellä) ja pysäytimme etenemisemme lähes kahdeksi päiväksi, jotta myrskyn pahin osuus ehtii edestämme pois. Tällä taktiikalla onnistuimme hienosti välttämään pahimman osuuden myrskystä, ja ns. hengailimme passissa sen ei-vaarallisella puolella. Meidän sijainnilla myrsky oli käytännössä vain kovaa tuulta ja tavallista isompia aaltoja, mutta ilman tehtyä väistöliikettä olisimme olleet lähes keskellä myräkkää. Videolla näkyvä vene on norjalaisen kaveriveneemme tuttuja.

Tässä linkki:

http://wavetrain.net/news-a-views/665-azores-rescue-ops-12-crew-recovered-off-5-yachts-one-young-girl-dead

Kun linkkien jakamisessa päästiin alkuun, niin heti perään seuraava. Defyrin blogissa oli huikea kuvaus yöpurjehduksesta. Välillä sitä on vaikea kuvailla maihin, millaista on seilata yöllä valtamerellä. Pilke silmäkulmassa kannattaa hakea vastausta siihen täältä:

http://www.saaressa.com/2015/05/12/yovuorosimulaattori/

Näin sunnuntain ohjelmassa täällä on kiertää tehokkaasti vuokra-autolla tämä saari ja tsekkailla kaikkia sen luonnon ihmeitä. Illansuussa Dyssel ottaa sitten irti ja suuntaa kokkansa kohti kotimannerta.

Lähdemme nyt purjehtimaan Azoreilta koilliseen ja päivittyvän sääennusteen perusteella päätämme, mihin rantaudumme. Vaihtoehtoina pöydällä on tällä hetkellä: a) La Coruna, Espanja, b) Brest, Ranska, tai c) Falmouth, Englanti. Melkein voisi järjestää lukijaäänestyksen seuraavasta kohteesta, mutta aikataulupaine Suomeen laittanee meidät ajamaan sinne, minne tuulet parhaiten kuljettavat. Itse ehkä mieluiten äänestäisimme täällä vaihtoehtoa C. Se kuljettaisi meidät melkeinpä lähimmäksi kotireittiä.

Nyt alkava merimatka pitäisi olla viimeisin valtameripätkä meidän seikkailulla. Purjehdittava matka ns. linnuntietä on n. 1000-1200 mpk (riippuen rantautumispaikasta), ja ennustelemme n. 10-11 päivän ylitystä, sillä ennustetut tuulet ovat tällä kertaa heikkoja. Dieseliä on varattu mukaan jopa tavallista enemmän, sillä luvassa on usean päivän koneella ajo ulos Azorien korkeapaineesta, joka on sopivasti nyt parkkeerannut tähän meidän kohdalle aiheuttaen laajan lähes tyynen alueen.

Vene ja miehistö pitäisi olla täällä siis valmiita viimeiseen valtamerikoitokseen. Kohta ollaan toivottavasti jo manner-Euroopassa.

Perinteiseen tapaan satelliittipaikannus seuraa Dysselin liikkeitä seuraavankin legin ajan.

// Arimo

Azorit!

Dyssel löysi itsensä takaisin vanhalle mantereelle – Atlantti ylitetty toistamiseen. Faialin saari näkyy edessämme ja sen kaakkoiskurkassa Hortan kylä. Olemme siis vihdoin saapuneet Azoreille!

Tämä legi oli seikkailu!

Merimatkasta tänne tuli pitkä: yhteensä 2230 mpk (n. 4000 km), aikaa kului aika tarkalleen 17 vuorokautta, antaen keskinopeudeksi n. 5,7 solmua, ja jos tästä vähentää sen ajan, jonka olimme "parkissa" keskellä merta odottamassa myrskyn loittonemista, niin tarkempi keskinopeus on n. 6,0 solmua.

Nyt nautimme siitä, että maa jalkojen alla ei heilu eikä koko ajan tarvitse jännittää, millaiseksi sääkartat ovat ehtineet muuttua. Bermudalta meidän vierestä lähteneiden norjalaisten kanssa on sovittu on treffit paikalliseen kuppilaan. Bermudalla meille sanottiin, että olemme tänä vuonna ensimmäinen suomalainen yksityinen vene, joka tekee tämän ylityksen ainakaan Bermudan kautta.

Pitkään laakereilla emme ehdi kuitenkaan olemaan. Edessä on pientä veneen huoltoa ja uudelle legille varustautumista. Pyrimme joidenkin päivien päästä jatkamaan matkaa kohti Euroopan mannerta. Hieman säistä riippuen suuntaamme ehkä ensin Portugalin pohjoisosaan ja sieltä Biscayn ylitse Englantiin – tai jos sää suosisi, niin saattaa olla, että hurautamme suoraan Englantiin tai Ranskaan.

Azoreilla vaihtuu myös Dysselissä miehistöä: Olli jatkaa hieman lomailua Azoreilla hotellissa, Ossi joutuu lentämään takaisin Suomeen, ja Kimmo&Alpo liittyvät Dysselin miehistöön.

Perinteiseen tapaan kuvia on luvassa heti hyvän nettiyhteyden löytymisen jälkeen. Jossain vaihteessa ensi-illan saa toivottavasti myös tällä ylityksellä kuvattu "videopäiväkirja".

Loppuun muutama luku tältä legiltä:
- max. tuuli mittarimme mukaan: 24 m/s
- max. keskituuli: n. 20 m/s
- yli 14 m/s tuuli: lukuisia päiviä
- korkein yksittäinen kohdattu aalto: n. 6,5-7,5 m
- alle 3 metrisessä aallokossa purjehdittu aika: alle 20%
- 3. reivin käyttöprosentti koko purjehdusajasta: n. 45%
- täysin purjein koko purjehdusajasta: alle 10%
- koneella alle 4 m/s tuulessa: n. 200 mpk
- nähty muita purjeveneitä: 0

Erityinen kiitos myös Petrille "inshore-teamiin" 24h sääpäivystyksestä ja onnistuneesta reititysavusta kimuranttien sääjärjestelmien läpi!

// Arimo

Pohjoinen vs. eteläinen Atlantti – sama meri?

Pakko sanoa, että valtameriseikkailu täällä pohjoisella Atlantilla on ollut aivan uudenlainen verrattuna marraskuussa tehtyyn ylitykseen Kanarialta St. Lucialle. Vaikka meillä on tätä pohjoista Atlanttia seilattavana vielä reilu 200 mpk, uskaltaa jo nyt kertyneiden mailien perusteella vähän verrata meininkiä.

Täällä on päässyt ajamaan Dysseliä kauniisti monimetristen kuohuvien aaltojen ylitse käytännössä vain myrskypurjeet yllä. Vauhtia on riittänyt ja venettä on ollut superhienoa ajaa, kiivetä kukkuloita ylös ja lasketella mäkiä alas.

Muutama päivä sitten saattoi myös olla koko reissun paras purjehduspätkä. Pääsi ajamaan n. 10 m/s sivutuuleen n. 5 metrisessä mutta rauhallisessa sivuaallokossa lähes täysin purjein. Aurinko paistoi. Dyssel kiisi 7-8 solmun nopeutta ja surffaili erittäin kauniisti aaltoja ylös ja alas. Delfiinit tulivat hyppimään komeita hyppyjä ja yksi merikilpikonnakin katseli muutaman metrin päästä kun Dyssel kiisi ohitse. Ja ruorimiehellä riitti lääniä ajella.

Tiivistetysti uskaltaa ehkä todeta, että ihan lomapurjehdus tämä pohjoinen Atlantti tähän aikaan vuodesta ei ole. Huikeaa seilausta kyllä senkin edestä – mutta vaatii pientä urheiluhenkeä.

Taktiikkamme on ollut koko ajan uusimpien säätietojen mukaisesti tuunata reittiämme sillä tavalla, että välttäisimme mahdollisuuksien mukaan pahimmat myrskyt… mutta kuitenkin silti niin, että tuulta riittäisi tarpeeksi purjehdukseen. Ei ole helppo yhtälö. Lopputuloksena näyttää olevan kunnon mato reittiviivana. Tätä taktiikkaa voisi kuvata vaikka nykyteknologian mahdollistamaksi. Se ei ole kuitenkaan ainoa, jolla tämän meren voi ylittää. Bermudalta lähti kolme päivää meitä ennen ranskalainen yksinpurjehtija "Japi" meitä pienemmällä veneellä tälle samalla legille. Japilla ei ole mitään yhteyttä ulkomaailmaan mereltä, joten hän latasi vain viimeisimmän säätiedon satamassa ja sanoi "I feel I am ready!". Tiedämme, että se viimeisin sääennuste kattoi vain puolet matkasta ja muuttui lukuisia kertoja. Japi on muuten yksi monista ihmistä, joilta löytyy hetken keskustelun jälkeen yhteys Suomeen – Japi omistaa itä-Suomesta vähän metsää!

Suomi-yhteyksistä on tähän väliin pakko mainita myös englantilainen herrasmies Bahamalta. Miehen purjevene oli yhden myräkän seurauksena haaksirikkoutunut riutalle ja kun se hinattiin satamaan meidän veneen vierelle, mies tuli pyytämään minulta, että olisin voinut pitää venettä silmällä illan ajan kun hän menee hotelliin siistiytymään, ettei vene uppoaisi satama-altaaseen. Tietenkin suostuin. Kiitokseksi mies otti yllättäen Iphonensa esille ja soitti ja antoi luurin minulle ja sanoi "you can speak finnish with my wife Ritva". Hämmennyin. Luurin toisesta päästä löytyi nykyään lontoolainen rouva, jolta suomi taittui loistavasti. Kiitokseksi veneen vartioimisesta sain kuulla suomeksi veneen tarinan (yksityiskohtana keskustelusta pitänee mainita, että veneellä oli sama nimi kuin perheen lontoolaisen talon vartiolinnulla…). Englantilainen herrasmies oli erittäin ylpeä, kun keksi näin hienon kiitoksen minulle.

Mutta palaten tähän ylitykseen: Ihanteellinen ylitysaika tälle legille olisi n. toukokuun puolesta välistä kesäkuun loppuun, jolloin säiden pitäisi olla myötämielisimmät. Olimme siis hieman etuajassa – ja jouduimmekin taistelemaan hieman enemmän säiden kanssa. Kovia tuulia oli tarjolla lähes koko ylityksen ajan. Pahimmat myräkät saatiin kierrettyä (ainakin tämän hetken tiedon mukaan… nimittäin viimeisimmät sääennusteet ovat lupaavia), mutta monta ns. sivuosumaa ohimenneistä matalapaineista otettiin.

Säätaistelun tuloksena pituutta tälle ylitykselle on myös tullut oletettua enemmän. Lyhimmillään väli voisi olla n. 1700 mpk (ns. pohjoista isoympyräreittiä) - veikkailemme, että meidän kokonaismatka lähentelee jopa 2300 mpk:ta (n. 4200 km). Tämä on vain 700 mpk vähemmän kuin eteläinen ylitys, vaikka tämän pohjoisen piti olla se "lyhyt ja nopea".

Idyllinen ja rauhallinen Bermuda jäi nopeasti taakse ja edessä oli voimakastahtoinen valtameri. Muutaman päivän ajan VHF:ssä kuului tuttu ja turvallinen "Securité, Securité, all stations, all stations, this is Bermuda Radio…". Kolmantena päivänä kuului enää rätinää ja sen jälkeen VHF:ssä on ollut aika hiljaista. Odottelemme toiveikkaina, että kohta alkaa taas kuulua jotain, ehkäpä vaikka portugalia – se kertoisi, että jotain elämää alkaa taas olla lähettyvillä. Tähän väliin mahtuu aimo kasa vaihtelevaa säätä jenkkilän ja Euroopan välimaastossa. Tällä merellä mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.

Eli vaikka Atlantti on sama, sen eteläisellä (E) ja pohjoisella (P) osalla näyttää olevan pieniä eroja…. kuten vaikkapa kärjistettynä seuraavat:

Purjehduskelit:
Muutamia lainauksia satelliittiviesteistä meidän sääkonsulttijoukoilta:
E: - "leppoisia pasaatituulia luvassa seuraavat 5 vrk" / "sivumyötäistä 7-10 m/s seuraavat 7 päivää"
P: - "tiistaina hurjaa keliä luvassa!" / "Itä on nyt kielletty suunta mennä, iso myrsky edessä!"

Lämpötila:
E: - Kuuma! Kuinka vähän vaatteita kehtaa pitää päällä?
P: - Usein kylmä ja kostea. Villasukat käytössä. Missä ne villapaidat olikaan? Tosin mukaan mahtui myös aurinkoisia päiviä!

Aallot:
E: - Pitkää rauhallista aaltoa ja maininkia.
P: - Välillä kunnon möykkyä, kukkulaa, kuoppaa, vaahtoa, murtuvia isoja aaltoja, aaltojen pauhuntaa – mutta näiden vastapainona välillä lähes tyyntä ja rauhallisia pitkiä maininkeja.

Vetisyys:
E: - Muutama kunnon sadekuuro.
P: - Ilma on kosteaa, merivettä lentää päivä- ja kuutiotolkulla veneen ylitse, ja välillä sataa ihan makeaakin vettä. Vettä on siis kaikkialla – se ei ole loppumassa maailmasta, tosin "ekokommenttina": yllättävän paljon muoviroskaa täälläkin on meressä.

Aurinko:
E: - Porotti kunnolla lähes koko ylityksen. Aurinkorasvoissa +50 suojaus.
P: - Näkyi muutamia kertoja, taisi olla pari ihan aurinkoistakin päivää. Ei vaaraa palamisesta.

Vimputus:
E: - Vene rullaa tasaiseen tahtiin puolelta toiselle.
P: - Kun keli yltyy, vene rullaa ja kallistelee voimakkaasti, ja välillä tippuu aalloilta. Muutoin tasaista rullausta mainingeissa.

Veneen luukut:
E: - Kaikki mahdollinen auki, että ilma kiertää.
P: - Kaikki mahdollinen tuplasti kiinni. Myrskysuojat luukuissa ja ilmastointiventtiileissä – ja siitä huolimatta jostain aina pääsee pieni määrä merivettä sisälle. Onneksi oli päiviä, jolloin saatiin tuuletus päälle ja kamat kuivumaan.

Purjeet:
E: - Täysin purjein, reivattiin pääosin vain ärhäköitä sade/ukkospilviä varten.
P: - Isopurjeen 3. reivi (ns. purjeen kovan kelin asento) = paras kaverimme. Purjeoperaatioita lukuisia päivittäin, kun keli muuttui nopeasti.

Meininki veneessä:
E: - Hengailua kannella, auringonottoa, meren ihailua, kalastusta jne.
P: - Hengailua veneen sisässä, lukemista punkissa, yksi kerrallaan kannella. Ulkona ei tehnyt mieli hengailla paljon omaa vahtivuoroa enempää.

Rahtilaivat:
E: - Nähtiin vain muutama laiva koko ylityksen aikana.
P: - Lähes joka päivä joku laiva menee läheltäkin ohitse. Selvästi jenkkilän ja Euroopan välillä kulkee tavaraa!

Muut purjeveneet:
E: - Nähtiin varmaan lähes kymmenkunta.
P: - Ei olla nähty vielä yhtään muuta seiloria. Yksi Bermudalta muutama tunti meidän perään lähtenyt ruotsalainen paatti kuultiin VHF:ssä, kun huutelivat jotain ohi mennyttä laivaa ja saimme heidät sen jälkeen itse kiinni myös VHF:llä. Bermudalta päivää ennen lähteneet norjalaiset menevät meistä noin sata mailia edellä. Heihin pidämme yhteyttä satelliittipuhelimella parin päivän välein.

Ja ei voi olla ohittamatta lähtöä ylittämään valtamerta:
E: - Orkesteri soittaa, n. 200 venettä samalla viivalla, ARC kaikuu joka puolella, ihmisiä on tuhansia, karnevaalimeininki. Sääennuste näyttää hyvältä.
P: - Lähdimme yksin, rannassa ainoastaan Bermuda Radio (="rajavalvonta") toivotti VHF:ssä meille turvallista matkaa ja tiedusteli ennustetta, milloin olemme Azoreilla. Meteorologiltamme tulee kännykkään tekstiviesti varoittamaan parista isosta ukkospilvestä Bermudan eteläpuolella, sen jälkeen kännykkäverkko loppuu.

Ja loppuun vielä erikoisimmat tähystyshavainnot:
E: - Järkyttävän suuret levälautat.
P: - Yli veneemme kokoinen kuollut valas. Ja hyvänä kakkosena suomalaiselta vihreältä lateraaliviitalta näyttänyt merimerkki.

Mutta yhteistä on kuitenkin se, että valtamerellä sitä ollaan kaiken sivistyksen ulkopuolella. Hienoa, mutta erilaista, seilausta kaiken kaikkiaan – kumpaankin suuntaan!

Uusin ETA Hortaan: keskiviikkona, juuri ennen auringon laskua.

// Arimo

Taas aurinko nousee

Mukavaa äitienpäivää kaikille äideille!

Meininki Pohjoisella-Atlantilla on rentoa. Yleisesti ottaen valtamerillä on aika lailla rentoa. Ei ole kiire mihinkään (tai vaikka olisikin, ei asialle voi mitään) eikä muutenkaan voisi sanoa elämän olevan mitenkään liian hektistä.

Aurinko näyttäytyi muutama päivä sitten ja katosi uudelleen edeltävänä yönä ylitse pyyhkäisseen matalapaineen alta. Väistimme myös tämän matalapaineen kovimpia tuulia, tällä kertaa hieman etelään. Puhuriaparaatti väitti kuitenkin tuulen nousseen yöllä 20 m/s puhallettuaan koko päivän noin 16 m/s keskinopeudella. Tällä kertaa kovin tuuli sattui osumaan Antin ja Ollin vuoroille. Jätkillä oli rough day at the office. Kuulostaa toisaalta luettuna varmaan hurjemmalta kuin oikeassa elämässä – vaikka siellä siis tuuli aikasten kovaa, ei purjehdus Swanin selässä miksikään muutu vielä tällaisissa olosuhteissa. Toki ollaan kaukana kaikesta, joten ajelemme pienemmillä purjeilla kuin vaikkapa Airistolla.

Myös aalto kasvoi useamman päivän navakan tuulen seurauksena – päästiin pudottelemaan melko teräviä aaltoja kiihkeässä surffissa. Aallot eivät kuitenkaan ehtineet kasvaa yhtä jyrkiksi kuin muutamaan otteeseen aiemmin tällä pätkällä. Tästä syystä esimerkiksi sisällä ei juurikaan huomannut, että tuuli on noussut 15 m/s -> 20 m/s. (Vähättelen kuulemma ajoittain veneen liikeratoja isommassa aallokossa. Viimeksi kun totesin, että nythän menee yllättävän tasaisesti, kommentti vastapalloon oli "vimputtaa ihan prkleesti".)

Niin sanotun pannukakkuindeksin perusteella Dyssel seilaa kuitenkin melko tasaisesti. Leivoin pannukakkua edellispäivänä navakassa tuulessa (ja pullaa itse asiassa eilen, joten niin hc-touhua täällä on). Nimesin luomuksen Atlantin murtuvaksi aalloksi sen lievän epäsymmetrisyyden vuoksi (uunimme ei keinuhorisontista huolimatta pysynyt aivan täysin kyydissä mukana). Oli kuulemma ihan jees.

Ehkä hieman jännempää puolta tästä pätkästä edustaa purjeoperaatiot. Spinnua ei ole pahemmin tarvinnut ulkoiluttaa, mutta tarkoitankin lähinnä purjeiden reivausoperaatiota. Yleensä kun reivataan, tuulee tavallista enemmän. Tällöin purjetta on enemmän kun tarvis – ja tästä syystä reivataankin. Reivaamme nykyään usein niin, että haemme vauhtia ja kryssimme pikku-Jennyllä ja samalla isopurje saadaan pois tuulesta ja voidaan reivata. Joku päivä sitten reivasimme ja tuli aivan pölön iso aalto. Olimme Antin kanssa kannella ja vanttien kohdalta suunnilleen palleaa myöden meressä. Aalto oli niin suuri, että vei hemmetti soikoon meidän kalavehkeet takakaiteesta!
Joka tapauksessa veneemme seilaa superhienosti 15-20 m/s tuulissa.

Oma vahtivuoroni oli aamuyöllä, jolloin tuulen himmatessa vaihdoimme kurssia kohti pohjoista. Sääkarttoihin supertietokoneiden algoritmeistä ilmestynyt uusi pieni matalapaine meinaa nimittäin kääntää tuulet vastaiseksi vielä ennen Azoreita. Vakaa aikomus on ehtiä ennen tuulien kääntymistä pääpiirteittäin matalan pohjoispuolelle, jolloin tuulien kääntyminen ei vaikuttane enää meidän matkantekoomme.

Lähdimme siis sivutuuleen heti tuulen tyyntyessä noin 12 m/s. Pysymme sinnikkäästi kurssilla (tuulikulma 80-90, paapuurin halssi), vaikka aiempi neljä-viisimetrinen aallokko antaa jatkuvaa möykkyä kannelle ja välillä sitloodaankin. Tästä sopivaa merikilpikonnan alikulkukäytävää pitkin voidaankin todeta muutama sana purjehdusvermeistämme, joista meiltä on jonkin verran kyselty.

Etenkin Muston MPX ja HPX puvut ovat oikein hyviä ja soveltuvat juuri tänne Pohjois-Atlantille täydellisesti. HPX –puku on astetta lämpimämpi, joten sen kanssa tarkenee melko hyvin melkeinpä missä tahansa teknisellä alusasulla ja fleecellä (ja on 90% ajasta liian kuuma). Näillä puvuilla pärjää kelin muuttuessa märäksi. Erityismainintana käytämme purjehdushousuja. Näitä housuja on pidetty melkeinpä koko reissun ajan ja ovat osoittautuneet mahtaviksi hankinnoiksi korvaten käytännössä kankeat haalarihousut.

Purjehduspukujen lisäksi meillä kaikilla on Ursuitin Gemino –kuivapuvut. Ursuitilla voi tosiaan mennä vaikka uimaan kastumatta. Emme ole juurikaan käyttäneet Ursuitteja, mutta vähäisen kokemuksen perusteella nämä edustavat huikeaa turkulaista innovatiivisuutta ja luotettavuutta kelin muuttuessa oikeasti pahaksi. Ursuit on kevyt, joten sillä onnistuu kannellakin hääräily helposti.

Tällä hetkellä purjehdimme reilussa sivutuulessa auringon laskuun.

-ossi

Tunnelmia yövahdeista

Vierailevan miehistön aika vierailla myös blogin kirjoittajana. Dysselin kyytiin tulin ensimmäiselle varsinaiselle avomeripurjehdukselleni Bermudalta ja mukana matkassa olen Azoreille asti. Etukäteen legiä povattiin toistaiseksi haastavimmaksi ja kuten aiemmista blogiteksteistä on käynyt ilmi, vaihteleva sääolot ovat pistäneet useamman kerran reittisuunnitelmaa uusiksi. Arimolla, Antilla ja Ossilla on kuitenkin selvästi kehittynyt jo vahva rutiini merillä olemiseen ja nyt viikon merillä olemisen jälkeen voinkin todeta, että on ollut varsin helppo hypätä remmiin.

Tätä legiä ennen allekirjoittaneella ei ole ollut juuri kokemusta mm. yöllä purjehtimisesta. Seuraavassa tunnelmia yövahdeista, joka avaa ehkä myös lukijoille tätä matkapurjehduksen yhtä osa-aluetta.

Ensimmäisenä yönä Antti oli opastamassa yövahdin rutiineja, tutkan ym. toimintaa. Keli oli leppoisa, korkeintaan navakkaa sivumyötäistä tuulta ja jonkin verran kuun valoa. Ensimmäisen yön jälkeen olemme ajaneet yöt 4 vahdissa – kukin on ruorin takana 3 h kerrallaan. Toisena yönä keli oli jonkin verran reippaampaa. Meripunkka kallisteli aallokossa n. 20-30 astetta vuoroin kumpaankin suuntaan. Yritin koota tyynyjä tueksi, jotta pysyisin punkassa edes jokseenkin paikallaan – heikolla menestyksellä. Pätkittäin nukutun pinnallisen unen jälkeen kuuluikin jo Ossin ääni radiopuhelimesta klo 03 yöllä – vahdin vaihdon aika. Kömmin ylös meripunkasta ja seuraavana operaationa oli purjehduspuvun pukeminen vimputtavassa veneessä meripahoinvoinnin ja siihen liittyvän tuskahien noustessa samalla pintaan. Pahoinvointi kuitenkin ohittui heti ulos päästessäni ja luvassa oli reippaassa sivumyötäisessä mukavaa ajoa. Pilvet tekivät yöstä pimeän, mutta lähimpien aaltojen ääriviivat kuitenkin pimeydestä erottuivat. Juuri muuta ei tuulikulmamittarin lisäksi tarvitsekaan nähdä.

Seuraavina öinä keli on vaihdellut tyynessä konettamisesta reippaaseen sivumyötäiseen tuuleen. Meripahoinvointi meni menojaan ensimmäisen myräkän jälkeen. Edellisyön vahti meni kuunsiltaa pitkin 3-4 m myötäaallokkoon surffatessa, mikä olikin tähän mennessä ehkä hienoin pätkä ruorin takana! Viimeistään yksin yövahdissa muun miehistön nukkuessa sitä on havahtunut, kuinka kaukana kaikesta tällä hetkellä olemme. Lähimpään rantaan on yli 1000km! Yövahdissa riittää tilaa ajatusten harhailla.

-Olli

Nemoa etsimässä

"Märkää kuin keväisellä Munasjoella" –A. Sundqvist

Aurinko näyttäytyi eilen (monet blogin lukijat ovat muuten varmasti huomanneet, että eilen on lähinnä synonyymi lähimenneisyydelle) hetkellisesti hieman kevyemmän pilviverhon takaa. Saimme mukavasti kuivateltua kaikki vaatteet seuraavaa sadetta varten.

Seuraava rintama tulikin ajallaan noin 5 tunnin päästä kuivatteluhetkestä. Ja vettä tuli. Muutenkin on suhmuraista.

Ennen kuin kukaan ehtii kysyä, emme ole edelleenkään menossa Pohjois-Kanadaan (vaikka Kanada on muuten melkeinpä lähin manner tällä hetkellä) emmekä Pohjoisnavalle.

Kurssin muuttaminen pohjoiseen liittyy optimointiin parhaiden tuulien saamisesta. Osa tuulista voi olla suhteellisen voimakkaita, jotenka niitä ei käytännössä ole oikein järkevää ottaa muuta kuin myötäisinä. Tämän lisäksi tarkoitus on tosiaan mennä Azoreille, jotenka saamme parempaa tuulikulmaa nyt positioitumalla pohjoisemmaksi.
Emme kuitenkaan halua liikaa pohjoiseen, jotenka ajelemme hissukseen ja odottelemme kovempien matalapaineen aiheuttamien tuulien siirtymistä pois reitiltämme. Tämän jälkeen koukkaamme hieman takaisin etelään ja tuulen suunnan kääntyessä jatkamme koiliseen kohti Eurooppaa.

Eilen yöllä tuuli yltyi yli 15 m/s. Dyssel kiisi vastatuuleen liiankin kovaa ja liikaa kohti pohjoista (3. reivillä + reivatulla Pikku-Jennyllä), joten "jäimme parkkiin" – testasimme Arimon kanssa yöllä miten Dysselin saa pysymään Heaving-to –asennossa ja miten tämä homma oikeissa olosuhteissa toimii. Hyvin toimii – jäimme hengailemaan käytännössä piihin noin 12 tunnin ajaksi. Tuollaisessa tuulessa vastatuuleen purjehtimisessa harvoin muutenkaan on mitään järkeä, ellei halua kokea jonkunlaista VOR –experienceä.

Heaving-to tarkoittaa sitä, että olemme noin 50 asteen kulmassa tuuleen, liikkumatta keulasuunnassa eteenpäin laisinkaan. Vene sen sijaan driftaa hiljakseen (n 1 knots) aallokon suuntaisesti. Heaving-to on siitä cool juttu, että se poistaa kaiken hakkaamisen ja ryskeen. Tämän lisäksi vene ottaa aallot aika hyvästä kulmasta. Vielä tämän lisäksi veneen driftaus synnyttää "slackin", joka estää isoja aaltoja murtumasta veneen kannelle. Heaving-to asentoon pääsee kaltaisellamme veneellä pelkällä isopurjeella (reivien määrä riippuu tuulen voimasta).

Vene ohjataan tuuleen päin, jolloin se jarruttaa. Peräsintä käännetään tuulen puolelle ja lukitaan veneen liikkeen rauhoituttua ja jäädessä noin 50 astetta tuuleen. Isopurjetta ei voi skuutata liian kireälle, koska muutoin vene ei nouse tarpeeksi tuuleen. Jos vene ei nouse edelleenkään tuuleen, tarvitsee isopurjeen määrää lisätä. Vastaavasti jos vene nousee kokonaan tuuleen, pitää eteen skuutata tuulen puolelle etupurjetta. Meille tämä kuitenkin toi liikaa tuulesta kääntävää voimaa, joten pelkkä isopurje riitti oikein hyvin.

Lopputuloksena vene pysyy paikoillaan tekemättä mitään, 50 asteen kulmassa tuuleen.

Mikäli eteen osuisi oikea supermyräkkä, voidaan tästä vielä laskea veneen keulasta kankainen meriankkuri pitämään veneen eteenpäin suuntautuva liike minimissä ja vene 40-50 astetta tuulessa. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen suuresti Lin & Larry Pardeyn Storm Tactics –kirjaa.

Tämän legin nemopiste alkaa lähestymään myöskin hyvää vauhtia. Tämä piste on siis piste, joka on mahdollisimman kaukana asutuksesta. Käsittääkseni oikeasti tämä piste sijaitsee jossakin Etelä-Meren hujakoilla matkalla Australiasta Etelä-Amerikkaan (meidän Pohjois-Atlantti on jälleen ihan lastensarjaa siihen pätkään verrattuna).
Kansainvälinen avaruusasema todennäköisesti on meilläkin tällä hetkellä laskettavissa naapuriksi. Meillä ei kyllä ole osoitetta eikä puhelinnumeroa. Synkkien pilvien alta ei taivaallekaan näe.

Sateesta huolimatta meininki on yllättävän rentoa – eilen söimme pihviä ja olemme jälleen aloittaneet perinteiset iltapäiväkahvit, kun ei enää ole niin hemmetin kuuma. Ilman lämpötilassa ei edelleenkään ole mitään valittamista, vaikkakin tuivertava tuuli ja sade viilentävät lämpötilaa. Sisällä veneessä on lämmintä, kuivaa ja mukavaa.

Kredittiä ammattilaivaliikenteelle. AIS ilmoitti yhtenä tuulisena yönä, että olemme tasan törmäyskurssilla tankkerin kanssa. M/S Star Vega kuitenkin kutsui meitä VHF:ssä ja ilmoitti, että väistävät meitä. Kysyivät muutenkin että mitenkäs meillä menee. Juuri heränneenä vastasin, että meillä menee loistavasti. Mitenkäs teillä menee? Vastasivat, että heilläkin menee oikein hyvin. Toivotimme toisillemme mukavaa matkanjatkoa. Myös toinen laiva kuuli VHF –keskustelumme ja kysyi Star Vegalta sijaintiamme (olivat nimittäin niin kaukana vielä meistä, että emme näkyneet vielä heidän AIS –järjestelmässä). Lähettävä ja vastaanottava AIS on kyllä hintansa arvoinen varuste.

"Irroitimme köydet" piistä juurikin nyt ja lähdemme pudottelemaan jälleen kohti Azoreita! Reitti tulee todennäköisesti kulkemaan hieman etelän kautta Azoreille.

Samalla hetkellä alkoi satamaan. Huomenna pitäisi oikeasti kirkastua! Emme normaalisti lataa sääkarttoihin sadetietoja, koska satelliittinettidata on kallista ja olemme usein enemmän kiinnostuneita tuulesta. Tähän on tehty nyt poikkeus ja sääkatsauksessa katsomme nyt myös tuleeko sare.

-ossi

Hengailua keskellä pohjois-Atlanttia

Emme ole vaihtaneet määränpäätä, vaikkakin viimeisen vuorokauden reitistä voisikin päätellä, että matkaamme Kanadaan tai Grönlantiin. Eilisen sääpalaverin tiimoilta päätimme hieman himmata vauhtiamme kohti Azoreita, sillä tiistaina eteemme (=juuri meidän ja Azorien väliin) on kehittymässä uusimpien sääennusteiden isohko myräkkä. Nyt tällä pienellä viivytyksellä on tarkoitus päästää myräkkä edellemme ja ajella sen jäljessä sitten taas kohti Azoreita – eikä osua myräkän kovimpiin tuuliin.

Eli tällä hetkellä ajelemme alimitoitetuilla purjeilla noin 3 solmua mukavassa sivutuulessa kohti pohjoista ja nautimme iltapäiväkahveja ja odottelemme tiistaina alkavaa kovempaa tuulta, joka tosin tällä taktiikalla pitäisi olla meille kohtuullisen suotuisa. Kurssi kääntynee kohti Azoreita näillä näkymin noin maanantai-iltana.

Tämä pieni iltapäiväkahvihetki keskellä merta tarkoittanee, että ennustelemme nyt saapumisemme Azoreille osuvan äitienpäivän sijaan johonkin noin tiistaihin.

Niin, ja eilen (ja hieman tänäänkin) paistoi pitkästä aikaa aurinko!

// Arimo

Vapputerveisiä Pohjois-Atlannilta

Tuuliko tuolta tuli ja tuuli? Viimeksi Suomessa on ollut yhtä vaisu keli näin monta päivää: tuulee ja sataa.

Välillä tuulee kovempaa, välillä sataa kovempaa. Eilen – vai eilisen näkökulmasta olleen eilisen aikana - oli aikasmoinen puhuri. Yksi matalapaineen reuna liikkui ylitsemme vinhaa vauhtia.

Olemme jossakin 700 NM päässä Bermudasta, matkalla Eurooppaan.

Dyssel liikkuu upeasti kovemmassa tuulessa, josta saimme nauttia useamman päivää.

Seuraava kuvaus kertoo yhdestä edeltäneestä päivästä, mutta myös jotakin veneen suorituskyvystä:

Luin salongissa artikkelia lisensoinnista ja join kahvia. Olli luki kirjaa. Veneen sisälämpötila oli kutakuinkin 24 astetta. Vene keinui olosuhteisin nähden rauhallisesti puolelta toiselle. Arimo pyöritteli ruoria. Jossakin vaiheessa joku totesi, että kylläpä ploosaa. Tuulimittari ilmoitteli lukemia 17 m/s keskituulesta. Kuljimme noin kahdeksaa-yhdeksää solmua, aalloissa surffaillessa nopeammin. Purjeita ei paljoa tarvinnut. Sisällä oli hiljaista, vain vauhtikohinaksi nimeämämme suhina kuului ajoittain veneen kiihdyttäessä aaltoon.

Tämä matala aiheutti melkoisen aallokon pari päivää sitten. Suurimman muuten missä olemme olleet. Tämänhetkiset säämallimme eivät enää ennusta yhtä suurta aaltoa. Aalto muodostui suureksi, sillä tuuli oli voimakas melko pitkään.

Jyrkimmät aallot tulivat totta kai yöaikaan, joten ruorissa sai olla tarkkana. Itselleni piirtyi verkkokalvoille ehkäpä yksi reissun hienoimmista näkymistä: aivan täysin sysimustassa pilkkopimeässä kuului aluksi lentokoneen lähtöääni (valtava suhina) – oikeasti iso aalto – kiihdyttäen Dysselin kovaan surffiin (10, 11, 12 knots…) Vaikka ulkona oli täysin pimeää, valtavat kuohut veneen oikealla ja vasemmalla puolella erottuivat selvästi. Kuohut tulivat biminiä korkeammalta! Meillä oli kuitenkin täysin oikea määrä purjeita (=3. reivi) ja otimme aallon hyvästä kulmasta, joten vene ei karannut käsistä eikä edes kallistunut mitenkään suunnattomasti. Pimeässä kaikkia aaltoja ei kuitenkaan saa otettua niin optimaalisesti. Muutaman kerran kallistelimmekin.

Monista valtameriopuksista luettu pitää kyllä paikkansa. Merellä voi tuulla lähestulkoon vaikka kuinka paljon, eikä asia johda mihinkään reivaamista ihmeempään lopputulokseen. Isot aallot sen sijaan voivat aiheuttaa päänvaivaa. Isojen aaltojenkin osalta on isoja harmittomia aaltoja ja pienempiä paljon enemmän hässäkkää aiheuttavia aaltoja. Loiva maininki voi kasvaa vaikka kuinka suureksi, jolloin vene nousee pitkään ylös ylämäkeä ja mainingin harjalla voi ihailla olevansa paljon ympäristöä korkeammalla. Tämän jälkeen alkaa seuraava lasku. Näitä harmittomia isoja aaltoja meillä oli jonkin verran eteläisellä Atlannin ylityksellä (itse asiassa ne aallot tulevat täältä Pohjois-Atlannin matalapaineista ja loivenevat mainingeiksi Etelä-Atlannille). Jyrkät aallot ovat epämukavampia. Vettä voi tulla veneen kannelle hullunlailla ja muutenkin aalto voi horjuttaa veneen stabiliteettia. Murtuvat aallot ovatkin kokonaan toinen juttu.

Ylitys tähän suuntaan on toki erilainen – tämänhän toki tiesimme. Näillä kohdin usein on kylmää ja tuulista. Mukavaa purjehdusta tämä on tähän mennessä ollut. Ilman lämpötila on ihan jees, josko vain aurinko päättäisi näyttäytyä. Pääsemme näillä näkymin melko pian korkeapaineen tuuliin. Yleisesti ottaen siellä on muutenkin mukavammat kelit.

Tällä legillä viidensadan mailin rajapyykkejä juhlistetaan konjakilla.

Hyvää vappua kaikille!


-ossi

Kohti Eurooppaa!

Viimeisen äkäisen matalapaineen jälkituulissa lähdemme tänään hetken kuluttua ylittämään Atlanttia, tällä kertaa toiseen suuntaan.

Arvioitu rantautuminen Azoreille on parin viikon päästä.

Odottelemamme matalapaine puhalsi melko voimakkaasti Bermudan ylitse kuluneena aamuna.

Tuulen voimakkuutta kuvastaa hyvin se, että Dysselin sitloodaan lensi vettä ensimmäistä kertaa - satamassa.

Tuuli on nyt kuitenkin himmannut ja tarjoaa mukavan vauhdikasta myötätuulipurjehdusta.

Kirjoittelemme tuttuun tapaan blogia matkalta.



-ossi

Länsirintamalta ei mitään uutta

Länsirintamalta ei mitään uutta

Ilmapiiri on lievästi sanottuna odottava.

Ajattelin julkaista blogipostin juuri ennen lähtöämme, mutta kuinkas sitten kävikään. Inhottava läheltä menevä Matti Matalapaine (tai englanniksi Larry Low) syvenee ja sotkee hieman lähtöaikatauluamme. Näillä näkymin lähdemme huomenna. Vallitseva säätila on osoitus siitä, että mikään mikä ei ole varmaa, ei ole varmaa.

Olemme nyt hengailleet Bermudalla parisen viikkoa. Olli liittyi seuraamme viikko sitten ylitystä varten – veneestä löytyy jälleen lääkärismies, jotenka ehdotonta loukkaantumiskieltoa voidaan mahdollisesti hieman höllentää.

Asiasta lentokalaan - ei ole Mäkkäriä Bermudalla.

Paikallinen laki kieltää multikansalliset pikaruokaravintolaketjut. Pikaruokaketjuista edustettuna tosin on KFC. Tämä saattanee johtua siitä, että bermudalaiset pitävät kanasta. Perinteisen mäkkärireissun sijasta tyydyimme KFC:n kanaan. Kävimme myöhemmin syömässä myös vähän paremmassa paikassa Wahoota.

Bermudalla sen sijaan on polvisukkia ja bermudasortseja. Sää on kuitenkin muuttunut suosiollisemmaksi lämpötilan suhteen, merivedenkin lämpötila on noussut muutamalla asteella. Kävimme perinteiseen tyyliin pesemässä veneen pohjan. Trooppiseen ilmastoon tottuneille jätkille meinasi tulla vedessä hieman vilu. Nyt täällä tosin on jo kaikilla Suomen mittareilla kesä.

Bermudan pääkaupunki on Hamilton. Kävimme siellä useaan otteeseen tutustumassa kaupunkiin. Bermudasta keskusteltaessa on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että koko paikka on suunnilleen Naantalin kokoinen mesta. Hamilton on kertakaikkiaan upea pikkukaupunki, jossa järjestellään jo kovaa tohinaa vuoden 2017 Americas Cuppia. Kyseessä on suurimuotoinen purjehduskilpailu. Olisikohan maailman vanhin.

Kävimme myös vanhalla telakalla, jonne pääsi näppärästi lautalla Hamiltonista. Telakka on loistoristeilijöiden suosimaa aluetta, joten turisteista pidetään hyvää huolta.

Dyssel on niin huikeassa kunnossa, että tällä kertaa piti huoltotoimenpiteitä kaivaa suurennuslasin kanssa. Huomasimme jo aiemmin, että genuan nostimen ohjuri on kulunut. Päätimme ajankuluksi käydä kysymässä, josko täältä löytyisi vastaavaa. Halyard strainer löytyikin heti ensimmäisestä kaupasta. Osa oli itse asiassa identtinen omamme kanssa. Ostimme kalikan ja ajattelimme että senhän voi nyt laittaa kiinni saman tien. Genuan nostimen ohjuri on siinä mielessä ihan relevantti osanen, että ilman sitä nostin voi kiertyä haitaten rullajennyn toimintaa.

Vanha osa oli perinteiseen Nautor-styleen kiinni kolmella 6 mm paksulla monel-popniitillä. Muutaman katkenneen poranterän jälkeen kulunut osa antoi periksi ja saimme sen irti. Ongelmaksi meinasi muodostua se, että omaan popniittikoneeseemme ei mene kuin neljän millin popniitit (myös näiden neljän millin popniittien ampuminen pienellä yhden käden systeemillä vaatii aika kasan puristusvoimaa jo ihan maanpinnallakin).

Ratkaisuksi muodostui jenkojen tekeminen vanhoihin reikiin. Jännittävintä parinkymmenen metrin korkeudessa puuhailussa on se, ettei pudota meidän (lainassa olevaa) ainoaa jenkatyökalua mereen. Etenkin kun kierteiden tekeminen onnistui melko pienissä osissa genuan profiilin estäessä 360 asteen kierroksen. Kalikka menikin näppärästi kiinni heti kierteiden syntymisen jälkeen. Ja kaikki osat pysyivät vielä tässä vaiheessa tallella.

Mastoon kiipeämiseen alkaa tulla pientä otetta. Nopeiten toppiin pääsee vantteja pitkin silppaamalla. Meininki toimi edellä kuvatussa projektissa siten, että pääinsinööri toimi offshore tiimissä merenpinnan tasolla projektin työnjohtajana ja toimitti mastoon tarvittavia työkaluja erillisellä nostimella. Juuri kun homma oli valmis, ajattelimme vielä vähän siottaa valmista jälkeä, ettei mikään terävä kulma voi jäädä kiinni spinnuun. Pudotimme sioituslaitteen mereen. Tästä saimme ensimmäisen mastossa työskentelyn tuloksena syntyneen materiaalivahingon.

Sioituslaitteen kohtalo oli muutoinkin jännittävä: hävitimme paremman sika-prässin. Moni voisi kuvitella ettei 41 –jalkaiseen purjeveneeseen saa hävitettyä mitään. Väärin! Prässi hävisi Ranskassa ja löytyi vasta Hollannin Antilleilla.

Valmistautuminen on muiltakin osin sujunut hyvin rauhallisissa merkeissä. Eilen illalla Arimo puuhasi aikansa kuluksi jotakin niin pienimuotoista että en enää oikeastaan edes muista mistä oli kysymys. Antti teki makaronilaatikon merelle. Itse valmistin lasagnen. Nyt meillä on muutamaksi päiväksi valmista ruokaa. Tämän lisäksi järjestelin kolikkolaatikkomme – valuuttaa on Kuuban pesoista itäisen Karibian dollariin. Euroja lähinnä kolikkoboksista kaivelin.

Muutamana edeltävänä yönä Bermudan ylitse on mennyt voimakkaita ukkoskuuroja parin matalapaineen ohella. Taivaalla salamoi hienosti.

Olimme pitkään ankkurissa St. Georgen välittömässä läheisyydessä. Siirryimme jälleen ylihintaiseen satamaan, jossa on aika hyvä edustus pohjoismaista – kaksi suomalaista ja yksi norjalainen vene. Suomalainen s/y Chiara saapui tänään aamupäivällä. Olivat olleet melkoisessa tuulessa viimeisen yön ennen saapumista Bermudalle. Norjalaiset lähtevät tänään. Tämän lisäksi satamassa on yksi venäläinen ja yksi jenkki paatti.  

Pitkän suunnittelun päätteeksi vaihdoimme Antin kanssa partatyyliäkin. Viileän valtameripurjehtijan parran sijasta meillä on nyt komeat viikset. Myös tämän tempauksen osalta toivon lähdön koittavan melko nopeasti…

-ossi

Päivitys lähtöpäivään

Pikapäivitys lähtöasiaan:

Uusimman sääennusteen mukaan saapuvan matalapaineen perään avautuu paras sääikkuna.

Tämän mukaan lähdemmekin huomenna (sunnuntaina).

The start has been postponed. Stay tuned.


-ossi

Uusi Atlantin ylitys alkaa huomenna!

Sääennusteet näyttävät nyt sopivaa sääikkunaa seilata Azoreille.

Näillä näkymin Dysselin on tarkoitus irrottaa köydet huomenna (lauantaina) aamulla ja aloittaa uusi Atlantin ylitys. Arvioitu ylitysaika lienee n. 14-15 vuorokautta, joten meidän pitäisi näillä näkymin rantautua Azoreilla Hortaan ennen äitienpäivää.

Ennusteiden mukaan ensimmäinen viikko tulisi olemaan seilausta kohtuullisen kovassa myötätuulessa, joten matkan pitäisi edistyä hyvää vauhtia. Näyttäisi myös, että saamme ylitysseuraa norjalaisesta n. 38-jalkaisesta veneestä, jotta ei tarvitse ihan yksin merelle lähteä.

Satelliittipaikannuksen pitäisi toimia ylityksen ajan, ja yritämme myös mahdollisuuksien mukaan päivitellä jotain blogikirjoituksia pohjois-Atlannilta.

// Arimo

Dysselin ARC-kokemus videona

Vihdoin tarjoamme reissustamme kuvien lisäksi myös ääntä!

Eli ensimmäinen video on nyt saatu Youtubeen, joten ei muuta kuin youtube tulille siis. Tämä ensimmäinen (joka toivottavasti ei jää ainoaksi) videoclippi on koostettu muutamista Atlantilla kuvatuista pätkistä. Olemme olleet laiskoja videolle kuvaamisessa, joten pitää nauttia siitä, mitä nauhalle on saatu.

Suora linkki on: https://www.youtube.com/watch?v=5JThZb_-804

Katseluelämyksiä!

// Arimo

Kuvagalleria tarjoaa uusia otoksia

Tällä kertaa muutamia otoksia Bahamalta ja täältä Bermudalta. Tervemenoa katselemaan GooglePlussan kuvagalleriasta. Seuraava setti kuvia onkin sitten varmaan hieman enemmän meripainotteinen - katsotaan siis mitä saadaan taltioitua pohjois-Atlantilta.

Tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sääennuste näytti parantumisen merkkejä, ja Dyssel siirtyneekin tänään tai huomenna laituriin lataamaan akkuja ja valmistautumaan lähtöön.

Valmisteluoperaatioihin kuuluu vielä ainakin vesikoneella vesitankkien tekeminen täyteen, akkujen lataus, jollan (Dorfin) pakkaaminen sisälle, ankkurin ja ankkuriketjun siirtäminen pilssiin (jotta saadaan veneen painopiste alemmas ja lähemmäs keskipistettä), veneen laittaminen täydelliseen meriklaariin (eli kaiken mahdollisen kiinnittäminen ja kosteudelta suojaaminen), pyykkäys ja tietenkin iso ruokatäydennys. Paikallinen kauppa lupasi jopa pakastaa meille jauhelihaa ison kasan, niin saadaan se säilymään hieman pidempään. Tähän saakin mukavasti pari päivää vierähtämään.

// Arimo

Suursäätila laittaa odottamaan

Pekka Poudan sanoin "suursäätila ei ole otollinen", näin päättyi äskeinen konsultaatiopuhelu sopivasta sääikkunasta kohti Azoreita.

Pohjois-Atlantilla matkaa nyt tiheään kohtuullisen etelässä ärhäköitä matalapaineita, jotka aiheuttavat kunnon myrskytuulia ja vaikeaa keliä merelle. Yleensä tähän vuodenaikaan nämä matalapaineet ovat jo hieman pohjoisemmassa ja vain niiden "jämät" osuvat reitille, elikkä eivät haittaa niin paljon tätä legiä. Nyt itse matalapaineet painelevat lähes samasta kohtaa, mistä meidän pitäisi purjehtia.

Tällä hetkellä suunnittelemme lähtöä ylitykselle tulevana sunnuntaina 26.4., heti kun edellinen myrsky on pyyhkäissyt Bermudan ylitse - jos vain siinä välissä olisi sopiva kohta ajaa tarpeeksi kauas merelle, jotta seuraava matalapaine pyyhkäisisi ohitse takaa.

Tällä välin hengailemme ankkurissa Bermudalla. Onneksi paikallisen purjehdusseuran suihkut (jotka pitäisi maksaa 3 USD per pari minuuttia) saatiin yön pimeinä tunteina toimimaan 10 sentin kolikolla (dimellä), niin saadaan pidettyä miehet puhtaina.

Pääkaupungissa on tullut vierailtua jo muutamaan otteeseen - ja todettu, että koko tämä mesta muistuttaa pitkälti kesäistä Naantalia!

Huomenna olisi tarkoitus mennä katsomaan pystyykö tässä n. 21 asteisessa vedessä pulikoimaan - joo, tiedetään, että joku sanoisi veden olevan lämmintä, mutta kun on tottunut läträämään 27 asteisessa vedessä, niin tuntuu, että on kylmä. Muuten, jouduttiin jo laittamaan veneen lämppärikin kerran päälle.

// Arimo